Everfrost -kuva: Laureline Tilkin

Vauhtia ja lennokasta menoa sunnuntaille: kuuntele Everfrostin uusi ”Cold Night Remedy” -kappale musiikkivideon kera

Kirjoittanut Minttu Koskinen - 14.7.2019
Everfrost -kuva: Laureline Tilkin

Kotimainen, sinfonista power metalia soittava Everfrost julkaisee järjestyksessään toisen albuminsa nimeltä ”Winterider” syyskuun 6. päivä Rockshots Recordsin kautta. Luvassa on lennokkaita melodioita, yli 15-minuuttinen proge-eepos sekä ennen kaikkea voimametallin pirteää ilotulitusta. Levyllä vierailee Wintersunista tuttu kitaristi Asim Searah kappaleessa ”Above the Treeline”, ja sillä kuullaan myös bändin tulkinta Keshan hittikappaleesta ”Die Young”. Kaiken tämän lisäksi levyn mukana tulee bändin oma japanilaistyylinen sarjakuva eli manga, joka täydentää konseptilevyn hyistä tarinaa visuaalisilla elementeillään.

Yhtye kertoaa julkaisusta seuraavaa:

”Levyn suunnittelu ja tuotanto oli ehdottomasti haastavinta, mitä olemme koskaan tehneet, mutta kokemuksena aivan mahtava ja varsinainen haaveiden täyttymys! Tämä projekti on myös tuonut musiikilliseen tarinankerrontaan ihan uutta perspektiiviä, jossa manga ja sen sisältö ovat paljon isommassa roolissa edellislevyymme verrattuna. Tarina itsessään on kuitenkin aiempaa selkeämpi ja se imaisee taatusti kuulijan mukaansa.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Winterider”-albumin kappalelista
1. Winterider
2. Juhannus in January
3. Chainlace Angel
4. Actraiser
5. Cold Night Remedy
6. Above the Treeline
7. Brandy and Antifreeze
8. Die Young
9. Darkwoods Drain Backwaters
10. A Whisper in a Frozen Tale

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat