Unkind – Pelon Juuret

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 11.7.2013

Crustin ja d-beat hardcoren ristisiitosta rullaavan kotimaisen Unkindin kansainvälisestä arvostuksesta kertonee jotain muutaman vuoden takainen levydiili jenkkijätti Relapse Recordsin kanssa. Jo 90-luvulla perustetun yhtyeen levytysura saa jatkoa heinäkuun alussa kuudennella ”Pelon Juuret” täyspitkällä ja on ilo huomata, että suuremmista ympyröistä huolimatta yhtyeen ulosanti on edelleen suomalaisen kaihoisaa ja melankolista.

Musiikillisesti suomalaisten suurin vertauskuva on edelleen ruotsalainen d-beat pioneeri Disfear, mutta alakuloiset kitaraleadit kumartavat myös hieman Tragedyn suuntaan. ”Pelon Juuret” paljastuu mukavan monipuoliseksi tapaukseksi ja siltä löytyy raskaamman jyräämisen tasapainoksi myös maalailevampaa materiaalia. Levy-yhtiön tiedotteessa mainitut Mogwai ja Explosions In The Sky eivät ole siis mitenkään kovinkaan kaukaa haettuja vertauskuvia, mutta kyllä Unkind tunnelmoi huomattavasti verrokkejaan raskaammalla kädellä. Albumin aloittava mainio biisikaksikko ”Pelon Juuret” ja ”Vihan Lapset” ovat vielä perinteisempiä, nopeita ja brutaaleita hc-rypistyksiä, mutta jo kolmantena päälle jyräävä ”Valtakunta” on hitaammassa laahaavuudessa suorastaan doomahtava ja ”Viallinen” jatkaa samalla pahaenteisen hiipivällä tunnelmalla. ”Laki” ja ”Olemisen Pelko” nousevat albumin tarttuvimmiksi tapauksiksi melodisten riffiensä johdattamana ja ”Saattokoti”-instrumentaali päättää kokonaisuuden akustisen kitaran pahaenteisellä säestyksellä. Kappalejärjestyksessä herättää pientä napinaa samantyyppisten kappaleiden sijoittaminen omituisesti peräkkäin, joka tekee levystä helposti tasapaksun kuuloisen.

”Pelon Juuret” on luonnollista jatkumoa parin vuoden takaiselle ”Harhakuville” ja vallan mainio lisä yhtyeen Relapse-diskografiaan. Unkind ei ota tällä uusimmallaan mitään suuria edistysaskelia, mutta hiiren verran lisääntynyt melodisuus tuo juuri sopivasti lisää tarttumapintaa piiruakaan raskaudesta ja raivosta tinkimättä. Synkänkaunis helmi, keskelle kirkkainta kesää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

(Relapsen toimittamasta promoversiosta puuttui jostain harmillisesta syystä erinomainen ”Kehtoon Tapetut”, jonka rokkaavuudesta ja varsinkin sulavasti irtoavista sooloiluista paistaa läpi norjalaisen Kvelertakin vaikutukset, mutta sen poissaolo ei vaikuttanut loppuarvosanaan.)

8+/10

Kappalelista:
01. Pelon Juuret
02. Vihan Lapset
03. Valtakunta
04. Viallinen
05. Olemisen Pelko
06. Laki
07. Kehtoon Tapetut
08. Saattokoti

https://www.facebook.com/UnkindHardcore
http://unkindhardcore.blogspot.fi/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Lassi Hinttala

Luetuimmat

Uusimmat