Twenty One Pilots helmikuussa Helsingin Jäähalliin

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 12.7.2018

Yhdeksi tämän hetken menestyneimmistä yhtyeistä kasvanut yhdysvaltalainen Twenty One Pilots tuo valtavan The Bandito Tour -nimellä kulkevan maailmankiertueensa helmikuussa Suomeen. Tänään kaksi uutta biisiä julkaissut Twenty One Pilots konsertoi keskiviikkona 6. helmikuuta. Helsingin Jäähallissa Lipunmyynti konserttiin käynnistyy perjantaina 20. heinäkuuta Ticketmasterissa.

Twenty One Pilots on julkaissut tänään kaksi uutta kappaletta, ”Jumpsuit” ja ”Nico And The Niners”. ”Jumpsuitista” on tehty myös Andrew Donohon ohjaama musiikkivideo, joka on katsottavissa yhtyeen YouTube-kanavalla. Molemmat kappaleet ovat esimakua bändin odotetulta uudelta studiolevyltä ”TRENCH”, joka seuraa Grammy-palkitun duon yli 6,5 miljoonaa kappaletta myynyttä ”BLURRYFACE”-albumia (2015). Lisätietoja Fueled By Ramenin 5. lokakuuta julkaisemasta albumista saadaan lähikuukausina.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tyler Josephin ja Josh Dunin muodostama Twenty One Pilots juhlistaa ”TRENCH”-albumin julkaisua massiivisella The Bandito Tour -maailmankiertueella, joka käynnistyy lokakuussa Yhdysvalloista. Kiertue matkaa Yhdysvaltojen osuuden jälkeen Australiaan, Eurooppaan ja Isoon-Britanniaan.

Twenty One Pilots teki kansainvälisen läpimurtonsa vuonna 2015 kakkosalbumillaan ”BLURRYFACE”, joka niitti listamenestystä ”Tear In My Heart”-, ”Ride”- ja varsinkin ”Stressed Out” -hittien siivittämänä. Yhtye on sittemmin myynyt loppuun keikkojaan ympäri maailmaa sekä voittanut lukuisia musiikkialan arvostetuimpia palkintoja. Suomessa Twenty One Pilots konsertoi ensimmäisen kerran lokakuussa 2016 loppuunmyydylle Helsingin Jäähallille.

KEIKKA:
TWENTY ØNE PILØTS (USA) – THE BANDITØ TØUR
ke 6.2.2019 Jäähalli, Helsinki
Ovet klo 19.00

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIPUT:
Myyntiin pe 20.7.2018 klo 10.00
Palvelumaksuineen alkaen 49 / 61 / 71 euroa Ticketmasterista
Ostorajoitus max. 4 lippua / asiakas

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat