Valokeilassa uusi musiikki – viikon 11/2016 kiinnostavimmat uudet kappaleet listattuna

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 20.3.2016

mantarViikon aikana tulee niin paljon uutta musiikkia jo pelkästään rockin ja metallin saralla, että osa siitä menee varmasti monilta ohi. Siksi ajattelimme ruveta kasaamaan joka viikon päätteeksi yhteen listaan kiinnostavimmat uudet kappaleet koko viikon ajalta. Kaikkia kappaleita ei tietenkään voi listaan mahduttaa, koska silloin siitä tulisi mahdottoman pitkä. Jokaisessa listassa tulee siis olemaan noin 10-15 viimeisen viikon aikana julkaistua kappaletta niin pieniltä kuin suuriltakin yhtyeiltä edustaen eri tyylilajeja mahdollisimman monipuolisesti.

Moonsorrow – ”Non Serviam” (Rotting Christ -cover)
Suurta kansainvälistä suosiota nauttiva pakanametalliyhtye Moonsorrow’n uusi albumi on viiden vuoden odotuksen jälkeen viimein tosiasia. Huhtikuun ensimmäisenä päivänä julkaistavan ”Jumalten Aika” -albumin trailereiden ja tämän coverin perusteella Moonsorrow palaa eeppisempänä ja synkempänä kuin koskaan. Coveroinnin kohteeksi päätyi Rotting Christ, sillä kaikki Moonsorrow’n jäsenet tunnustatutuvat yhtyeen koviksi faneiksi.

Amon Amarth – ”At Dawn’s First Light
Melodisen death metalin ja viikinkien ystävät hurraavat ensi viikon perjantaina, sillä Amon Amarthin uusi ”Jomsviking”-albumi näkee tuolloin päivänvalon. Amon Amarthin viimeisimpien albumien laadusta voidaan olla montaa mieltä fanienkin keskuudessa, mutta ainakin uusi ”At Dawn’s First Light” -kappale lupailee hyvää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Aurinkojumala – ”Auringonpolttamat
Aurinkojumala on nuori ja (vielä) suhteellisen tuntematon suomirock-yhtye, mutta sen tähänastinen tuotanto on kuitenkin ollut tarttuvaa, persoonallista ja loppuun asti hiottua. Lienee vain ajan kysymys, milloin Aurinkojumala nousee suuren yleisön tietoisuuteen. Tällä hetkellä yhtye työstää ”Auringonpolttamat”-nimistä EP:tä, jonka nimikkokappale julkaistiin hiljattain.

Verdun – ”Self-Inflicted Mutilation
Verdunin musiikki on raskasta ja hidasta doomin ja sludgen risteytystä melko karsitulla ja rosoisella äänimaailmalla varustettuna. Huhtikuun 29. päivä julkaistavalta ”The Eternal Drift’s Canticles” -albumilta julkaistiin tällä viikolla uusi ”Self-Inflicted Mutilation” -kappale, josta voi ottaa esimakua.

Mad Hatter’s Den – ”Hero’s End (At the Silver Gates)
Power metalin kanssa flirttailevan heavy metal -yhtye Mad Hatter’s Denin toinen albumi ”Excelsior” julkaistaan huhtikuun kahdeksantetna päivänä. Uudella ”Hero’s End (At the Silve Gates)” -kappaleella tarjoillaan odotetusti suuria melodioita, eeppistä tunnelmaa sekä laulua, joka tulee kovaa ja korkealta. Tämän tahtiin on hyvä odotella muutaman viikon päästä julkaistavaa ”Escelsioria”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mantar – ”Schwanenstein
”Death by Burning” -debyyttialbumillaan vakuuttanut ja sittemmin Nuclear Blast -levy-yhtiön hoiviin siirtynyt sludge-duo Mantarin uusi ”Ode to the Flame” -albumi julkaistaan huhtikuun 15. päivänä. Sludgeensa mm. black metalista vaikutteita ottaneen Mantarin uusi ”Shwenenstein”-kappale jatkaa tutulla linjalla ja kasvattaa odotuksia uutta levyä kohtaan entisestään.

Ihsahn – ”Pressure
Yhä vain progempia tunnelmia metallimusiikissaan tavoitteleva Ihsahn on edennyt soolourallaan jo kuudenteen albumiinsa. ”Arktis”-niminen levy julkaistaan huhtikuun 8. päivänä. Ihan äskettäin kuunneltavaksi saatiin ”Pressure”-kappale, joka jakoi mielipiteet välittömästi kahtia, aivan kuten Ihsahn on tehnyt koko soolouransa ajan.

Spiritual Beggars – ”Dark Light Child
Kitaristi Michael Amottin johtama stoner rock/metal -yhtye Spiritual Beggars on aktivoitunut jälleen. Tämä musiikki on jotain aivan muuta kuin Amottin muilla yhtyeillä, mutta sävellyksen laadussa se ei näy ainakaan negatiivisesti. Kaikilla yhtyeen jäsenillä on melkoinen ansiluettelo, mikä kuuluu sen musiikissa varmana otteena ja ammattitaitona. Spiritual Beggarsin uusi ”Sunrise to Sundown” -albumi ilmestyi pari päivää sitten, minkä kunniaksi siltä julkaistiin ”Dark Light Child” -kappale musiikkivideon kanssa.

Destruction – ”Second to None
Pitkän linjan thrash metal -veteraani Destructionin uusi ”Under Attack” -albumi julkaistaan toukokuun 13. päivänä. Hiljattain julkaistulla ”Second to None” -kappaleellaan Destruction esittäytyy totutun vihaisena, kiivaana ja aggressiviisena.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Metal Church – ”Reset
Pitkään toiminnassa ollut perinteisen heavy metalin arvostettu kulttinimi Metal Church on työstänyt valmiiksi uuden ”XI”-albumin, joka julkaistaan ensi perjantaina. Legendaarinen laulaja Mike Howe on jälleen yhtyeen nokilla ensimmäistä kertaa kahteen vuosikymmeneen, mutta onko yhtyeen sävellyskynä säilyttänyt teränsä? Sehän selviää kuuntelemalla uuden ”Reset”-kappaleen.

Kirjoittanut: Jyri Kinnari

Luetuimmat

Uusimmat