Vastoinkäymisiä ja unettomia öitä: haastattelussa tänään uuden albuminsa julkaiseva Adept

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 20.2.2016

Adept 2015Ruotsin tunnetuin metalcore –yhtye Adept julkaisi 19.2.2016 uuden ”Sleepless” –nimisen albuminsa Napalm Recordsin kautta. Yhtyeen piti alunperin julkaista albuminsa jo lähes vuosi sitten, mutta vaikeudet managementin sekä entisen levy-yhtiön kanssa pakottivat heidät nauhoittamaan albumin uudestaan ennen sen julkaisemista. Kaaoszine tavoitti juuri albumin julkaisun alla yhtyeen kitaristina toimivan Gustva Lithammerin ja keskusteli miehen kanssa hieman yhtyeen sotkuista sekä tulevaisuuden näkymistä tulevan albumin tiimoilta. Voit lukea haastattelun tästä:

Terve Gustav. Kuinkas vuosi 2016 on bändillä lähtenyt käyntiin?

Gustva: Vuosi on oikeastaan lähtenyt aika rauhallisissa merkeissä käyntiin ainoastaan haastatteluita tehden ja albumin julkaisemista odottaen. Vuosi 2015 oli puolestaan aika hullu noiden sotkujen kanssa, niin ehkä parempi että meininki on hieman rauhallisempaa välillä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuten tuossa jo mainitsitkin, niin teidän edellinen vuosi oli varmasti vähintäänkin mielenkiintoinen noiden levy-yhtiön ja managementin sotkujen takia. Kertoisitko meille hieman tuosta?

Adept Sleepless 2016Gustva: Oikeastaan vuosi 2015 alkoi niin, että nauhoitimme ”Sleepless” –albumia Studio Fredmanilla Göteborgissa. Albumin valmistumisen jälkeen helmikuussa teimme muutaman keikan Kiinassa ja sen jälkeen soitimme Euroopassa keikkoja. Takaisin tultuamme aloimme keskustelemaan albumin julkaisusta, mutta koska meillä ei ollut voimassa olevaa sopimusta enää entisen levy-yhtiömme kanssa, niin emme halunneet jatkaa yhteistyötä enempää. Levy-yhtiön pomo ei tietenkään ollut tästä kauhean iloinen ja hän päätti tehdä kaikkensa että emme julkaisisi albumia. Koska hän oli maksanut uuden albumimme nauhoittamisen oikeasti meidän omista rahoista, niin hän sanoi omistavansa albumin. Mietimme ensin odottavamme hänen luopumista tästä ideasta, mutta sitten tulimme siihen tulokseen että siinä saattaa kulua jopa vuosi ennen kuin hän luovuttaa, joten päätimme sitten nauhoittaa albumin uudestaan alusta. Menimme toiseen studioon ja nauhoitimme albumin siellä uudestaan, jonka jälkeen albumin masterin omistus siirtyi meidän haltuun. Eli omistimme kappaleet, mutta ei sitä itse nauhoitusta ensimmäiseltä kerralta.

Eli vanha levy-yhtiönne omisti masterin ja sen takia ette voineet muuta kuin nauhoittaa levyn uudestaan?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Gustva: Kyllä. Nauhoitimme albumin kesän aikana Tukholmassa soittaen aina välillä keikkoja eri festareilla.

Tarkoituksenani oli myös kysyä, että kuinka paljon kappaleet muuttuivat tänä aikana?

Gustva: Eivät oikeastaan ollenkaan. Nauhoitimme käytännössä saman albumin uudestaan.

Voisin kuvitella, että tämän pitkän prosessin jälkeen on aika helpottunut olo kun albumi vihdoin ilmestyy?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Gustva: Kyllä. Lisäksi olen myös toisen nauhoituksen lopputulokseen erittäin tyytyväinen. Älä ymmärrä väärin tykkään todella paljon Studio Fredmanista, mutta tästä albumista tuli vain parempi kun nauhoitimme sen uudestaan.

Mitä voit kertoa meille itse albumin musiikista? Oliko teillä jokin tavoite bändinä millaisen albumin halusitte julkaista musiikillisesti?

Gustva: Oikeastaan kaikki tapahtuu vain luonnollisesti mitä teemme. Emme oikeastaan koskaan ajattele miltä jonkun asian tai kappaleen pitäisi kuulostaa, vaan niistä vain tulee lopulta sellaisia kuin tulee.

Olen kuunnellut albumianne nyt hetken aikaa ja omasta mielestäni te kuulostatte bändinä tällä albumilla paljon yhtenäisemmältä kuin aikaisemmin. Oletko kanssani samaa mieltä?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Gustva: Kyllä. Olen ollut yhtyeessä vuodesta 2011 ja minulle tämä oli toinen albumi yhtyeen kanssa. ”Silence The World” –albumia tehdessä emme vielä tunteneet toisiamme tarpeeksi hyvin kappaleiden kirjoittajina ja tuon ehkä myös kuulee tuosta albumista. Tämä ”Sleepless” puolestaan on siinä mielessä juuri paljon parempi albumi, että siinä olemme samalla sivulla myös kappaleita kirjoittaessamme. Kyllähän tuo keikkaileminen myös auttaa tuntemaan toisia ihmisiä bändissä paremmin ja parantamaan yhteistä kemiaa.

Spotify on ruotsalainen keksintö ja nykypäivänä varsin suosittu tapa nuorille kuunnella musiikkia. Mitä mieltä olet itse Spotify:sta?

Gustva: Pidän sitä hyvänä keksintönä sen takia, että sieltä löytää lähes kaiken musiikin. Huonona puolena tietenkin se, että meidän artistien pitäisi saada parempi korvaus siitä että musiikkiamme on siellä kuunneltavissa.

Ostatko itse fyysisiä levyjä vai striimaatko musiikkia vain Spotifyn kautta?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Gustva: Tapasin aikoinaan kerätä albumeita, mutta nykyään oikeastaan tulee suurin osa musiikista kuunneltua juuri Spotifyn tai Youtuben kautta.

Miltä näyttää yhtyeen tulevaisuus albumin julkaisun jälkeen? Koska voimme odottaa teitä keikalle Suomeen?

Gustva: Todennäköisesti Suomen keikka tulee ajoittumaan syksylle. Olemme juuri buukkailemassa keikkoja kesän festareille, mutta muistaakseni Suomea ei valitettavasti noissa keikoissa ole mukana.

Kiitoksia paljon haastattelusta ja onnea tulevan levyn julkaisuun. Haluatko vielä lopuksi sanoa jotain Kaaoszinen lukijoille?

Gustva: Eipä itselläni mitään erikoista ole. Kiitoksia haastattelusta ja tulkaahan meitä livenä katsomaan kun sinne saavumme. Muistakaa toki myös katsastaa albumi, ja mikäli siitä pidätte myös ostaa se kaupoista. Kiitos.

https://www.facebook.com/adeptofficial

Haastattelu: Arto Mäenpää

Luetuimmat

Uusimmat