Unisonic – Light Of Dawn

Kirjoittanut Juha Attola - 20.9.2014

Michael Kiske ja Kai Hansen eivät varmastikaan ole tuntemattomia nimiä kenelleään, joka on tutustunut melodiseen power/heavy metalliin. Ja jos nuo nimet ovat tuntemattomia, et ilmeisestikään ole kyseistä musiikkityyliä kuunnellut kovin pitkään, näiden herrojen takaa kun löytyvät mm. yhtyeet Helloween ja Gamma Ray. Nyt miesten Unisonic-yhtye on saanut julkaistua toisen kokopitkän albuminsa ”Light Of Dawn”.

Genren tyyliin albumi käynnistyy introlla, jolla luodaan mahtipontisia tunnelmia. Ensimmäinen varsinainen kappale ”Your Time Has Come” edustaa nopeatempoista power metallia Helloweenin tyyliin. Hansenin kynästä on aina lähtenyt hienoja power metal –tykityksiä, ja kun ne vielä kruunataan Kisken äänellä, ei luulisi hirveästi olevan valitettavaa. ”Exceptional” on sitten astetta rauhallisempaa menoa. Unisonic yhdisti jo ensimmäisellä albumillaan nokkamiesten Kisken ja Hansenin erityylisiä kappaleita, erityylisiä siinä mielessä, että Hansen on edelleen vahvasti nopeamman ja raskaamman power metallin miehiä, kun taas Kiske on viime vuosina siirtynyt enemmänkin rokkaavamman AOR-henkisen musiikin pariin. Unisonic yhdistää albumeillaan nuo molemmat.

”For The Kingdom” menee hieman noiden kahden tyylisuunnan välimaastoon: kappaleesta löytyy hieman raskaampaa kitarointia, mutta itse kappale on kuitenkin yllättävän kevyttä materiaalia. Kertosäkeessä toki poljetaan hieman nopeammalla tempolla mutta hieman laiskanoloisesti, ja lopputuloksena on keskeneräisen kuuloinen kappale. ”Not Gonna Take Anymore” puolestaan menee jo täysin melodisen hard rockin puolelle, mikä ei sinällään ole huono asia, mutta jotenkin tässäkin on sellainen viimestelyä vaille olevan kappaleen tunnelma. Liekö sitten voimakaksikolla ollut hieman epäselvää, tehdäänkö hard rockia vaiko puhtoista heavyä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Unisonicin uutukainen on kaiken kaikkiaan hyvä levy, mutta ei esimerkiksi edeltäjänsä veroinen. Muutenkin hetkittäin tuntuu, että punainen lanka olisi ollut hieman kateissa. Kyllä tämän albumin parissa viihtyy huomattavasti paremmin kuin monen muun viime vuosien melodisten heavyjulkaisujen parissa, mutta Hansenin ja Kisken historian tuntien olisi herroilta voinut odottaa kovempaakin kokonaisuutta. Kukaan ei toki odotakaan, että herrat tekisivät albumin, joka pystyisi Helloweenin tai Gamma Rayn kovimmat klassikot haastamaan, mutta hieman enemmän olisin kyllä tältä odottanut.

7/10

Kappalelista:

1.Venite 2.0
2.Your Time Has Come
3.Exceptional
4.For The Kingdom
5.Not Gonna Take Anymore
6.Night Of The Long Knives
7.Find Shelter
8.Blood
9.When The Deed Is Done
10.Throne Of The Dawn
11.Manhunter
12.You And I
13.Judgement Day

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.unisonic.org/mainpage/news/

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat