Vaikutteeni kappaleina: Riku Mäkinen/ Kaaoszine

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 5.10.2012

Päätoimittajan esimerkin innoittamana tein myös oman listani kappaleista, jotka ovat muuttaneet elämääni tavalla tai toisella. Paljon on musiikkia elämään mahtunut, ja lista saattaisi olla huomenna tehdessä jo ihan toisennäköinen. Monet huomaavat listalta puuttuvan suuria legendoja, mutta itse halusin mukaan myös vähän tuntemattomampaa materiaalia. Pitkän pähkäilyn jälkeen, tässä on tämän hetkinen listani.

1.Immortal – “The Sun No Longer Rises”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Norjalaisen Immortalin “Pure holocaust” -albumi oli yksi ensimmäisiä black metal -levytyksiä, joita hankin. Kyseinen levy on helppo valinta listan ykköseksi, eikä kappale ”The Sun No Longer Rises” yhtään sen vaikeampi. Kappale on ajat sitten valittu hautajaisiini soitettavaksi. Levy/ kappale, joka mullisti silloisen teinin musiikin kuuntelun täysin.

2.King Diamond – ”Abigail”

King Diamond kuten myös Mercyful Fate tuli kuvioihin muutaman täysin black metallisen vuoden jälkeen itse asiassa jopa hiukan huvittavasti. Eräs ystäväni osti King Diamondin levyn luullen sitä black metalliksi Kingin maskien ansiosta eikä ollut itse vielä valmis laajentamaan musiikkimakuaan, mistä syystä myi kyseisen levyn minulle. Levy ei tosin ollut yllä mainittu ”Abigail”, joka tuli vasta myöhemmin kokoelmiini. Levyn nimikappale on rautaisinta ikinä julkaistua heavy metallia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

3.Mayhem – ”Life Eternal”

Niinhän sitä voisi kappaleen nimestä helposti kuvitella, että elämä on ikuista. Levyä edeltäneet tapahtumat, kitaristi Euronymouksen sekä laulaja Deadin poismeno, kertoivat ihan toista kieltä. Attila Chisar täytti tällä levyllä Deadin jättämät isot saappaat kuitenkin loistavasti. Tämä on levy, joka ainakin toistaiseksi on jäänyt Mayhemin ainoaksi täysosumaksi.

4.Mana Mana – ”Maria Magdalena”

Jos laulajana/ sanoittajana toimii henkilö, joka sairastaa skitsofreniaa ja kymmeniä muita tauteja, ei sitä voi olla kuulematta myöskään ulosannista. Yhtye, jolta olisi voinut valita minkä kappaleen tahansa Jouni Mömmön ajoilta, mutta ”Maria Magdalenan” sanoitukset ”mä aion ottaa yliannostuksen jotain sekoittavaa…” vetää kerta toisensa jälkeen hyvin hiljaiseksi. R.I.P.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

5.Ismo Alanko Säätiö – ”Pisaroi”

Se hetki elämässäni, kun huomasin taas nauttivani muustakin musiikista kuin extreme metallista. Ismo Alanko on yksi Suomen suurimpia muusikoita, ”Pulu”-albumi tuli julkaisunsa jälkeen kulutettua lähes puhki. Jos puhutaan melankoliasta musiikissa, niin ”Pisaroi” on käytännössä yhtä kuin melankolia.

6-Devil Doll-”The Sacrilege Of Fatal Arms”

Jossain vaiheessa elämää tuli huomattua, että kaikki kuuntelijaa shokeeraavat yhtyeet/ artistit kiinnostivat kovasti. Jos orkesteri kirjoittaa levyn kanteen tekstin ”Warning: This music can alter your mental health”, ei siitä yksinkertaisesti voinut olla innostumatta. Neoklassista oopperaa tai miksi ikinä tätä haluaakin kutsua, Devil Doll on silkkaa nerokkuutta, minkä tämä yhden kappaleen levy parhaimmillaan todistaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

7.Alice Cooper – ”Black Widow”

Artisti, joka myös kuuluu shokeeraavien artistien listoille. Ei ehkä nykypäivänä, mutta kyllä tästä nuorempana hyvät painajaiset sai. Kauhu-Lissun tuotantoa tuli kerättyä melko paljonkin, kunnes ne ”true”- aikoina tuli erehdyksissä myytyä. Nykyään kokoelma alkaa onneksi taas olla suht hyvin kuosissaan.

8.Dissection – ”Soulreaper”

”My soul is black and black as night are the ways of thine. Wield the scythe of the soulreaper.” Tarvitseeko tästä enempää edes kertoa? Ruotsalaisen black metallin suurimpia klassikoita, ja jälleen yksi liian aikaisin lähtenyt muusikko tällä listalla. R.I.P. Jon Nödtveidt.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

9.Possessed – ”Holy Hell”

Ostin ”Seven Churches” -älpeen pikkunassikkana vitosella kirpputorilta, koska siinä oli niin hienot kannet. Kertonee kaiken oleellisen jo silloisesta ajatusmaailmastani. Possessed on yksi aliarvostetuimpia death metal -legendoja, sillä yhtye on vaikuttanut niin monen ”suuremman” yhtyeen musiikkiin.

10.Death SS – ”In The Darkness”

Yli 30 vuotta kasassa ollut mystinen italialaisyhtye on tehnyt mielestäni parhaan balladin ikinä, siksi se ansaitsee myös paikkansa listalla. Muutenkin turhan aliarvostettu yhtye, jonka levyjä pitää valitettavasti tilata suurimmaksi osaksi ulkomailta asti.

Kirjoittanut Riku Mäkinen

2 comments on “Vaikutteeni kappaleina: Riku Mäkinen/ Kaaoszine”

  1. Lire

    5/10 samoja levyjä mitä itellä olis ollu tähän listaan. Eri biisit lähes tulkoon kaikki, mut kuitenkin. Hyvä hyvä!

  2. Arto Mäenpää

    Hyvä lista kaiken kaikkiaan ja ainakin mun mielestä myös tarpeeksi monipuolinen :)

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat