Lucifer_BarLoose_2019 (10)

Uusi stoner- ja doom-musiikkiin keskittyvä Desert Hel -festivaali On the Rocksiin

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 8.10.2019
Lucifer_BarLoose_2019 (10)

Stoner- ja doom-musiikkiin keskittynyt Desert Hel -festivaali järjestetään ensimmäistä kertaa 24.-25.4.2020 Helsingin On the Rocks -klubilla. Ulkomaisten ja kotimaisten yhtyeiden lisäksi festivaalin aikana on mahdollista nauttia myös käsityöoluista ja ruokatarjoilusta. Tapahtuman liput tulevat myyntiin Tikettiin torstaina 10.10.2019 klo 9.00.

Perjantaina festivaalin pääesiintyjänä nähdään uutta albumia valmisteleva ruotsalainen heavy rock -yhtye Lucifer, jonka riveissä vaikuttaa muun muassa Hellacoptersista ja Entombedista tuttu monitoimimies Nicke Andersson. Perjantain ohjelmaa täydentävät moskovalainen psykedeelisen instrumental stonerin sanansaattaja Re-Stoned, raskaiden riffien sävyttämää fuzz-rockia soittava Craneium sekä psykerock-yhtye Jupiter.

Lauantaina lavalla nähdään norjalainen raskasta bluesia ja stoneria sekoitteleva Lonely Kamel, helsinkiläinen voimatrio Kaleidobolt, 70-luvun heavystä ja 90-luvun stoner rockista ammentava Thermate sekä majesteetillisen julmaa aavikkofuzzia soittava Kaiser. Sen lisäksi Desert Hel -festivaalin taustajoukot kasaavat lauantai-iltaa varten tribuuttiyhtyeen One Inch Band plays Kyuss, joka soittaa stoner rock -suuruus Kuyssin vuoden 1995 Bizarre Festivalin settilistaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Festivaalia edeltävänä torstaina, 23.4.2020 järjestetään pre-klubi Tampereen Klubilla, jossa esiintyvät Lucifer (SWE), Re-Stoned (RUS) ja Šamane.

DESERT HEL 2020:

to 23.4. Klubi, Tampere
Lucifer (SWE)
Re-Stoned (RUS)
Šamane
Liput enn. alk. 18€, ovelta 20€

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

pe 24.4. On the Rocks, Helsinki
Lucifer (SWE)
Re-Stoned (RUS)
Craneium
Jupiter
Liput enn. alk. 24€, ovelta 25€

la 25.4. On the Rocks, Helsinki
Lonely Kamel (NOR)
Kaleidobolt
Thermate
Kaiser
One Inch Band plays Kyuss
Liput enn. alk. 22€, ovelta 23€

PE-LA-liput enn. alk. 42€, ovelta 45€

https://www.facebook.com/DesertHel/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat