Varathron – Untrodden Corridors Of Hades

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 23.10.2014

Kreikkalainen synkkyys Varathron on saavuttanut yli kahdenkymmenen vuoden iän, mutta laantumisesta ei ole tietoa, sillä kuudes kokopitkä, ”Untrodden Corridors of Hades, saapuu marraskuussa julkisuuteen.

Allekirjoittaneelle Varathron on black metalliksi erikoinen yhtye, sillä bändin musiikki on kyseiselle genrelle monipuolinen niin kappaleiden sovitusten kuin soundimaailmankin suhteen. Edellinen kokopitkä, ”Stygian Forces Of Scorn” (2009), on kokonaisuutena rikas ja omalaatuinen, mutta silti hyvällä tavalla erikoinen black metal-levytys. Varathron ei tee uudessa julkaisussaan poikkeusta, vaan luottaa siihen, millä bändi on tullut oman tyylinsä kautta tunnetuksi.

Levy koostuu seitsemästä kappaleesta, joiden kestot vaihtelevat viidestä kahdeksaan minuuttiin. Kuten aikaisemmin annoin ymmärtää, Varathron ja tuleva kokopitkä ei tarjoa kuuntelijoille suoraviivaista black metallia, vaan erikoisilla sovituksilla höystettyjä sävellyksiä, kuitenkaan unohtamatta synkän tunnelman luomista kuuntelijoiden atmosfääriin. ”Untrodden Corridors of Hades”-albumin parhaat palat ovat ehdottomasti ”Kabalistic Invocation of Solomon”, ”Realm of Obscure” ”The Bright Trapezium” ja ”Delve Into the Past”, johtuen erinomaisista kitarasovituksista, tunnelmasta ja kappaleiden nerokkaista sovituksista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Varathron saattaa olla vaikeasti avautuva yhtye niille kuuntelijoille, jotka eivät tiedä yhtyeestä paljoa. Itselläni oli sama ongelma, sillä ensimmäisellä kuuntelukerralla Varathron, ja erityisesti ”Untrodden Corridors of Hades”, ei iskenyt. Tämä johtui nimenomaan bändin tyylistä. Muutamien kuuntelukertojen jälkeen ”Untrodden Corridors of Hades” on loppujen lopuksi hieno julkaisu. Valitettavasti kuuntelijoiden täytyy varautua muutamiin kuuntelukertoihin ja omaan kärsivällisyyteensä, jotta kokopitkä pääsee kunnolla avautumaan.

”Untrodden Corridors of Hades” on hyvä valinta, mikäli haluaa kuunnella hieman erilaista ja vaihtelevaa black metallia. Pitkällä tähtäimellä voi todeta, että Varathronin uutukainen on upeaa jälkeä, mutta avautumiseen saattaa vierähtää jokunen hetki, jotta sen voi myöntää.

8/10

Kappalelista:
1. Kabalistic Invocation of Solomon
2. Realm of Obscure
3. Arcane Conjuring
4. Leprocious Lord
5. The Bright Trapezium
6. Death Chant
7. Delve Into the Past

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.facebook.com/VarathronOffical
www.varathron.com

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat