Tutkimuksen lopputulos: Nuorena metallia kuunnelleilla pyyhkii aikuisena hyvin

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.6.2015

Tuska Open Air 2015Self and Identity -niminen tutkimuksia teettävä sivusto on julkaissut tutkimuksen, jossa tutkittiin metallimusiikkia kuunnelleita nuoria sekä heidän pärjäämistään yhteiskunnassa. Humboldtin yliopiston tutkijat halusivat selvittää aihetta sillä 1980-1990-luvuilla julkaistiin tutkimuksia, joissa varoiteltiin hevimusiikin olevan vahingollista nuorille. Musiikin uskottiin esimerkiksi lisäävän huumeidenkäyttöä sekä itsemurhia. Tuoreessa tutkimuksessa nuorena hevimusiikkia fanittaneilla pyyhki aikuisiässä oikein hyvin.

Tutkimus toteutettiin siten, että siihen värvättiin vapaaehtoisia Facebookin kautta. Kaikkiaan vastaajana tutkimuksessa toimi 99 henkilöä, jotka olivat fanittaneet hevimusiikkia 1980-luvulla, 20 hevimuusikkoa ja 20 bändäriä. Kontrolliryhmän vapaaehtoiset olivat samanikäisiä, mutta olivat fanittaneet poppia, uutta aaltoa tai soft rockia.

Tutkimuksista saatujen tuloksien pohjalta tehtiin johtopäätös, että hevifaneilla oli keskimääräisiä enemmän pahoja kokemuksia lapsuudessa kuin kontrolliryhmällä. Tämän uskottiin johtavan siihen, että ihmiset teini-iässä hakeutuvat synkemmän musiikin pariin. Tullessaan aikuisiksi tämä ei kuitenkaan enää näkynyt. Psykokologista hyvinvointia mitanneessa kysmyksessä tutkijat eivät löytäneet hevifaneista mitään eroa verrattuna kontrolliryhmään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Onnellisuutta koskevissa kysymyksissä metallin kuuntelijat pärjäsivät jopa paremmin kuin muiden musiikkityylien fanit. Tutkijoiden mukaan tämä saattoi johtua siitä, että ihmiset päästävät paineitaan pois musiikin ja keikkojen kautta saaden paremmin itsensä hallittua. Kaikista onnellisimpia olivat hevimuusikot, jotka olivat varmaankin onnistuneet yhdistämään intohimonsa sekä työnsä onnistuneesti.

Voit katsoa tutkimuksen kokonaisuudessaan tästä.

Artikkelin julkaisi Suomessa ensimmäisenä HS.fi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat