Marky Ramone

Vähän niinkuin coverbändi – Marky Ramone’s Blitzkrieg – Klubi, Tampere, 9.6.2017

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 11.6.2017

Tampereen Klubi täyttyi perjantai-iltana hyvän punk rockin ystävistä kun Marky Ramone toi viimein bändinstä Suomeen. Edellisestä kerrasta oli jo vierähtänyt neljä vuotta, kun viime vuoden keikka Kaarinassa jouduttiin perumaan lentolakon vuoksi.

Ramone on viimeinen elossa oleva 70-luvun Ramones -bändin jäsen. Hän toimi bändin rumpalina yhteensä 15 vuotta, mikä oli poikkeuksellisen pitkä aika rumpaliongelmien kanssa painivan bändin historiassa. Nykyään hän kiertää Marky Ramone’s Blitzkrieg -bändinsä kanssa ympäri maailmaa, soittaen pääasiallisesti Ramones -biisejä. Euroopan kiertue alkoi juurikin Tampereelta ja seuraavana päivänä oli vielä vuorossa Helsingin Nosturi.

                                                                                                                                                Marky Ramone

Tampere, Suomen vaihtoehtomusiikin kehto, oli mitä erinomaisin paikka aloittaa kiertue ja tunnelma olikin Klubilla hyvin trooppinen. Bändi tervehti pikaisesti yleisöä ja sitten mylly lähti pyörimään. Eturivissä joku ensimmäistä kertaa tämän vuoden puolella hervantalaisyksiöstään ulos ryöminyt alkueläin päätti hieman irrotella ja ravisteli tuopillisen kaljaa kaikkien iskuetäisyydellä olevien päälle. Minä ja kamerani olivat yhdet heistä. En siis ole yhtään katkera.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Marky Ramone’s Blitzkrieg @ Klubi

Bändin meininki oli hyvin intensiivistä koko puolitoista tuntia. Ramones -tyyliin bändi ei pitänyt juoma- tai pyyhetaukoja vaan edellisen biisin loputtua uusi aloitettiin. Pari kertaa laulaja Ken Stringfellow kiitti yleisöä ja jopa lausui Tampereen oikeaoppisesti. Muuten hengähdystaukoa ei suotu kenellekään.

Marky Ramone’s Blitzkrieg @ Klubi

Kokoonpano oli aika erikoinen kokemus, sillä se oli vähän niinkuin coverbändi, mutta ei. Siellähän oli Marky, jonka nimeä bändi kantaa. Markyn entisen bändin biisejä siellä soittelivat. Mutta rumpali kuitenkin on pakostikin taustalla ja huomio kiinnittyi eniten äärimmäisen energiseen Stringfellowhin. Hän ei laula tai liiku kuin Joey Ramone, mutta hänessä on häivähdys samankaltaista energiaa. Joey oli pitkä, hontelo ja kaikinpuolin hyvin epävarma ihminen, joka myös näkyi hänen habituksessaan. Stringfellowssa on tätä samaa energiaa, ja kuten Joeykin, hän osasi kääntää tuon energian voitoksi. Stringfellow tuntui välillä sukeltavan ihan omiin maailmoihinsa, mistä käsin hän heilui ihan miten sattuu.


Marky Ramone’s Blitzkrieg @ Klubi

Kitaristi Aurélien Budynek tuli huomatuksi lähinnä adonismaisen ulkonäkönsä vuoksi. Kasaria syleilevä kiharapilvi heiluen hän soitteli menemään kitaransa kanssa. Basisti Alejandro Viejo Lewezuk oli sellainen perusbasisti, vähän sellaisen rakastettavan pölvästin oloinen. Kyllä hän bassoriffistään suoriutui oikein hyvin ”Do You Remember Rock ’n’ Roll Radio” -biisissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Marky Ramone itse ei antanut 65 ikävuoden näkyä soitossaan. Aivan järjettömän kovassa kunnossa tuo eläkeläinen vielä on. Kun nuoremmat pojat valuivat hikeä, Markyn poskipäillä alkoi vähän kiillellä vasta ”Pet Semataryn” kohdalla. Tosin keikan päätyttyä hän oli housuja myöten hiestä märkä. Ehkä hänen suurehkossa hiuspehkossaan lymyilee kasvotuuletin tai sitten meikki oli kunnossa.

Marky Ramone’s Blitzkrieg @ Klubi

Yleisö olisi ehkä voinut olla innokkaammin mukana. Kyllä osa väestä pisti jalalla koreasti, mutta hyvin paljon siellä myös seisoskeltiin paikoillaan. Suurin osa taisi myös olla niin kännissä, että keskittyminen riitti ainoastaan olemassaoloon. Vasta ensimmäisen encoren jälkeen vieressäni seisovat teekkaritkin alkoivat tanssahdella. Toinen asia mikä vähän latisti tunnelmaa oli bändin kiertuemanageri, joka seisoskeli lavalla ottaen videoita bändistä. Sinänsä ihan kiva juttu niille, jotka eivät ole keikalla, mutta kyllä se ehkä vähän vei rock ’n’ roll -mystiikkaa pois showsta.

Yleisesti ottaen bändi oli kovassa vedossa ja nykypäivänä tätä lähemmäs Ramonesia ei voi päästä. Tampere kiittää.

Biisilista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Rockaway Beach
Teenage Lobotomy
Psycho Therapy
Do you Wanna Dance
I Don’t Care
Sheena Is A Punk Rocker
Havana Affair
Commando
I Wanna Be Your Boyfriend
Beat On The Brat
53rd & 3rd
Carbona Not Glue
Gimme Gimme Shock Treatment
Rock ’n’ Roll High School
Oh Oh I Love Her So
Let’s Dance
Surfin’ Bird
Judy Is A Headbanger
I Believe In Miracles
KKK Took My Baby Away
Pet Sematary
Chinese Rocks
I Wanna Be Sedated
I Don’t Wanna Walk Around With You
Pinhead
———
I Just Want To Have Something To Do
Do You Remember Rock ’n’ Roll Radio
Needles And Pins
Glad To See You Go
Cretin Hop
R.A.M.O.N.E.S.
———
California Sun
What A Wonderful World
Blitzkrieg Bop

Raportti ja kuvat: Sanna Uusi-Rasi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat