Tuska-Torstain semifinaalit käyntiin loppuunmyydyssä Bar Loosessa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 13.5.2019

Tuska-Torstain ensimmäinen semifinaali käytiin loppuunmyydyn Bar Loosen infernaalisen kuumassa kellarissa. Illan avannut Diregod saikin nauttia heti salin täydeltä heavy-musaan vihkiytyneistä ihmisistä. Diregodin vahvuus on varmuus: Bändi soittaa todella taitavasti ja laulaja hallitsee niin puhtaat kuin örinävokaalitkin. Yhtyeen musiikki sisältää suoran tykityksen vastapainoksi myös yllättävän progressiivisia osuuksia. Kaikin puolin perin viihdyttävä esitys, joskin ehkä vielä se ”jokin” hieman uupuu, eli se pienen pieni trademark-juttu, jolla Diregod nostaa itsensä taitavasta loisteliaaksi.

Super Power

Illan toinen artisti SUPER POWER aloitti mielestäni pienessä horteessa, mutta kolmanteen biisiin mennessä yhtye oli loihtinut lavalle palan rouheasti hohkaavaa aavikkoa. Varsinkin laulajan loppua kohden lämmennyt ääni ja esiintyminen nostivat yhtyeen parin viimeisen biisin aikana todelliseen lentoon, sisältäen jopa ”BonScottiaanista” fiilistä ja revittelyä! Keikka viimeisteltiin sopivan röyhkeässä rock-hengessä yleisön seassa riehuen. Moisen shown jälkeen olisi saattanut seuraavan artistin puntti tutista, mutta mitä vielä: My Funeral pudotteli 90-lukulaista rässiään sellaisella letkeällä paatoksella, että ei paremmasta väliä! Laulaja-basisti ansaitsee pisteet kahdesta uroteosta: Kesken biisin suoritetusta maailman nopeimmasta Jäger-pullon avaamisesta ja alas kumoamisesta sekä Turtles-paidasta. Kyllähän se niin vain on, että hyvä thrash-metal pitää sisällään kohtuuannoksen kainalopieruhuumoria.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Balance Breach

Tähän ensimmäiseen semifinaaliin omana pienoisena ennakkosuosikkinani lähtenyt Balance Breach ei pettänyt odotuksia. Tiettävästi kolmatta kertaa Tuska-Torstaihin osallistuvan mikkeliläisyhtyeen kaikesta tekemisestä aistii kyltymättömän nälän. Pakko nostaa hattua myös siitä, että BB uskalsi esittää puolitempoisen ”Aurora”-slovarin tässä mätön sanelemassa illassa. Jahka laulaja saa vielä puhtaiden vokaaleiden ajoittaisen huojumisen haltuun, niin tässä on 100-prosenttisen valmis bändi Tuskan lavalle!

Fortified

Illan viidettä artistia, Fortifiedia kuunnellessa ajauduin taas suurimpaan perisyntiini eli pohtimaan, että mihinkäs genrelokeroon tämän nyt sijoittaisi. Ainakin tiukkaa ”moderniin metalliin” kuuluvaa turpaanvetoa kuultiin läpi esityksen. Fortifiedissa oman huomioni vei jäätävän hienon soittotatsin ja soundin omaava basisti, jonka luoma groove rumpalin kanssa oli vertaansa vailla. Oikeastaan ainoa ongelma oli kierron rajamaille viritetty lead-laulu, joka valitettavasti hautautui hetkittäin hillittömän mättämisen alle.

Nameless

Suurin kiitos sataa illan yleisölle, joka jaksoi bogoilla koko kuudentena esiintyneen, ja Lappeenrannasta asti isolle kirkolle matkanneen Namelesin keikan ajan. Ja mikäs siinä heiluessa, kun meno oli täyttä priimaa. Ehkäpä kohtuullisen pitkä ajomatka ja keikkapaikalla viimeisen esiintymisvuoron odotus patosi yhtyeen jäseniin sellaisen kiukun, että stagelta vyöryi käsin kosketeltava ja täyslaidallinen energiapurkaus. Vaikea sanoa, meneekö setin pieni ”tasapaksuisuus” omien korvien puutumisen piikkiin, mutta se jäi oikeastaan ainoana ”kritiikkinä” tästä tykityksestä mieleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
My Funeral

Ensimmäisestä semifinaalista jatkoon menivät lopulta SUPER POWER, Balance Breach ja My Funeral, onnea! Toisessa, 16.5. käytävässä semifinaalissa kahdesta Tuska Festivaalin slotista kisaavat Blame Me!, Eartheria, KuuΔelta, Of Origins, Tomb Of Finland sekä Wake Up Frankie! Tiedossa on siis jäätävän kova taisto.

Raportti: Joni Bitter
Livekuvat: Sami Eräluoto

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat