Uriah Heep – Outsider

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 14.6.2014

Uriah Heep on kenties rock-musiikin kaikkein pitkäikäisin yhtäjaksoisesti toiminut yhtye. Sen huomaa myös julkaisujen määrästä, sillä ”Outsider” on jo yhtyeen 24. täyspitkä albumi. En ole kovin hyvin kärryillä yhtyeen viimevuotisista tekemisistä, sillä Uriah Heep-tietämykseni rajoittuu lähinnä bändin alkuaikojen levyihin. Arvosteluja lukiessani olen tosin huomannut joidenkin olleen sitä mieltä, että bändin viimeaikaiset levyt eivät ole mitään kummoisia. Kuitenkin kuullessani videobiisi ”One Minuten” tältä kyseessä olevalta levyltä, mielenkiintoni heräsi. Katsotaan, yltävätkö levyn muut kappaleet samalle tasolle.

Levyn aloittava ”Speed of Sound” ainakin lupailee hyvää tarttuvilla melodioillaan ja pirteillä riffeillään. Kappaleen iloinen tunnelma saa väkisinkin hyvälle tuulelle. Tunnelma on samanlainen koko levyn ajan eikä kappaleiden taso vaihtele juurikaan. Toki osaan kappaleista mahtuu joitain hieman tylsempiä kohtia, mutta yksikään niistä ei kuitenkaan ole kokonaisuutena huono ja  ”Outsider” on pääosin todella menevä levy. Levyn parhaimmistoon kuuluvat jo mainitut ”Speed of Sound”, videobiisi ”One Minute” sekä hieman muita biisejä rivakampi ”The Outsider” ja perinteistä Uriah Heepiä edustava ”Rock the Foundation”. Myös ”Can’t Take That Away” ja ”Jessie” toimivat mainiosti.

”Outsider” on perinteistä Uriah Heepiä, jos ei parhaimmillaan, niin ainakin melkein. Musiikki on hieman suoraviivaisempaa ja yksinkertaisempaa kuin yhtyeen varhaisimpina vuosina, mutta se ei haittaa, sillä Uriah Heep kuulostaa edelleen Uriah Heepiltä. Bernie Shaw’n ääni on hyvässä terässä, alkuperäiskitaristi Mick Boxin hyväntuulinen riffittely toimii todella hyvin ja vuodesta 1986 mukana olleen kosketinsoittaja Phil Lanzonin kosketinkuviot tuovat viimeisen silauksen kappaleeseen kuin kappaleeseen. Ei levy bändin kovimmille klassikkolevytyksille vertoja vedä, muttei jää kovin kauaskaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

On melko uskomatonta, kuinka yli 40 vuotta yhtä mittaa toiminut ja koko sen ajan parin-kolmen vuoden välein levyjä julkaissut yhtye voi vielä yli kahdenkymmenenkin julkaistun levyn jälkeen puristaa itsestään ulos näinkin toimivan albumin. Jäseniä on vuosien mittaan tullut ja mennyt, mutta Herran vuonna 2014 Uriah Heep on edelleen täysin relevantti yhtye. Joidenkin sävellyskynä ei tylsy koskaan.

8½/10

Kappalelista:

1.    Speed of Sound
2.    One Minute
3.    The Law
4.    The Outsider
5.    Rock the Foundation
6.    Is Anybody Gonna Help Me?
7.    Looking at You
8.    Can’t Take That Away
9.    Jessie
10.   Kiss the Rainbow
11.   Say Goodbye

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uriah Heepin kotisivut
Uriah Heep Finland
Uriah Heep Facebookissa

Kirjoittanut: Jyri Kinnari

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat