Unioni klubifestivaalille lisää kiinnityksiä

Kirjoittanut Teemu Hakala - 12.5.2014

Unioni festivaali 2014Helsingissä ensimmäistä kertaa järjestettävä metallimusiikkiin keskittyvä kaksipäiväinen Unioni klubifestivaali on saanut näyttävän listan huippunimiä ohjelmistoonsa. Perjantaina 19. syyskuuta The Circuksen lavalle nousevat Arch Enemyn lisäksi kovat kotimaiset Insomnium ja Lost Society. Lauantaina 20. syyskuuta pääsevät pääesiintyjä Katatonian ohella vuoroon islantilainen Sólstafir ja nimekkäät suomalaiset Swallow The Sun ja Barren Earth. Unioni festivaalin yhden ja kahden päivän liput ovat myynnissä Lippupalvelussa.

Insomnium on noussut vaivihkaa yhdeksi kotimaisen metallin ykkösnimistä. Bändin tuore ”Shadows Of The Dying Sun” singahti viime viikolla suoraan Suomen albumilistan toiselle sijalle ja yhtyeen lauantainen keikka The Circuksessa toi paikalle runsaasti myös uusia faneja.

Vastikään täysi-ikäistyneiden muusikkolupausten muodostama Lost Society vuorostaan on noussut nopeasti yhdeksi suomalaisen musiikkikentän seuratuimmista nimistä. Bändin kakkosalbumi, odotettu ”Terror Hungry” nousi julkaisuviikollaan albumilistalla kuudennelle sijalle ja piti paikkaansa Top-20:ssa sen jälkeen vielä pari viikkoa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Islannin tunnetuin metalliyhtye Sólstafir julkaisee uuden odotetun albumin alkusyksystä. Bändin viimeisin albumi, vuonna 2011 julkaistu ”Svartir Sandar” oli arvostelumenestys Suomessakin ja se valittiin sekä Infernossa vuoden parhaaksi albumiksi että Soundissa vuoden parhaaksi raskaan musiikin julkaisuksi.

Swallow The Sun on ollut viime vuodet niin kysytty ulkomailla, että yhtye on ehtinyt esiintyä Suomessa vain harvakseltaan. Yhtyeen keikka Unioni festivaalilla onkin varmasti varsin odotettu tapaus.

Samaisena festaripäivänä The Circuksen lavan valtaa myös Barren Earth, jonka uudeksi solistiksi varmistui vuodenvaihteessa färsaarelainen  Jón Aldará. Bändi valmistelee parhaillaan seuraajaa vuonna 2012 julkaistulle ”The Devil’s Resolve” -albumilleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

UNIONI FESTIVAALI

Perjantai 19.9.2014
Arch Enemy (SWE)
Insomnium
Lost Society
+ TBC

Lauantai 20.9.2014

Katatonia (SWE)
Sólstafir (IS)
Swallow The Sun
Barren Earth

Ikäraja K-18. Ovet klo 20 molempina iltoina.

LIPUT:

1 päivän liput: palvelumaksuineen alkaen 35 euroa
2 päivän liput: palvelumaksuineen alkaen 52 euroa
Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 10 800 (1,98 €/min + pvm) ja netistä www.lippupalvelu.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat