Vaikutteeni biisinkirjoittajana: Ilkka Sepponen / My Funeral

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.3.2015

My Funeral 2015Vanhan koulukunnan thrash metallia soittava My Funeral julkaisi eilen 13. päivä maaliskuuta uuden albuminsa nimeltä ”Violence Academy”. Kaaoszine pyysi näin albumin julkaisun kunniaksi yhtyeen vokalisti / basistia Ilkka Sepposta listaamaan meille biisinkirjoittajia, jotka ovat toimineet miehelle suurimpana vaikuttajana. Ilkan valinnat sekä perustelut valintoihin liittyen tästä:

1. Jonathan Dunn – ”Ocean loader v5”:

”Ensimmäinen muisto musiikista mikä iski. C-64:lla pelatessa pitkien latausaikojen huippuhetki oli latausmusiikki, joista tämä oli ehdoton ykkönen. Tähän ”biisiin” tein ja lauloin myös omia sanoituksia latauksessa olevasta pelistä.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

2. Dingo – ”Levoton Tuhkimo”:

”Dingo oli Lista-ohjelmassa vuonna 1993 ja haastattelun jälkeen lähti Levoton Tuhkimo soimaan. Alun rummut  iski pieneen poikaan täysillä ja kun loppu biisikin oli täyttä timanttia, alkoi fanitus. Näihin aikoihin myös nauhoitettiin ensimmäisiä omia biisejä, soittimina lähinnä kattilat.”

3. Rocky 4 -soundtrack & Robert Tepper – ”No Easy Way Out”:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Olin kymmenen vanha kun elokuva tuli TV:stä. Nauhoitin sen VHS-kasetille ja tätä katsottiin useaan kertaan. Tämän elokuvan soundtrack on ihan uskomaton vailla heikkoja biisejä ja oli valinnan vaikeutta valita vain yksi. Kyseinen Rpbert Tepperin biisihän lähtee elokuvassa soimaan Apollo Creedin kuoleman jälkeen ja on varmaan jäänyt mieleen myös siksi, koska sen aikainen suuri esikuvani eli oma setäni kuoli uutena vuotena 1993.”

4. Deadly Silence – ”While I’m Sleep”:

”Ysiluokalla lähdettiin kaverin kanssa Kivijärveltä bändi-iltaan Karstulaan. Paikallisten suhtautuminen vieraspaikkakuntalaisiin oli varsin nihkeää, joten ilmassa oli todellisen vaaran tuntua, ja mikäs sen hienompaa metallikeikalla. Kivijärvellä kun eivät bändit esiintyneet, niin Deadly Silencen keikka olikin ensimmäinen metallibändin live-keikka minkä näin. Keikan jälkeen ostettiin demot ja hommailtiin niihin Saarenkedon Tompan nimmarit. Bändiä fanitettiin tosissaan ja muutaman kerran sen aikaisen bändin kanssa soitettiin samoissa tapahtumissakin.”

5. Iron Maiden – ”X-factor”:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Tämä levy tuli siihen aikaan kun metallimusiikki alkoi iskeä minuun. Levyltä opeteltiin varmaan jokaikinen riffi, vaikkakaan bändinä niitä ei koskaan saatu soitettua. Levyn synkkyys teki vaikutuksen ja sitä kuunneltiin todella paljon. Blaze Bayleyn tumma ääni sopii uskomattoman hyvin levyn teemaan. ”Sign of the Cross” on levyn ehdoton suosikki.”

6. Pantera – ”Suicide Thoughts Pt. 2”:

”Ylä-asteella sain pitää aamunavauksen ja kokeilin henkilökunnan rajoja tällä biisillä. Rajat löytyivätkin, sillä aamunavauksen jälkeen minut passitettiin ensin psykologille ja myöhemmin psykiatrille. Psykiatri oli myös ensimmäinen henkilö, joka kiinnostui tekemistäni sanoituksista. Hienoa aikaa!”

7. Sepultura – ”Troops Of Doom” (Schizophrenia-versio):

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Jyväskylässä opiskelleet tyypit tulivat meidän keikalle ”lämppäämään” viikonloppulomillaan ja soittivat tämän. Alun sointukulku ja eteenkin välissä tulevat rumpuiskut tekivät kovan vaikutuksen. Me ei saatu biisiä mistään käsiin, mutta onneksi oltiin videokuvattu keikka ja opeteltiin soittamaan biisi tuolta nauhalta. Lopulta kun muutin itse opiskelemaan Jyväskylään, hommasin levyn välittömästi. Laulujen kanssa biisi iski vieläkin paremmin ja muutenkin koko levy on äärettömän kova!”

Lopuksi vielä kuunneltavaksi Ilkka Sepposen yhtyeen My Funeralin tuoreen albumin ”Violence Academy” kappale nimeltä ”Speed Of Death” tästä:

https://www.facebook.com/funeralterror/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat