Uusi alku, uusi järjestys, uusi levy-yhtiö ja uusi rumpali – Arviossa Five Finger Death Punchin ”F8”

Kirjoittanut Jarmo Hänninen - 28.2.2020


Kun mainitaan yhtye Five Finger Death Punch, jakautuu kansa kahtia. Toiset tykkäävät, toiset eivät. Tässä se kuitenkin on, yhtyeen uusi ”F8”-albumi. Millaisen levyn yhtye, tai siis yhtyeen kitaristi Jason Hook, on tällä kertaa loihtinut?

Yhtyeen riveissä on tapahtunut sen verran muutosta, että bändin pitkäaikainen rumpali, Jeremy Spencer, on hänen ammatinvaihdoksensa vuoksi korvattu Charlie Engenillä, joka pääsi takomaan raidat myös uudelle levylle. Levy-yhtiö on vaihtunut, vieroitushoidoista ja kuntoutusterapioista on kotiuduttu, ja pari kiertuettakin on hoidettu alta pois – ”F8” on niin ikään uusi alku yhtyeelle, jonka mediamaine ei ole aina ollut sieltä positiivisimmasta päästä.

Five Finger Death Punchille ”F8” (englanniksi ”faith”) on kahdeksas studioalbumi sisältäen yhteensä 16 kappaletta, joista nimibiisi toimii lyhyenä levyn introraitana. Seuraavat kappaleet ”Inside Out”, ”Full Circle” ja ”Living The Dream” ovatkin ne levyn ensimmäiset sinkkulohkaisut. Biisit ovat sitä perinteistä tyyliä, jota yhtyeeltä on totuttu kuulemaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyltä erottuu edukseen myös jokunen hieman erilaisempi biisi kuten kantrivivahteinen akustinen veto ”A Little Bit Off”. Superaggressiivinen ”This Is War” on toki perinteistä Five Finger Death Punch  -uhoa, mutta se muistuttaa myös siitä, mihin moni vanhempi fani bändissä alun perin rakastui. ”Way Of The Fist”- ja ”White Knuckles” -fiilikset nousevat pintaan kympillä. Pakko mainita myös ”Making Monsters”, joka on ehdottomasti julkaisun parhautta. Se on kunnon revittelyä ja erottuu edukseen perus Five Finger Death Punch -ralleista, joita levy on pullollaan.

Ennakkoluulottomasti katsastettuna ”F8” ei ole missään nimessä epämiellyttävä kuuntelukokemus. Se ei kuulosta ylituotetulta. Albumilla on paljon tuttuja elementtejä bändin aikaisemmilta julkaisuilta, mikä korostuu etenkin hauskassa ”Death Punch Therapy” -biisissä, joka on niin sanotusti sanoitussikermä yhtyeen aikaisempien hittibiisien lyriikoista. On kuitenkin selvää, että yhtyeen biisinikkari Jason Hook on jättänyt jälkensä jokaiseen kappaleeseen. Olisi kiva kuulla enemmän, selkeämmin ja isommassa roolissa myös yhtyeen muiden jäsenten sävellyksiä.

Hienoa, että Five Finger Death Punch on viimein päässyt vanhan levy-yhtiönsä ikeestä. Levy tuntuu hieman vapautuneemmalta kuin yhtyeen muutama aikaisempi julkaisu. Yhtyeen perussoundi on tallella, ja sitä on höystetty muutamalla uudella efektillä laulusta kitaroihin. Pari kappaletta kuulostavat jopa erinomaisilta juuri sen vuoksi, että ne eivät ole ”perinteistä” Five Finger Death Punchia. Pohjimmiltaan levy on kuitenkin sitä samaa, mitä bändin aikaisemmilta levyiltä on totuttu kuulemaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”F8” on huomattava loikka eteenpäin täytelevyltä tuntuneesta ja suhteellisen mitään sanomattomasta yhtyeen edellisestä julkaisusta ”And Justice For None” (2018). ”And Justice For None” tuntui siltä, kuin kuivan kakkupohjan päälle olisi lätkäisty hirmuinen määrä kermavaahtoa, jotta pysytään edes jollain tapaa relevanttina. Sitä vastoin bändin ”F8”-albumista löytyy ajatusta, ideaa ja rohkeutta olla se ”uuden alku”. Yritys jää tosin hieman kesken, sillä albumin olisi toivonut olevan vielä vähän räväkämpi. Olisiko aika korvata yhtyeen pitkäaikainen tuottaja, Kevin Churko, jotta hommaan saataisiin tuoreutta ja uusia näkökantoja?

6/10


Kappalelista:

1. F8
2. Inside Out
3. Full Circle
4. Living The Dream
5. A Little Bit Off
6. Bottom Of The Top
7. To Be Alone
8. Mother May I
9. Darkness Settles In
10. This Is War
11. Leave It All Behind
12. Scar Tissue
13. Brighter Side Of Grey
14. Making Monsters
15. Death Punch Therapy
16. Inside Out (radio edit)

Five Finger Death Punch -facebook
Five Finger Death Punch -kotisivut

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat