Amorphis Aulanko Areena 02.12.2018

Tuska Open Air julkisti lisää esiintyjiä: Amorphis soittaa ”Queen Of Time” -albuminsa kokonaisuudessaan

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 18.12.2018

Amorphis osui kultasuoneen uudella ”Queen Of Time”-albumillaan. Konserttisalit ovat olleet turvoksissa niin kotimaassa kuin kauempanakin, ja yhtyeen show on kasvanut aivan uusiin sfääreihin. Siispä voimme ylpeinä ilmoittaa, että Amorphis on Tuska-perjantain 28.6. pääesiintyjä! Tuskassa väännetään homma vielä yhtä isommalle, sillä Amorphis esittää ”Queen Of Time”-levyn kokonaisuudessaan, ja lavalla nähdään ilman muuta myös iki-ihana Anneke Van Giersbergen. Tuskan lisäksi ”Queen Of Time Special”-keikan voi nähdä Seinäjoella Provinssissa.

Pohjoista osaamista ja monimuotoisuutta edustamaan ensi kesän ohjelmistoon on kiinnitetty norjalainen Kvelertak, jonka sekoitus punk rockia, black metalllia ja rehtiä vanhaa kunnon rock n’ rollia on keitos vailla vertaa. Bändillä on uusi laulaja ja meininki epäilemättä entistäkin tanakampi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Heilung on kokeellinen folk-elämys pohjois-eurooppalaiselta historialliselta pohjalta. Yhtyeen persoonallinen ja ylistetty live-esiintyminen on jotain, mitä jokaisen tulisi kerran elämässään kokea.

Tällä hetkellä vahvistuneiden Tuska 2019 -bändien esiintymispäivät:

Pe 28.6.
Amorphis, Dimmu Borgir, Anthrax, Cult Of Luna, Power Trip, Alien Weaponry

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

La 29.6.
Slayer, Sick Of It All, Kvelertak, Heilung, Delain, Maj Karma

Su 30.6.
Halestorm, Stam1na, Jinjer

Kaikille päiville tullaan lisäämään vielä lukuisia orkestereita.

EARLY BIRDIT LOPPUUNMYYTY – NORMAALIHINTAISET 3PV-LIPUT MYYNNISSÄ!
Edellisen bändijulkaisun siivittämänä Early Bird 3:n päivän lippukiintiö myytiin ennätyksellisesti loppuun. Normaalihintaiset 3:n päivän liput ovat nyt saatavilla Tiketin, Ticketmasterin ja Lippu.fi:n verkostoissa hintaan alkaen 139e.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Muista lippukategorioista ja VIP-paketeista tiedotetaan piakkoin.

LISÄTIEDOT:
tuska.fi
facebook.com/TuskaOpenAir
twitter.com/tuskafestival
instagram.com/tuskafestival
www.youtube.com/tuskafestivalofficial

#tuska2019
#tuskafestival

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat