Týr, Arkona, Dalriada ja Varang Nord Suomen-kiertueelle – luvassa vavisuttavaa viikinkimetallia ja venäläisiä puhallinsoittimia

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 23.3.2020

Suomen folk metal -faneilla on syyskuussa kissanpäivät, kun färsaarelaisen Týrin ja venäläisen Arkonan tähdittämä Heathen Heroes European Tour 2020 -kiertue kaartaa Suomeen. Kiertueella mukana myös Dalriada ja Varang Nord.

”Heathen Heroes European Tour 2020” tuo folk metallin neljä kovaa kansainvälistä nimeä Suomeen syyskuussa. Kiertuetta johtaa färsaarelainen viikinkimetalliryhmä Týr sekä venäläisistä kansantaruista ja slaavilaisesta mytologiasta ammentava Arkona. Lisäksi löylyä lyövät kiukaalle unkarilainen Dalriada sekä Latvian ylpeys Varang Nord. Kiertue starttaa 25. syyskuuta Jyväskylän Lutakosta ja matkaa Tampereen Olympian kautta Helsingin Tavastialle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Norjalaisen sodanjumalan mukaan nimetty Týr on levittänyt Asgardin sanomaa yleisölle jo kahden vuosikymmenen ajan. Yhtyeen musiikissa sekoittuu progressiivinen metalli ja vanhat färsaarelaiset balladit sekä skandinaavinen mytologia. Tyrin kahdeksas studioalbumi Hel julkaistiin viime vuoden maaliskuussa. Yhtye nähtiin Suomessa viimeksi vuonna 2011.

Venäläisistä kansantaruista ja slaavilaisesta mytologiasta ammentava Arkona tarjoaa ainutlaatuisen kokemuksen Masha Screamin laululla ja perinteisillä venäläisillä puhallinsoittimilla. Yhtye on julkaissut 14 vuoden aikana seitsemän studioalbumia ja kolme livelevyä.

Heathen Heroes European Tour 2020

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

25.9.2020 Jyväskylä – Lutakko
Liput alk. 21,50€
K-18 | ovet klo 19
Ennakot: Lippu.fi ja Jelmu.net

26.9.2020 Tampere – Olympia
Liput alk. 25,00€
K-18 | ovet klo 18
Ennakot: Tiketti

27.9.2020 Helsinki -Tavastia
Liput alk. 25,00€
K-18 | ovet klo 18
Ennakot: Tiketti

Lipunmyynti alkaa keskiviikkona 25.3. klo 12. Kiertueen tarjoaa yhteistyössä TuskaLive ja Grey Beard.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat