Tuttua ja turvallista – arviossa Anvilin uutuusalbumi ”Pounding the Pavement”

Kirjoittanut Jesse Kärkkäinen - 15.1.2018

Perinteisen heavy metallin nimeen vannova Anvil on elänyt viimeiset vuodet uutta kulta-aikaa. Vuosikymmen takaperin julkaistu dokumentti “Anvil! The Story of Anvil” nosti unohduksen suohon uponneen yhtyeen uudelleen monen tietoisuuteen, ja nykyisellään bändin ympärillä riittää positiivista pöhinää. Jos moista huomiota jollekulle toivoo, niin nimenomaan bändin sympaattiselle johtokaksikolle, Steve “Lips” Kudlowille ja Robb Reinerille, jotka jaksavat kaikesta huolimatta puskea eteenpäin, vaikkei ura ole se kaikista helpoin ollut.

Toki syyt kehnolle menestykselle ovat ilmeiset, sillä ei yhtyeen musiikki koskaan varsinaisen erottuvaa ole ollut – saati erityisen laadukasta. Sen sijaan diskografiasta löytyy paljon materiaalia, joka päätyisi helposti monen muun yhtyeen osalta roskakoriin. Tämä ei ole silti tahtia hidastanut, sillä rakkaus musiikkiin on ajanut ryhmää tähän päivään saakka, ja nyt yhtye palaa levytyskantaan 17. studioalbumillaan “Pounding the Pavement”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Anvil ei ole totutusti tyyliään päivitellyt ja “Pounding the Pavement” kuulostaa hyvinkin tutulta. Kitaravetoista hevimeteliä Kudlowin tunnistettavilla vokaaleilla ryyditettynä on tarjolla koko albumin mitalla. Samaan tyyliin myös kappalemateriaali jättää ne suurimmat yllätykset ja todelliset timanttivedot muille yhtyeille. Silti Anvil hallitsee viihdyttämisen taidon, eikä albumilta varsinaisen huonoja vetoja löydy montaakaan. Päinvastoin, yhtyeen vauhdikasta ja perushyvää metallimusiikkia kuuntelee enemmän kuin mielellään. Ässävedoiksi nousevat albumin aloittava “Bitch in the Box”, jämäkkää riffiä iskevä “Doing What I Want” sekä nimikkobiisin virkaa toimittava instrumentaali. Kun kyytipojaksi laitetaan vielä rokkaava “Rock that Shit” sekä mukavasti rullaava “Black Smoke” ei tasapaksuus laske fiilistä paljoakaan, vaikka joukkoon  on eksynyt parikin ”Ego” -siivun kaltaista mielikuvituksetonta rallia.

Anvil on onnistunut luomaan itsestään brändin, joka kompensoi musiikin keskinkertaisuutta ihailtavan hyvin. Bändin sympaattista meininkiä seuraa ilolla, ja tästä syystä yhtyeeseen syntyy ainutlaatuinen sidos, jollaista harvan muun ryhmän kohdalla tulee koettua. Tällä kertaa pelkillä myötätuntopisteillä ei tarvitse elää, sillä “Pounding the Pavement” on pienistä puutteistaan huolimatta suhteellisen toimiva paketti. Anvil on tätä nykyä varsin hyvässä vedossa.

7-/10

Kappalelista:
1. Bitch in the Box
2. Ego
3. Doing What I Want
4. Smash Your Face
5. Pounding the Pavement
6. Rock that Shit
7. Let it Go
8. Nanook of the North
9. Black Smoke
10. World of Tomorrow
11. Warming Up
13. Don’t Tell Me (bonuskappale)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat