Unholy Winter Fest Joensuussa lokakuussa – festivaali laajentaa tarjontaansa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.2.2021

Raskaan musiikin sisäfestivaali Unholy Winter Fest Joensuussa siirtyy tulevaan syksyyn ja laajentaa samalla ohjelmaansa. Tapahtuman uusi päivämäärä on lauantai 9. lokakuuta, ja tapahtumapaikkana toimii Joensuu Areena.

Korona sotki Unholy Winter Festin suunnitelmat kuluvalta talvelta. Nyt kuitenkin näyttää rokotteen ansiosta valoisammalta, ja tuossa vaiheessa syksyä on festivaalille hyvä ajankohta.”, kertoo tapahtumaa järjestävän ravintola Kerubin tuottaja Harri Laukkanen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uuden ajankohdan myötä Unholy Winter Festin ohjelma laajenee, ja festivaalille nostetaan mukaan entisen metallimusiikin rinnalle myös muuta raskaampaa rockia. Esiintyjien määrä kasvaa yhteensä seitsemään ja tapahtuman kesto pitenee.

Jo aiemmin julkaistujen Amorphiksen, Insomniumin ja Lost Societyn lisäksi lavalle lokakuussa nousee kaksi vierailijaa ulkomailta sekä kaksi vahvaa kotimaista bändiä. Uusia kiinnityksiä tapahtumaan ovat kanadalainen hard rock -konkari Danko Jones sekä ruotsalainen Dynazty. Kotimaisia lisäyksiä ohjelmaan ovat industrial metalin kärkinimi Turmion Kätilöt ja 25-vuotisjuhliaan viettävä Sonata Arctica.

Tulevana syksynä Unholy Winter Fest on laajempi kuin koskaan. Saimme kerrassaan hienon ohjelman rakennettua, ja uskomme tämän kiinnostavan laajasti.”, Laukkanen iloitsee.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Musiikin lisäksi tapahtumassa panostetaan yleisön viihtyvyyteen ja palveluihin. Unholy Winter Fest:sta on tarkoitus rakentaa jokavuotinen varsinaisen festivaalikauden ulkopuolelle ajoittuva raskaan musiikin ystävien kokoontumispaikka, jonne tullaan kauempaakin.

Unholy Winter Festin liput tulevat myyntiin 9. helmikuuta. Tapahtumaan aiemmin hankitut liput käyvät syksyllä sellaisenaan.

Lisätietoja:
https://www.kerubi.fi/ohjelma

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat