Vastus Klubi pyörähtää käyntiin elokuun lopulla – tavoitteena esitellä vaihtoehtoista musiikkia valtavirran ulkopuolelta

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.8.2021
Kuva: Tomi Tiitto

Vastus Klubit ovat pörinään, psykedeliaan ja doom metaliin keskittyneitä tapahtumailtoja, joita järjestetään useilla eri paikkakunnilla. Klubeilla nähdään niin uusia tulokkaita kuin jo pidempäänkin kotimaamme musiikkikentällä vaikuttaneita kokoonpanoja.

Tapahtumien tuottaja Kimmo Partanen avaa ajatusta Vastus Klubi -konseptin takaa:

”Stonerin, doomin ja raskaan psykedelian genret ovat pitkään olleet kotimaassamme hieman pääväylältä sivussa, mutta enää ei mielestäni puhuta pelkästään marginaalisesta asemasta. Skene voi hyvin ja tasokkaita bändejä löytyy paljon. Tarjonnan painopiste tulee olemaan pörinän ja raskaamman riffittelyn puolella, mutta mukana tulee ajoittain olemaan myös kevyempää linjaa edustavia yhtyeitä. Tavoitteena onkin antaa kova vastus valtavirran genreille ja nostaa esille bändejä, jotka ansaitsevat enemmän näkyvyyttä Suomen rock-skenessä.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ensimmäinen Vastus Klubi -ilta järjestetään Jyväskylän Ilokivessä elokuun lopulla, jolloin lavalle nousevat doom metalia soittava tamperelainen Sapata, helsinkiläinen sludge-trio Zombie Eater sekä progressiivisin sävyin stoner-vaikutteista rokkiaan maustava paikallinen Warchief. Jatkoa seuraa lokakuussa neljän tapahtuman muodossa, jolloin juhlistetaan jo kymmenen vuoden ajan skenessä vaikuttaneen turkulaisen Craneiumin tulevan levyn julkaisua.

Lippujen hinnat sekä tarkemmat tiedot tulevista tapahtumista löytyvät Vastus Klubin Facebook-sivuilta, jossa voit myös osallistua avausklubilla esiintyvän Sapata-yhtyeen ”No Sun to Embrace” -vinyylin arvontaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

TULEVAT TAPAHTUMAT:
Pe 27.8. Ilokivi Venue, Jyväskylä
Sapata, Warchief ja Zombie Eater

Pe 15.10. Utopia, Turku
Craneium, Besra ja Rückwater

La 16.10. Lepakkomies, Helsinki
Kaiser, Craneium ja Void Cruiser

Pe 22.10. Ilokivi, Jyväskylä
Craneium, Boar ja Cyan Stone

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

La 23.10. Sawohouse Underground, Kuopio
Thermate, Craneium sekä Rakki-Sakke ja Lahjomaton Miro

https://www.facebook.com/vastusklubi/
https://www.instagram.com/vastusklubi/
https://www.vastusbookings.com/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat