Uncle Acid & The Deadbeats

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 20.8.2014

uncleacid&thedeadbeats23.3.14 odotin Pakkahuoneen pihalla ystävieni seurassa innolla, kun pääsin ensi kertaa näkemään  Uncle Acid & The Deadbeatsin livenä. Nämä herrat vetivät hienoimman keikan pitkiin aikoihin ja olin aivan ihmeissäni, että mitä juuri näin. Nyt 9.8 Jalometallissa pääsin jälleen todistamaan, että kyllä tämä bändi vaan toimii! He soittivat uskomattoman keikan ja yleisöä oli pienestä vesisateesta huolimatta. Keikka oli kerennyt edetä ehkä n. 20 sekuntia, kun olin jo aivan täysillä mukana. Minä olen yleensä se, joka seisoo paikalla rauhassa katsomassa keikkaa, mutta ei, nyt oli pakko tanssia! Ja vesisade vaan antoi lisää fiilistä siihen hommaan ja vei minut täysin mukaan eri maailmaan, jossa musiikki loi kauniita tahteja ja melodioita, mutta kertoi myös hyvin groteskeja tarinoita. Matkasin ajassa taaksepäin sinne, missä nämä tarinat olivat totta.

Herrat lavalla antoivat hienon vaikutelman itsestään ja sieltä näkyi rakkaus musiikkiin ja soittamiseen. Ja he kyllä näyttivät sen, että tuolta saarelta ei turhia muusikkoja tule ja ovat hienosti ansainneet paikkansa rivistössä heitä edeltäneiden muusikoiden parissa ja luulen, että niitä ei tarvitse tässä luetella! Jos et tiedä, niin se on sinun oma HÄPEÄ! Ainut mikä oli niin sanotusti pienen pieni pettymys itselleni, että he eivät soittaneet yhtään biisiä ensimmäiseltä levyltä, mutta muuten keikan biisivalikoima oli hyvä ja toimiva.

Kun keikka rupesi lähenemään loppuaan, siinä sit kädet täristen rupesin valmistelemaan itseäni tulevaan, eli haastattelu Uncle Acidin kanssa, joka on siis laulaja-kitaristi. Eli saanko esitellä teille Kevin Starrsin, bändin perustajan ja herrasmiehen, joka loi jotain uniikkia meille musiikin ystäville.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hei, miltäs tuntuu taas olla suomessa? Ei olekaan pitkä aika siitä, kun olitte täällä viimeksi?

Kevin Starrs: Hei. Ja kyllä, siitä ei ole pitkä aika, kun viimeksi olimme täällä. Suomeen on mukava tulla ja täällä ihmiset ovat mukavia ja ystävällisiä. Keikoille on mukava mennä, kun yleisö on hyvä, joten on mukavaa tulla takaisin.

Olen lukenut teistä jonkin verran ja törmännyt siihen, että teillä ei aluksi ollut tarkoitus tehdä keikkoja? Mikä sai mielen muuttumaan?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kevin Starrs: Kyllä, pitää paikkaansa. Tarkoitus oli olla vain studiobändi, mutta siinä sitten tehtiin muutama keikka Cambridgessa. Todettiin, että emme olleet vielä valmiita, koska meitä oli bändissä silloin vain kolme ja se vaan ei toiminut niin. Joten sitten päätettiin, että pysytään studiossa ja tehdään sekä nauhoitetaan levyjä. Mutta kun ”Blood Lust” -levyn jälkeen Thomas lähti menemään, niin kävi järkeen koota sellainen porukka kasaan, jolla voisi keikkaillakin ja niinhän me teimme.

Eli teidän tarkoitus ei ollut olla pelkkä studiobändi aluksi, vaan päädyitte siihen, koska tilanne oli mitä oli?

Kevin Starrs: Cambridge ei ole ollut valitettavasti enää hetkeen mikään hirvittävän hyvä paikka muusikoiden suhteen. Kyllähän sieltä on lähtöisin kovia muusikoita kuten Pink Floyd, mutta ei enää niinkään. Sieltä on todella vaikea löytää minkäänlaisia soittajia. Ja jos löytyi, niin sitten tuli musiikkityyli vastaan, mutta siinäpä ne pääsyyt olivat miksi ei heti aluksi keikkailtu.

Teidän eka täyspitkä ”Vol.1” on mahtava levy, mutta miksi te ette soita livenä siltä levyltä biisejä?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kevin Starrs: Kyllä me yleensä soitetaan, mutta nyt ei tainnut tulla yhtäkään? Mutta joo, kyllä yleensä 2-3 biisiä sieltä soitetaan kuten ”Crystal Spiders” ja ”Vampire Circus”. Me ei kuitenkaan sitä paljoa soitella, koska ihmiset eivät tunne sitä rajoitetun painoksen takia. Jos olisi ollut pidempi soittoaika, olisimme kyllä laittaneet sinne ekan levyn biisejä kanssa.

Harmi kyllä sitä ei löydä mistään ja harvat sen tietävät. Onko teillä tarkoitus julkaista sitä enää uusiksi?

Kevin Starrs: On ollut puhetta ja suunnitelmissa on, että tehdään uusi painos siitä. Kunhan ajankohta on vaan oikea.

Teidän musiikki on hyvin omaperäistä monellakin tavalla, mutta lyriikat ovat sitten hyvin groteskeja?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kevin Starr: Se oli alun perin tarkoituskin, että sanat ovat hyvin groteskeja ja siihen raskaat riffit, mutta laulun oli tarkoitus olla hyvinkin melodinen. Joten jos et ole lukenut sanoituksia, etkä tiedä niitä, niin tuskin monikaan ymmärtää mitä niissä sanotaan. Laulujen kulku kuitenkin menee hyvin melodisesti ja harmonia siinä muistuttaa jo melkeinpä jotain poppilaulua. Moni on vaan todennut, että onpas kaunista laulua, vaikka laulamme sarjamurhaajista ja tappamisesta.

Saatteko paljonkin inspiraatiota sarjamurhaajista ja muista murhajutuista?

Uncle Acid And The DeadbeatsKevin Starrs: No se vähän aina riippuu. Joka levyllä on eri aiheet kuten ”Blood Lustilla” oli Matthew Hoppkinsin Witchfinder General ja hänen kauhuteoista ja kaikesta, mitä hän oli tehnyt. Häntä oli mielenkiintoista käyttää siinä, koska kyseisen herran hirmuteot tapahtuivat siellä, mistä itse olen lähtöisin ja siltä ympäröivältä alueelta. Sieltä sain paljon inspiraatiota, joten ”Blood Lust” on aika lailla sitä. ”Mind Control” on taas enemmän Charles Manson ja Jim Jones yms. iloisia tyyppejä…

Onko teillä kaikilla sama kiinnostuksen kohde bändissä?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kevin Starrs: Kyllä me kaikki taidetaan olla aika kiinnostuneita siitä aiheesta ja ajasta. Ja tulee paljon seurattua kyseisen aiheen leffoja.

No mitäs itse nyt ajattelet äskeisestä keikasta, miten meni?

Kevin Starrs: No se meni hyvin! Olen tyytyväinen siihen ja soundit olivat lavalle ainakin todella hyvät. Ja ihmiset näyttivät nauttivan keikasta, joten en voi valittaa.

Mitkä ovat sinun tavoitteet lavalla? Ja mikä fiilis teillä on ennen lavalle menoa?

Kevin Starrs: Yleensä ollaan hyvin rauhallisia ennen lavalle nousua, mutta eikös se niin mene, että tyyntä ennen myrskyä? Eli mennään lavalle ja annetaan mennä. Halutaan esittää teille hyvää musiikkia, joka on meidän tekemää. Me emme tule juomaan pääkalloista verta tai muuta vastaavaa, vaan esiinnymme omana itsenämme.

Te olitte 16 keikan ajan Black Sabbathin lämppääjänä ja en voi muuta sanoa, kuin et ajattelitte sit aloittaa näyttävästi ja heti maailman kuuluisimman bändin kanssa. Mitkäs fiilikset jäivät kyseisestä kiertueesta?

Kevin Starrs: Kyllä ja varsinkin Helsingistä jäi hyvät muistot, koska se oli sillä hetkellä todella spesiaali-keikka, koska silloin tapasimme Black Sabbathin tyypit ensimmäistä kertaa. Muutamat ekat keikat olivat todella jännittäviä ja oltiin aika hermostuneita, mutta hyvällä tavalla. Olihan siinä hieman paineita, mutta kun päästiin vauhtiin, niin keikatkin paranivat koko ajan.

Mitä itse luulet, paljonko kiertue Black Sabbathin kanssa vaikutti teidän tunnettavuuteen?

Kevin Starrs: Kyllä uskon, että se on ollut iso tekijä siihen ja se oli meille todella hyvä näytönpaikka. Ihmiset näyttivät pitävän meistä, mutta ei toki kaikki. Siinä kyllä näki sen, että miten ihmisillä kuitenkin on niin erilainen maku musiikin suhteen ja totta kai se on tällä alalla hyväksyttävä. Ja on paljon musiikin kuuntelijoita, jotka eivät halua edes antaa uusille bändeille tilaisuutta, vaan haluavat nähdä ne tutut ja turvalliset aina vaan. Mutta se on itselleni ok ja olen todella onnellinen siitä, että Black Sabbath antoi meille tilaisuuden. Kaikki uudet bändit ansaitsevat sen tilaisuuden päästä isoille lavoille soittamaan. Ja jos kukaan ei näitä tilaisuuksia antaisi, niin siinä kohtaan, kun isot bändit jäävät, niin ei ole bändejä, jotka sinne uskaltautuisivat.

Olette julkaisemassa nyt uuden singlen ”Runaway Girls”. onko odotettavissa jotain uutta albumia tulevaisuudessa vai?

Kevin Starrs: Ei ole mitään uutta tulossa vielä. Biisi on nauhoitettu alkuvuodesta joskus tammi-helmikuussa. Se biisi olisi pitänyt olla ”Mind Control” levyllä ja treenasimmekin sitä, mutta sitä ei levylle asti saatu. Emme saaneet sitä toimimaan, joten jätettiin se taka-alalle ja keskityttiin sit levyn tekoon. Jonkin ajan kuluttua saatiin se sujumaan, joten tehtiin sitten single siitä. Vaikka edelleen olen sitä mieltä, että se olisi kuulunut olla siellä levyllä, koska tarina ja idea lyriikoissa ja muussakin on sama kuin ”Mind Control” -levyllä. Se on nyt sellainen päätös ”Mind Controlille”. Toivottavasti uutta materiaalia tulee sitten ensi vuonna uuden levyn tiimoilta.

Mitenkäs noi musiikkivideot, kun pidätte leffoista. Kerroppas tuosta ”Mind Crawlerista” vähän, kun siellä on aika paljon kaikkea?

Kevin Starrs: Sen on tarkoitus edustaa tätä kaikkea kaaosta maailmassa ja mitä näemme tv:stä. Aika lailla se on sitä, kun surffailet kanavilla, aina tulee vastaan räjähdyksiä, huonoja uutisia, huumeita jne. Eli sen halusimme tuoda siinä esiin. Hän joka tämän videon laittoi kasaan, niin hänellä on mieletön VHS-kokoelma, josta sitten tuon videon kehitti meille.

Mitkäs teillä on nyt sit tulevaisuuden suunnitelmat sinkun julkaisun jälkeen?

Kevin Starrs: Jatketaan kiertueilla. Nyt mennään sit muutamille festeille ja sitten Pohjois-Amerikkaan ja Kanadaan kiertämään seuraavaksi kolmeksi ja puoleksi viikoksi.

Ja sitten kysymys, jonka olen esittänyt melkein kaikille. Mitä mieltä olet digitaalisesta musiikista?

Kevin Starrs: Se on ihan ok. Itse kuuntelen paljon Ipodilla musiikkia, kun reissaan. Mutta mp3 eivät ole minun ykkösvaihtoehto. Se ei ole samanlainen nautinto, kuin se, että saat sen koko elämyksen fyysisestä levystä. Olen itse hyvin iloinen siitä, kun olen huomannut, että vinyylit alkavat tekemään paluuta. Mp3 on siitä huono, että levyt kokonaisuudessaan jäävät, kuunnellaan vaan niitä joitain biisejä.

Mitenkäs musiikki sinulle muuten ennen Uncle Acid & The Deadbeatsia?

Kevin Starrs: Olen soittanut jo kolmetoista-neljätoista -vuotiaasta asti. Muutamassa pikkubändissä olen ollut, mutta ihan oman kylän porukassa vaan soitellut kitaraa jossain nurkassa, enkä paljon muuta tehnyt. Tämä on sitten oikeastaan ensimmäinen bändi, jonka olen ottanut vakavissani.

Mitenkäs sitten löysitte toisenne?

Kevin Starrs: Se oli pitkä prosessi. Koska kotikylässäni ei ole paljon muusikoita, niin muutin Lontooseen, jotta löysin soittajia. Onneksi asiat ajan kanssa järjestyivät ja saatiin porukka kasaan.

Tampereen keikalla teillä oli lippu vahvistimen päällä, joten mistä joukkueesta on kyse?

Kevin Starrs: Celtic Skotlannista!

Sitten haluatko kertoa meille suomalaisille faneille ja lukijoille jotain vielä?

Kevin Starrs: Kiitos suuresta kannustuksesta, on aina mahtavaa tulla tänne. Toivottavasti taas ensi vuonna, sillä rakastamme Suomea ja suomalaisia!

 

 

Uncle Acid & the deadbeats (English version)

uncleacid&thedeadbeatsIt was March 3rd 2014 and I was waiting outside Pakkahuone with my friends to see Uncle Acid & The Deadbeats live for the first time. These gentlemen from UK just played one of the best gigs I have ever seen. Now August 9th, in Jalometalli I witnessed again that this band was born to the stages! They played an incredible gig even though the weather sucked and it was raining, but still there was plenty of audience. They had played about 20 seconds when I already was dancing in the rain and usually it’s me who is standing quiet in a corner. Actually the rain just gave a nice boost to the gig and the atmosphere and I was travelling into the beautiful music with very grotesque stories.

You could see how much they love to play music live! And as we know there are not very bad bands coming from that Island and they have definitely deserved a place among the other artists. I think that I don’t have to tell you here which bands I am talking about! If you do not know, SHAME ON YOU!

The only disappointment on this gig was that I did not hear any songs from vol.1.

When the gig drew to a close, I started to get myself ready for an interview with Mr. Uncle Acid, the bands lead singer and guitarist Kevin Starrs. He has created something new and unique to us in music.

Hey how are you and how do you feel to be back in Finland again?

Kevin Starrs: Hey, yes it’s not so long ago when we were here last time. It’s always nice to come to Finland. People here are friendly, the audience is great and it is really nice to be back.

I have read that the first plan with the band was that you were supposed to be only a studio band and not to do gigs at all, what made you change your mind?

Kevin Starrs: Yes, in the beginning we were suppose to be a studio band, but we did few gigs in Cambridge what didn’t go so well. There were just the three of us so it didn’t work live so we decided just to work in the studio. But after ”Blood Lust” Thomas took off and then it made sense to gather a group that could do live gigs in the future and so we did.

So in the beginning you didn’t decide that you don’t want to do any gigs. The situation just was like that at the time?

Kevin Starrs: Cambridge haven’t been so good for musicians for a while. But there have been coming great bands from there like Pink Floyd, but not anymore. It was very difficult to find musicians and when you find one there comes other problems, so that’s the main reason why we didn’t do live shows.

Your first full lenght ”Vol.1” is a great album, why didn’t you play any songs from that?

Kevin Starrs: We usually play 2-3 songs from our first album like ”Crystal Spiders” and ”Vampire Circus”, but now we didn’t play any of those? If we would have had more playing time we would have added few songs to the setlist. But why we don’t play so many songs from that album is that people don’t know that album very good because of it’s limited pressing.

Unfortunately it is limited and people don’t know it. Are you still gonna re-release that record in the future?

Kevin Starrs: Yes, we have had some plans for it when the time is right.

Your music is really unique and the lyrics are very grotesque? Was that the idea when you formed the band?

Kevin Starrs: That was the first idea for the band. Make really grotesque lyrics and mix those with heavy riffs, but the singing is meant to be melodic and it’s harmony reminds of pop singing. There are not many people who understands the lyrics because there are people saying that it’s so beautiful song you have there. Even though we sing from serial killers and murders.

Do you get your inspiration of massacres, murders and serial killers?

Kevin Starr: It depends. On each album we have different themes. Like on ”Blood Lust” we had Matthew Hoppkin’s from Witchfinder General and the horrors he had done. What made him interesting was that the horrors what he had done have happened from where I am coming from and around that place. So he inspired me a lot! ”Mind Control”is more of Charles Manson and Jim Jones…etc…

Are you all interested in these things in the band?

Uncle Acid And The DeadbeatsKevin Starrs: Yes, I think so and the era when they used to live. We watch a lot of these kind of movies.

So what do you think of tonight’s gig?

Kevin Starrs: I am really pleased. The sound was good and people seemed to enjoy the show. I can’t complain.

What is your aim on the stage and what kind of feelings do you have before the show?

Kevin Starrs: Usually we are very calm before the show, but isn’t it that it’s calm before the storm? At the stage we just let it loose and want to play a good show. We are not drinking blood from a skull or something like that. We just want to play and hope people enjoy it.

You were warming up Black Sabbath for total of 16 times when they were touring. All I can say is that so you decided to start pretty impressively with the most famous band in the world. What kind of feelings that tour left for you? 

Kevin Starrs: Yes. And especially gig in Helsinki left us a very good memories. It was a very special gig for us at the time because we met guys from Black Sabbath for the first time. First couple of gigs were very thrilling and we were pretty nervous but in a good way. There were some tension but when we got off the ground, the gigs got better all the time.

So what do you think, how much did the tour with Black Sabbath gave you a visibility?

Kevin Starrs: I believe that it have been a big factor for us and we got the chance to show what we are made of. People seemed to like us but of course not all of them. You have to accept the fact that not all of them like you. There is a lot of people who just want to listen and see the same old ones and don’t want to give a chance to young bands. For me it’s okay and we are really happy that Black Sabbath gave us the chance to play on the big stages with them. I think all the young bands deserves an opportunity to play on big stages. If nobody would give this opportunity so who would have the guts to climb to the big stages when the old bands doesn’t exist anymore?

You are going to release a new single ”Runnaway Girls” in August 25th 2014. Is there a new album coming out in the future or why this single will be released now?

Kevin Starrs: Nothing new yet, I hope next year. ”Runnaway Girls” was recorded in the beginning of the year maybe January or February. That song should be on ”Mind Control”, but we didn’t get it right so we left it out from the record. In a while the song started to get in form and we got it right so we decided to release it as a single and it’s kind of ending for ”Mind Control”.

Tell me about your music video ”Mind Crawler”?

Kevin Starrs: It is supposed to represent all chaos in the world and what you see in TV. Pretty much that when you just surf from channel to another and there is only destruction, chaos, drugs, war and etc… That we wanted to bring up there. He who put it together have a big VHS collection what he used there on the video.

What’s the plan after releasing the single?

Kevin Starrs: We continue touring. We will go now to North-America and Canada for 3.5 weeks

What do you think of digital music?

Kevin Starrs: I think it’s okay. I listen it a lot on my Ipod when I travel. But Mp3 is not my first choice on music. It is not the same thing. When you get the whole package with the artwork, lyrics and the vinyl is totally different experience. I am really happy to notice that the vinyls are coming back again. The bad thing about Mp3 is that people just listen to few songs what they like and do not listen to the whole record.

How was the music for you before Uncle Acid & The Deadbeats?

Kevin Starrs: I have been playing guitar since I was 13-14 years old. We had few bands where I was just standing there and playing my guitar. This is my first actual band.

So how did you find each other in the band?

Kevin Starrs: It was a long process. Because where I am from we didn’t have musicians, so I moved to London where I could find musicians. Everything got organized and turned out good.

In Tampere you had a football flag on the speaker, so what team was it?

Kevin Starrs: Celtic from Scotland.

What do you want to say to your finnish fans and readers?

Kevin Starrs: Thank you for your support. I hope we will come next year again. We love Finland and finnish people!

 

Haastattelu / Interview: Anette Antonsen

Luetuimmat

Uusimmat