Uusvanhaa takuutyötä: Radiopuhelimet + Psychoterror Oulussa 21.2.2020

Perjantaina 21.2.2020 otettiin Oulussa kaupungin omat herrat, Radiopuhelimet, vastaan perinteikkään  rock-klubin, 45 Specialin lavalla. Paikan keski-ikä piikitti varmaankin reilusti ylöspäin illan ajaksi. Siinä missä bändi on vuosikymmeniä merkannut reittiään läpi suomalaisen rockhistorian, on myös fanikunta päässyt maturoitumaan. Vaikka orkesterille on kertynyt ikää jo yli 30 vuotta, ei illan rytistyksessä ollut kyse geriatriapotilaan liikkeelle potkimisesta markkinavoimien toimesta. Radiopuhelimet todistivat oululaisyleisölle jälleen kerran, ettei heidän tarvitse todistella yhtään mitään. 

Illan avasi jo klo 21.00 lämmittelybändi Psychoterror, joka tuuttasi puolitunteroisen täyteen tyyliltään vaihtelevaa  biisimateriaalia. Kotimaakseen bändi  ilmoittaa Viron, ja tämäkin poppoo on ollut koossa jo vuodesta 1991. Iän puolesta Psychoterror sopi puhelimien lämppäriksi vallan mainiosti. Olisi ollut kiva tietää moneltako vuosikymmeneltä biisilistaan oli valittu materiaalia. Kappaleet vaihtelivat hyvistä aika köykäisiin punk-rallatuksiin. Soundit olivat kuitenkin kohdallaan, ja basisti kuljetti hommaa tanakasti läpi jokaisen biisin. En pistäisi pahakseni, jos orkesteri tulisi uudestaan vastaan joko livenä tai levylautasella. 

Radiopuhelimet ei ole koskaan kosiskellut isoja massoja. Varmaankaan bändi ei ole koskaan kosiskellut ketään. Bändi on toteuttanut sitä “omaa juttua”, joka poikkeuksellisesti tällä kertaa ei ole vain klisee. Tuon puuhan ohessa ympärille on kertynyt vankka kannattajajoukko, joista moni oli päässyt perjantaina paikalle.  Kun J.A. Mäki astui yleisön eteen tutussa uniformussaan – aurinkolasit, kravatti ja napakat hanskat, oli kaikilla hyvä ja lämmin olla.  

Vasta julkaistu “Kosminen tiedottomuus” näytteli pääosaa biisitarjonnassa. Illan pelin avasi uuden levyn kakkosbiisi “Lappajärvi -75”. J.A. Mäki nosti huuliharpun huulilleen ja maustoi sillä biisin liikkeelle. Vaikka keikkaolosuhteissa muutama puhallin jäikin puuttumaan, tuntui Lappajärven svengi vahvana. Ilman kummempia kohteliaisuuksien vaihtoa yleisölle tarjoiltiin vuosikymmenen takaa “Salaisuus”. Ei mikään riehakas yhteislaulanta, vaan oltiin tuotannon raskaammassa päässä. Yleisölle se maistui. Salin perällä asti päät nykivät ja muutama lanne liikahti. 

Kosmisen tiedottomuuden avausraidan, “Uusi mahdollisuus”, Mäki tyypittää rockiksi, ja sitähän sieltä tuli. Vaikka Radiopuhelimet mielletään usein kokoonpanoksi, joka työskentelee jossain yleisten genremääritelmien väleissä, on mukana kuitenkin perkeleesti rockia. Selkeitä rock-ralleja löytyi tästäkin keikkasetistä useita. Reipas tempo, tutut sointukuviot, tiukkaa soitantaa ja intensiteetti punaisella. Nämä elementit pirahtivat hienosti pintaan ja messu oli valmis. “Uusi mahdollisuus” oli neljäs biisi, jonka aikana Mäki roikaisi yleisön sekaan, manasi ja loitsusi.  

Keikka rullasi tutulla otteella. Musiikki puhui ja bändi puhutteli. Annunen seisoi Mäen vasemmalla puolella ja piti huolta tanakkuudesta rumpali Raatikaisen kanssa. Raatikainen tutkaili matalalta rumpujen yli eikä antanut tuumaakaan löysiä. “Jäämeri”-biisin kohdalla joku yleisöstä huomautti ”Maailman paras biisi!!”. Kommentissa oli iän tuomaa varmuutta asiasta.  “Hailuoto 2” nousi lopussa valtavaksi myrkyksi ja  nahkan verhoamat kädet vaihtoivat heittämällä mikrofonia. Kitaristi Katz tuijotti alas isojen lasiensa läpi ja paiskoi rennolla kaarella äänet kitarastaan. Mällinen seisoi pääosin sivuttain yleisöön. Radiopuhelimet oli kotonaan. 

Ensimmäinen encore avattiin Mällisen säveltämällä pianoballadilla. “Yhtiön mies” soi leppoisasti. Encoreja soitettiin vielä kaksi lisää. Kuultiin discohölkkää, eli “Naapurit”. “Vanhus ja Piru” oli mielenkiintoinen biisi. Se oli Mäen pohjustuksen mukaan ollut työstön alla jostain 90-luvulta asti. Hieno kappale, joka ansaitsi tulla valmiiksi ja keikoille. Keikka oli bändin näköinen ja hyvä niin. Illan päätti kumarrus vanhalle koulukunnalle “Seiväsmiehen paluu”-biisin muodossa. Radiopuhelimet on aito kuin äidin tekemät lihapullat. Yhtä hyvää ja täynnä rakkautta.   

Raportti ja kuvat: Heikki Mustonen