Fanit - la - Tuska 2018.

Vantaan aikuisopisto on järjestämässä hevilaulukurssin syys- ja lokakuussa

Kirjoittanut Nicole Hellberg - 13.8.2018
Fanit – la – Tuska 2018.

Vantaan aikuisopisto järjestää ensimmäistä kertaa tänä syksynä hevilaulamisen lyhytkurssin, kertoo Vantaan Sanomat. Kurssin laulunopettajana toimii laulaja Aleksi Parviainen, joka toimi viime vuonna sijaisena aikuisopiston pop/rock-kurssilla.

”Meillä on ollut pop-rock-kursseja, joilla on haettu myös vähän rajumpia soundeja. Hevi ei ole kuitenkaan ollut aiemmin esillä”, kertoo aikuisopiston musiikin ja teatterin johtava opettaja Ilona Tuovinen.

”Hevikurssin tavoitteena on opettaa ihmiset tutkimaan ja harjoittamaan omaa ääntään ennakkoluulottomasti ja monipuolisesti”, opetuksesta vastaava ammattilaulaja Aleksi Parviainen kiteyttää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vantaan aikuisopiston hevilaulukurssille haetaan ilmoittautujia 15. elokuuta kello 13 alkaen. Kurssin toteutumiseen tarvitaan 11 osallistujaa ja mikäli kurssi on menestys, se järjestetään myös uudestaan. Opintokokonaisuuteen voivat osallistua niin edistyneemmät laulajat, kuin myös kokemattomat hevistä innostujat.

Lue koko artikkeli Vantaan Sanomista:

https://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/693275-aikuisopiston-hevilaulukurssilla-kiljutaan-ja-oristaan-aani-lahtee-keskivartalon

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat