Vakavan mutta laadukkaan asian äärellä – klassikkoarviossa 20 vuotta täyttävä Timo Rautiaisen & Trio Niskalaukauksen ”Itku pitkästä ilosta”

Vaikka se, mitä Timo Rautiaisen & Trio Niskalaukauksen toisesta täyspitkästä olen sanomassa seuraavaksi, ei ole absoluuttinen totuus, sanon sen silti. ”Itku pitkästä ilosta” on paras ja laadukkain Trio Niskalaukaus -albumi. Se oli sitä sekä seuraavan ja kolmannen ”Rajaportti”-levyn ilmestymisen jälkeen että sitä ennen. Vaikka ”Rajaportti” sai kansalta lähes huikean vastaanoton ilmestyessään vuonna 2002, kertoi se myös paljon tai jopa enemmän ”Itku pitkästä ilosta” -albumia promotoineiden keikkojen sekä biisimateriaalin tasosta. Miksipä muuten ostava yleisö ryntäisi levykauppaan (tuohon maailman aikaan kirjaimellisen fyysisesti) sillä pieteetillä, että levy nousee virallisen albumilistan kärkeen, ellei bändiä olisi jo aiemmin todettu hyväksi?

”Itku pitkästä ilosta” täyttää siis jo 20 vuotta. Yhtä kauan on suunnilleen siitä, kun tämän kirjoittaja kuuli yhtyettä ensimmäisen kerran. Albumi starttaa aikaa nähneellä mutta yllättävän hyvin sitä kestäneellä ”Rajaton Rakkaus” –singlellä, joka junttaa täsmäkompillaan ja melodisella riffittelyllään kuulijaa samantien lähes väkisin jollain tavalla puolelleen. Sanoitukset puhuttelevat ja luovat mielenmaisemaa, jonka jokainen lopulta oivaltaa ehkä omalla tavallaan, mutta viesti on selvä: oman käden kautta ollaan lähdössä ja jääräpäänä. Ehkä jopa perin suomalaista, jos asiaa haluaa romantisoida kansallisesti. Toiset haluavat, toiset eivät.

Albumin ehdottomia helmiä on aina ollut Mokomastakin tutun Marko Annalan osittain sanoittama kolmas kappale ”Rahat ja Henki”, jonka tekstissä tunnutaan olevan jälleen kusessa. Tietyllä tavalla Annalan lyyrisen tyylin tunnistaa sanoituksen seasta, vaikka Timo Rautiainen tekstiä tulkitseekin kuin pelkästään omaansa. Kappaleen draivi on silti hieman poikkeuksellisempi Trio Niskalaukaus ralliksi – ja harvinaisuus tämän yhtyeen kohdalla jo sinänsä, että sitä voi hyvällä maulla kutsua edes sanalla ”ralli”. Väkevää, niin väkevää tulkintaa ja melodiaa. Sitä ennen kuultava ”Kaikista pahin” omaa kelpo tunnelmaa edelleen mutta jää rauhallisuutensa vuoksi kahden todellisen moshausbiisin tai pikemminkin ns. ”sing-along”-kappleen varjoon. Tietenkin sanotuiksetkin puhuttelevat edelleen pohdiskelevassa alakuloisuudessaan ja ovat yhtä paljon tai jopa enemmän muidenkin albumin kappaleiden kantava voima läpi albumin kuin paikoin melodiset ja raskaat riffit.

Paatoksellisuus ei ole vieras käsite, kun alkaa puhua Timo Rautiaisen & Trio Niskalaukauksen musiikista. Raskas riffien junttaaminen ja kolmen kitaran yksinkertainen mutta parhaimmillaan varsin nerokas yhteen hiileen puhaltaminen tuo muutamiin albumin musiikillisiin teemoihin syvyyttä. ”Rajatila”-kappale on levyn parhaimmistoa hieman hupaisine mutta loppujen lopuksi sanomaltaan varsin synkähköine lyriikoineen. Riffit biisissä ovat edelleen kultaa, ja  levyltä paistaa läpi se, että kuulijaa haastetaan saman riffin pitkällä toistamisella, mikä ei nykypäivän uusilla yhtyeillä todellakaan tulisi kyseeseen. Lisäksi riffien jauhamisesta kuulee selvän soittamisen nautinnon, joka kappaleita tehdessä on ollut todennäköisesti käsillä.

Ilmastonmuutokseenkin kantaa ottava albumin nimikkokappale on jälleen omiaan tuomaan lyyrisesti esiin suomalaista maisemaa ja arkea samalla, kun katastrofin ainekset ovat käsillä. ”Itku pitkästä ilosta” -albumin ja -kappaleen ilmestyessä tuskin kukaan kiisteli yhtä voimakkaasti kappaletta käsittelevän aihepiirin ympärillä kuin nykyisin sosiaalisen median aikana. Timo Rautiaisen mukana kappaletta vierailijana sanoittanut Tomi Tuomaala pukee aiheen kansanomaiseen ja konkreettisen ymmärrettävään lyyriseen muotoon. Surullista mutta metallimusiikin aihepiiriin saumattomasti sopivaa tavaraa.

Meno ei muutu yhtään iloisemmaksi seuraavalla ”Kuusikymmentäkaksi”-kappaleella, jolla tositapahtumiin perustuen laitetaan oikeuden eteen julmasti viattomia teloittanut serbialainen sotarikollinen. Teksti kyseistä ihmissaastaa kohtaan on vähintään yhtä julmaa ja irvokasta. Kappaletta ajatuksella kuunneltaessa ja taustan tietäessä ei voi kahdenkymmenen vuoden jälkeenkään olla hieman sisäisesti suuttumatta tai saamatta kylmiä väreitä – ei pelkästään sanoituksesta, vaan myös melodisen painostavasta soinnista, joka tekee kappaleesta albumin kirkkainta parhaimmistoa.

Loput kahdeksan kappaleen albumikokonaisuudesta ovatkin sitten hitaampia. Lähes itkuvirsiksi luokiteltavat ”Hiljaista” ja ”Lintu” päättävät ”Itku pitkästä ilosta” -albumin raskaimmalla ja samalla suhteellisen toiveikkaalla tavalla. ”Hiljaista”-kappaleessa lauletut ”Sinä et voi mitään… voiko kukaan mitään?” -rivit ovat omiaan lisäämään masentavan murheen ilmapiiriä. ”Lintu” on surullisuudestaan huolimatta positiivisen sanoman omaava Marja Mattlar -coveri. Kappaleen sanoituksen toinen kertoja on kuolemassa mitä ilmeisimmin vanhuuteen mutta haluaa antaa kuulijalle hyvän elämän neuvoja. Sen verran on Timo Rautiaisen & Trio Niskalaukauksen versio ”Lintu”-kappaleesta kypsynyt ajan mukana, että enää se ei ole suoralta kädeltä se albumin rasittava päätöskappale, jonka kohdalla silloin aikanaan nuorempana painettiin stoppia tai aloitettiin levy alusta, haluamatta kuulla sitä. ”Linnussa” on kypsät sanoitukset, jotka eivät niin kovin nuoruuden intoiselle yleisölle välttämättä tahdokaan aueta. Sen kauniit sanoitukset ja aavistuksen duurissa kulkeva sävel uppoavat varmasti parhaiten hieman enemmän elämää miettimään pysähtyneille. Ei mikään levyn suurin kohokohta, mutta melodisuudessaan ja erilaisuudessaan varsin hyvä päätös albumille.

Kaikesta synkkyydestä, vakavuudesta, surullisuudesta ja paatoksellisuudesta huolimatta ”Itku pitkästä ilosta” on omalla tavallaan pitkästä aikaa varsin piristävää kuultavaa. Kappaleiden sanoitusten henkilöillä kuvaillaan menevän edelleen sen verran huonosti, että oma elämä voi hyvinkin alkaa albumin kuuntelun jälkeen näyttää huomattavasti paremmalta. Lisäpisteitä albumi saa Trio Niskalaukauksen mittapuulla aina niin toimivista ja loppuun asti hiotuista stemmalauluista, murinalauluja myöten. Täydellistä suomimetallia on vaikea tehdä, mutta ”Itku pitkästä ilosta” on enemmän kuin hyvä tuotos.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus Facebookissa