Light The Torch

Soundimaailman muutos nimenvaihdoksen seurauksena – haastattelussa Light the Torchin Howard Jones

Kirjoittanut Tom Frankton - 29.3.2018
Light The Torch

Vuonna 2012 perustettu metallimaailman supergroup Devil You Know joutui viime vuonna vaihtamaan nimeään Light the Torchiksi, ja bändi on nyt julkaisemassa ensimmäistä levyään uudella nimellä. Tavoitimme takkuilevan Skype-yhteyden kautta Killswitch Engagestakin tunnetun bändin laulajan Howard Jonesin ja jututimme häntä bändin uudesta nimestä ja ”Revival”-levystä.

Kuinkas vuosi on kaiken kaikkiaan teidän osalta alkanut?

Howard Jones: Oikein hyvin. Olemme olleet kovin kiireisiä, enkä voi juuri valittaakaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ennen itse uuteen levyyn menemistä, on pakko kysyä – ja tuskin ainoa tätä kysyvä olen – nimenmuutoksestanne Devil You Knowsta Light the Torchiksi. Taustalla taisi olla jonkin verran draamaa, voisitko kertoa hieman tapahtuneesta ja siitä, mistä uusi nimenne tulee?

Howard Jones: Meillä oli lakiongelmia bändin nimen pitämisen suhteen entisen jäsenen kanssa ja oli helpompaa vain kävellä pois vanhan nimen ja tekijänoikeuksien luota. Siinä se oikeastaan on. Olisimme voineet pitää nimen, mutta ongelmat olisivat jatkuneet, joten irti päästäminen tuntui kannattavimmalta. Valitettavasti tätä kaikkea kesti niin kauan, että oli pakko tehdä näin, mutta noh: uusi nimi, uusi jäsen, uutta musiikkia – taisi olla hyvä aika muutokselle.

Kenen idea uusi nimi sitten oli?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Howard Jones: Minun se oli. Suoraan sanottuna keksimme nimen vasta äänitettyämme uuden levyn. Kehittelimme muutaman idean, mutta totesimme tämän toimivan hyvin. Taitaahan mukana olla jonkinlaista symboliikkaakin, mutta nimi se loppujen lopuksi enemmän on. Äitini vaihtoi nimeään mennessään uusiin naimisiin, joten otimme hänestä mallia!

Nimenmuutoksesta puheen ollen, koetko nimen vaihtumisen olevan vahingollinen bändille, koetko joutuneenne aloittamaan uudelleen?

Howard Jones: Teimme levyn ensin ja vaihdoimme sitten vasta nimeä. En tiedä, sehän on vain nimi. Toki mukana on jonkin verran symboliikkaa, mutta loppujen lopuksi muutimme vain nimeämme. Meidän täytyi, ja niin teimme.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tuntuuko Light the Torch mielestäsi uudelta bändiltä, vai jatkatteko suoraan siitä, mihin Devil You Know jäi?

Howard Jones: Omasta mielestäni se on ainakin hyvin erilaista. Musiikki on edelleen raskasta, mutta se on paljon melodisempaa. Lähinnä asiat tulivat vain ulos miten tulivat. Mukana on ehdottomasti paljon tunnetta, kuten varmaan saattaa olettaa – koimme paljon viimeisen muutaman vuoden aikana.

Voisitko avata hieman, mitä kaikkea tarkoitat?

Howard Jones: Koimme vain paljon asioita sekä henkilökohtaisesti että bändinä. Joistain asioista voi puhua, joistain ei ja joistain ei halua. Lähinnä elämä tapahtui ryminällä, ja päädyimme bondaamaan sen kautta. Jouduimme autokolariin ja selvisimme, jonka jälkeen meistä tuli hyviä ystäviä ja loimme suuren yhteyden toisiimme.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Viittaako uuden levynne nimi (Revival) tähän?

Howard Jones: Nimi tulee siitä, että saamme ikään kuin hengittää uudelleen. Olimme kahlittuna pitkään.

Oliko bändillä levyä tehdessä visio melodisemmasta suunnasta?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Howard Jones: Se lähinnä vain tapahtui. Kaipa halusimme mukaan lisää melodiaa, mutta loppujen lopuksi musiikki vain muuttui niin. Minulla ei ollut hajuakaan, mitä tapahtuisi, mutta aloimme säveltämään ja tämä tuli ulos.

Onko levyn sanoituksilla yhteinen teema, vai ovatko kappaleet toisistaan erillisiä?

Howard Jones: Ei teemaa, mutta jos jotain yhteisiä asioita löytyy sehän on vain hyvä. Yritämme lähinnä saada kaiken kuulostamaan järkevältä, niin että kappaleiden välillä on oma flownsa.

Minkälaisista aiheista yleensä kirjoitat sanoituksia? Tulevatko ne omasta elämästäsi vai otatko vaikutteita esimerkiksi elokuvilta tai kirjoilta?

Howard Jones: Hieman kaikkea. Kun elämä sattuu kohdalle, siitä kirjoittaa. Levy kertoo monesta tapahtuneesta asiasta.

Seuraatko paljon mitä maailmalla tapahtuu?

Howard Jones: Se vaikuttaa asioihin, mutten ole poliittinen sanoittaja. Kirjoitin ”The End of Heartachen”, en kirjoita sosiaalista kommenttaaria! Näin se minun kohdallani on aina ollut, näin minä kirjoitan. Minusta ei juuri ole sellaiseen, vaan kirjoitan miltä itsestäni tuntuu, ja näin olen tehnyt jo pitkän aikaa.

Minkälainen sävellysprosessinne on, tulevatko sanoitukset ennen musiikkia vai toisin päin?

Howard Jones: Yleensä saan käsiini musiikkia ja kirjoitan sitä varten, mutta joskus minulla on jotain jo valmiina, joten mitään ei ole juuri kiveen kirjoitettu.

Minkälainen kirjoittaja itse sitten olet, kirjoitatko jatkuvasti uutta materiaalia, vai kirjoitatko silloin, kun täytyy?

Howard Jones: Joskus kirjoittelen niitä ja näitä pieniä asioita ja joskus kirjoitan kokonaisia kappaleita valmiiksi ennakkoon. Suurin osa kirjoittamastani kamasta on kuitenkin kirjoitettu suoraan studiossa työskennellessä, jolloin hylkään suuren osan ennakkoon kirjoittamistani asioista. Tällä kertaa mukana oli kuitenkin enemmän ennakkoon valmiiksi kirjoitettuja asioita.

Yritätkö pitää ikään kuin saman viestin materiaalissasi, vai pyritkö ajattelemaan hieman laatikon ulkopuolelta tässä suhteessa?

Howard Jones: En tiedä ajattelenko juurikaan laatikon ulkopuolelta, mutta pyrin kirjoittamaan sitä, mikä sopii kullekin kappaleelle. En ole koskaan juuri ajatellut omaa prosessiani, vaan yksinkertaisesti isken kynää paperiin ja teen sen, ja näin on ollut pitkän aikaa. Nykyisin kirjoitan päivittäin – en tiedä miksi, mutta teen vain niin: olkoot paria lausetta kerrallaan, eri ideoita tai kappaleita. Kirjoitan, kunnes olen itse valmis.

Devil You Known kanssa ehditte kiertämään jonkin verran, mutta minkälaisia suunnitelmia teillä on Light The Torchin suhteen?

Howard Jones: Oi, tulemme olemaan tien päällä.

Olet päässyt sitä jo jonkin verran tekemään, joten missä päin kiertämisestä pidät enemmän: Euroopassa vai Yhdysvalloissa?

Howard Jones: Suoraan sanottuna kiertäminen on aina kiertämistä. Se on toki eri alueiden takia erilaista, mutta soitat kuitenkin edelleen ihmisille, jotka ovat innoissaan raskaasta musiikista. Joskus on hauskaa, joskus syö huonoa ruokaa, mutta keikalla on aina mukavaa – sitä kiertäminen on.

Onko joitain asioita, joita kiertäessä tykkäät tehdä?

Howard Jones: Yleensä vapaapäivinämme olemme joko telttailemassa tai kalastamassa. Yritämme pitää karttaa tulevista etapeistamme ja pyrimme etsimään niiden välissä paikan, jossa voimme pystyttää teltan, pistää grillin kuumaksi ja katsoa, minkälaista kalaa saamme.

Oletteko tehneet näin Euroopassakin?

Howard Jones: Emme oikeastaan, sillä emme ole saaneet kovin suurta mahdollisuutta siihen. Mutta tämä tulee muuttumaan, ja näin tulemme tekemään.

Olivatko asiat samoin Killswitchin kanssa kiertäessä?

Howard Jones: Ei, sillä tuolloin istuin vain bussin takaosassa ollen masentunut. En päässyt tuolloin siis näkemään paljoa. Olemme Adamin (Dutkiewicz, Killswitch Engage) kanssa kuitenkin menossa yhdessä telttailemaan piakkoin, sillä pidämme kumpikin siitä paljon! En päässyt tekemään heidän kanssaan kovin paljoa, sillä taistelin jatkuvasti masennusta vastaan. Nykyään olen alkanut tekemään enemmän.

Ymmärtääkseni olet siis nykyisin hyvissä väleissä heidän kanssaan?

Howard Jones: Emme koskaan olleet huonoissa väleissä, en yksinkertaisesti kyennyt työskentelemään siten, miten itse olin. Olin huonossa paikassa enkä pystynyt siihen enää ja sen sijaan, että kirjoittaisin Adamin luona levyä, jota varten Jesse (Leach) palasi, päädyin häipymään enkä koskaan palannut. Asiat olivat siis hieman oudosti, mutta he tiesivät tilanteestani, sillä en koskaan poistunut bussin takaosasta enkä hengaillut ihmisten kanssa. Nyt he ovat iloisia, että asiani ovat paremmin ja olen iloinen, että he onnistuivat jatkamaan ja olemme kaikki nykyisinkin ystäviä!

Pelkäätkö koskaan, että jotain samanlaista voisi tapahtua Light the Torchin kanssa, jos päädytte kiertämään liian tiuhaan?

Howard Jones: En oikeastaan, sillä olen erilainen ihminen. Tarvitsin itselleni aikaa selvittää asioitani, ja hommat ovat nyt hyvin. Odotan innolla, että pääsen maailmalle tekemään juuri tätä.

Minkälaisia suunnitelmia teillä on esimerkiksi Euroopan suhteen, onko teillä jo jotain linjoilla?

Howard Jones: Se riippuu manageristamme ja mitä siellä suunnassa on tarjolla. He kartoittavat kaikkea tälläkin hetkellä ja ovat hyviä työssään. Vanhojen Killswitch-kavereiden lisäksi minulla on vielä vanha managerinikin, sillä bändeillämme on sama manageri! Asiat ovat muuttuneet kovasti viimeisen viiden-kuuden vuoden aikana, mutta tässä sitä kuitenkin ollaan.

Kiitos kovasti haastattelusta ja ajastasi! Onko vielä jotain, mitä haluaisit suomalaisille faneillesi sanoa?

Howard Jones: Voi Suomi, ikävöin niin kovasti kylmiä talvianne. Olen viettänyt jonkin aikaa kalastamassa Kanadassa, joten ymmärrän näitä asioita! Meidän täytyy viettää aikaa yhdessä, joten pistetään homma käyntiin. Kutsukaa meidät, niin tulemme!

https://www.facebook.com/LightTheTorchOfficial/

Haastattelu: Arto Mäenpää
Teksti: Thomas Frankton

Luetuimmat

Uusimmat