Raskasta Joulua @ Kivihovin Areena

Uriah Heep -solisti Bernie Shaw Raskasta Joulua -kiertueen Hartwall Arenan konserttiin

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 3.12.2019
Raskasta Joulua @ Kivihovin Areena

15-vuotisjuhlaansa viettävän Raskasta Joulua -kiertueen Hartwall Arenan jo entuudestaan vaikuttava solistikattaus täydentyy, kun legendaarinen Uriah Heep -solisti Bernie Shaw on ilmoittanut pääsevänsä mukaan. Alun perin Shaw oli buukattu vain Hyvinkäältä 15. marraskuuta käynnistyneen kiertueen kuuteen ensimmäiseen konserttiin.

Bernie Shaw’n lisäksi Hartwall Arenan lavalla nähdään 14. joulukuuta mm. Nightwishin entisistä ja nykyisistä jäsenistä Marko Hietala, Floor Jansen ja Tarja Turunen sekä mm. Amaranthe-solisti Elize Ryd, Antti Railio ja Tuple Salmela.

Juhlavuoden kaksiosainen konserttielämys pitää sisällään kappaleita koko Raskasta Joulua -historian ajalta. Visuaalisesti vaikuttavan show’n ensimmäinen puoli on tarinallinen ja toisella puolikkaalla rokataan tukka putkella. Uudistetun show’n ovat suunnitelleet Raskasta Joulua -konseptin kehittänyt Erkka Korhonen yhdessä nykysirkusta, tanssia, teatteria, oopperaa ja spektaakkeleita ohjanneen ja koreografioineen Minna Vainikaisen kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Osana uudistettua show’ta joka paikkakunnalla on mukana on myös paikallinen lapsi- tai nuorisokuoro. Hartwall Arenalla mukana on Helsingin konservatorion nuoret laulajat. Kyseessä on ensimmäinen kerta Raskasta Joulua -historiassa kun kiertueella on mukana iso kuoro. Raskaassa hengessä toki. Juhlavuoden Raskasta Joulua -kiertue päättyy Helsingin Tavastialle 22.12.2019.

RASKASTA JOULUA

14.12. Helsinki, Hartwall Arena

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bernie Shaw (Uriah Heep) Marko Hietala (Nightwish, Tarot), Floor Jansen (Nightwish), Ilja Jalkanen, Elize Ryd (Amaranthe), Tarja Turunen (Tarja, ex-Nightwish), JP Leppäluoto (ex-Charon), Antti Railio, Antony Parviainen (Psychework), Tuple Salmela (Tarot), Ville Tuomi (Leningrad Cowboys, ex- Suburban Tribe), Tommy Karevik (Kamelot), Kimmo Blom ja Helsingin konservatorion nuoret laulajat

Liput alkaen 39,90 €

www.raskastajoulua.com
www.facebook.com/raskastajoulua
#raskastajoulua

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat