Unioni Festivaali 2014, osa 1/2

Vuonna 2014 Suomen syksy sai uuden festaritulokkaan Helsingin The Circuksessa 19.–20.9.2014 järjestettävästä Unioni Festivaalista, joka aloitti menestyksekkäästi myymällä loppuun niin kahden kuin yhdenkin päivän liput. Tapahtuma tarjosi nykypäivän pohjoismaista metallieliittiä ruotsalaisten Arch Enemyn ja Katatonian johdolla.

Perjantai 19.9.2014

Tapahtuman avasi Oulusta asti paikalle saapunut The Man-Eating Tree. Odotukset tätä esiintyjää kohtaan eivät suoraan sanoen olleet kovin suuret, mutta hieman yllättäen bändi veti oikein kelvollisen keikan. Vuoden 2010 Metalheim-festareilla sen esiintymisestä jäi mieleen lähinnä tylsyys ja mielikuvituksettomuus, mutta tällä kertaa The Man-Eating Tree kuulosti paljon paremmalta, mikä kertonee enemmän minusta kuin yhtyeestä. Varsinkin kappaleiden raskaat kohdat murinoineen yllättivät toimivuudellaan. Rauhallinen tunnelmointikin toimi silloin tällöin, mutta jos tällaiset kohdat venyivät liian pitkiksi, alkoi jo kaivata jotain muuta.

Aika tarkalleen puolen tunnin päästä aloitusaktin jälkeen oli vuorossa jyväskyläläinen thrash-nelikko Lost Society, joka on ollut debyyttialbuminsa julkaisusta lähtien melkoisessa nosteessa ja vieläpä täysin ansaitusti. Sen todisti myös tämä keikka, sillä bändin esiintyminen tuntui siltä, kuin olisi saanut annoksen adrenaliinia suoraan suoneen. Lost Society soitti sellaisella voimalla ja energialla, että siinä meinasivat päät räjähtää ja seinät sortua. Bändin esiintyminen tuntuu siltä, että se räjähtää aivan kohta käsiin mutta pysyy silti tiukkana pakettina. Se on vähän kuin hallittua kaaosta.

Lost Societyn energinen ja vauhdikas esiintyminen sopii vähintäänkin täydellisesti sen soittamaan sekopäisen räväkkään thrash metalliin. Lyhyehköön keikkaan oli saatu mahtumaan kappaleita bändin kummaltakin levyltä melko tasaisesti. Kaikki kappaleet upposivat yleisöön täysillä riippumatta siitä, edustivatko ne Lost Societyn groovaavaampaa vai suoraviivaisempaa linjaa. Muun muassa ”Braindead Metalhead”, ”N.W.L”, ”Attaxic” ja keikan tyylikkäästi päättänyt uusimman levyn nimibiisi ”Terror Hungry” potkivat yleisöä kalloon kuin koon 45 teräsmaihari. Keikan ainoa huono puoli oli sen pituus – tai siis lyhyys. Kestoa sillä oli noin puolisen tuntia, vaikka Lost Society on jo sen verran tunnettu, suosittu ja ennen kaikkea niin helvetin kova live-esiintyjä, että se olisi hyvin voinut soittaa ainakin täyden tunnin.

Tässä kohtaa on mainittava siitä, että Circukseen oli pystytetty kioski, jossa myytiin vettä ja syötävää. Siitä on annettava todella suuri plussa, sillä en ole ennen klubitapahtumissa ruokakojuihin törmännyt. Tarjonta oli hyvä käydä tarkastamassa heti Lost Societyn esiintymisen jälkeen senkin takia, että kioski jostain syystä avattiin vasta silloin eli noin kello kymmenen aikoihin, vaikka ovet aukesivat jo hieman kahdeksan jälkeen.

Kaivattu tunnin soittoaika siunaantui sitten päivän kolmannelle kotimaiselle eli Insomniumille, joka soitti melodista death metalliaan jo hieman ahtaaksi käyneelle Circukselle. Ihmisiä oli siis paikalla paljon, ja heistä suurin osa jaksoi takoa nyrkkiä ilmaan ja osoittaa suosiotaan koko 60-minuuttisen setin ajan. Itse en kuitenkaan jostain syystä ole koskaan saanut juuri mitään irti Insomniumin musiikista, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. On pakko myöntää, että yhtyeen vokalisti murisee todella komeasti, mutta se ei paljoa pelastanut, sillä viimeistään puolessa välissä keikkaa sen seuraaminen kävi jo lähes mahdottomaksi suuremman luokan tylsistymisen vuoksi.

Perjantain pääesiintyjänä toimi yksi ruotsalaisen melo-deathin suurimmista nimistä. Arch Enemy soitti puolitoistatuntisen settinsä aikana kappaleita melko monipuolisesti koko uransa varrelta. Introna toimi tänä vuonna julkaistun ”War Eternal” -albumin intro-kappale ”Tempore Nihil Sanat (Prelude in F Minor)”. Tämä herätti toiveita siitä, että keikka olisi avattu loistavalla ”Never Forgive, Never Forgetilla”, joka on aggressiivisuudessaan ehkäpä uuden levyn kovin biisi, mutta sen sijaan saatiinkin puolivillainen ”Enemy Within”, jota eivät sounditkaan suosineet, sillä kitarat jäivät auttamatta rumpujen ja murinan jalkoihin. Keikka kuitenkin lähti räjähtäen käyntiin, kun seuraavaksi kuultiin kiitettävän vahvasti vedetyt kappaleet ”War Eternal” ja ”Ravenous”. Kun kitaratkin alkoivat kuulua, kaikki tuntui olevan kohdallaan. Varsinkin ”Ravenous”-biisin aikana Arch Enemyn uusi vokalisti Alissa White-Gluz osoitti, että häneltä löytyy murinaansa aivan käsittämättömästi voimaa.

Arch Enemyn kovimmista mestariteoksista puhuttaessa on mahdotonta sivuuttaa Michael Amottin nokkelaa ja omaperäistä sävellystyyliä, vaikka viime aikoina huomio onkin kiinnittynyt lähinnä laulajanvaihdokseen. Tälläkin keikalla kävi moneen otteeseen ilmi, kuinka loistavasti Arch Enemyn tuplakitaraleadit, melodiakoukut ja väkivaltainen melodeath-riffittely toimivatkaan. Toisen encoren alussa saatiin myös maistiainen Amottin taiturimaisesta sooloilusta.

Settilista oli tosiaan monipuolinen, mutta sinne oli eksynyt myös sellaisia kappaleita, jotka olisi voitu korvata paremmilla. Jostain syystä ”War Eternalilta” oli mukana vain kolme kappaletta. Nimibiisi ”War Eternal” sekä ”As the Pages Burn” ja ”You Will Know My Name” olivat keikan ehdotonta parhaimmistoa, mikä vain vahvistaa ”War Eternalin” paikkaa Arch Enemyn parhaana levynä. Singlelohkaisujen lisäksi esimerkiksi ”Stolen Life”, ”Avalanche” ja jo aiemmin mainittu ”Never Forgive, Never Forget” olisivat olleet loistavia lisiä settilistaan. Myös ”Khaos Legionsilta” soitetut ”Yesterday Is Dead and Gone”, ”Bloodstained Cross” ja eritoten Arch Enemyn parhaimpiin kappaleisiin lukeutuva ”No Gods, No Masters” uhkuivat raakaa voimaa ja ansaitsivat paikkansa settilistassa enemmän kuin osa vanhemmista biiseistä. Toki isoa osaa vanhemmistakin kappaleista soitetaan keikoilla edelleen aivan oikeutetusti, mutta Arch Enemyn olisi syytä tehdä tilaa uudemmille ja paremmille kappaleille. Vanhemmista biiseistä esimerkiksi ”Ravenous”, ”Nemesis” ja ”Blood on Your Hands” olivat loistavia valintoja settilistaan ja todella tiukkoja live-vetoja.

Arch Enemyn hengästyttävän hyvä keikka oli mainio lopetus ensimmäiselle Unioni Festivaali -päivälle. Tapahtuman järjestelyt toimivat yllättävänkin hyvin, ja suuresta ihmismäärästä huolimatta Circuksessa pääsi kulkemaan melko kivuttomasti ilman suurempia jonotteluja. Bändikattaus oli hyvin valittu ja juuri sopivan kokoinen tällaiselle klubifestarille. Liputkin myytiin ansaitusti loppuun, joten Unioni Festivaali 2014 oli kaikin puolin onnistunut tapahtuma.

Teksti: Jyri Kinnari
Kuvat: Teemu Siikarla