Velvet Oceanin ”Purposes And Promises” -debyytti raottaa yhtyeen potentiaalia

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 16.2.2020

Kun vastaan tulee seitsenhenkinen yhtye, herää kiinnostus väkisinkin, sillä tämän kokoiset yhtyeet ovat melko harvinaisia. Monilukuisuus selittyy Velvet Oceanin kohdalla pitkälti sillä, että perinteisten rock- ja metalliyhtyeiden soitinten lisäksi rivistössä on kosketinsoittaja ja sellonsoittaja. Luonnollisesti se myös näkyy ja kuuluu Velvet Oceanin debyytillä. Erityisesti ”Requiem”-, ”Broken”- ja ”Butterfly”-kappaleilla, joista jälkimmäisin on huima ja koskettava sävellys.

Sen lisäksi, että oululaisyhtyeen melodisuus on viety uudelle asteelle kosketinsoittajan ja sellonsoittajan myötä, kiinnittyy huomio väkisinkin vokalisti Riitu Ronkaisen kauniiseen ja laaja-alaiseen ääneen. Solistin äänessä on miellyttävästi tummuutta sekä pehmeyttä, ja toisinaan Riitu Ronkaista kuunnellessa mieleeni hiipi Evanescencen Amy Lee. Tämä ei ole lainkaan huono asia, vaan päinvastoin myönteinen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Velvet Oceanin esikoisalbumista kuulee, että se on toteutettu ennakkoluulottomasti ja rohkeasti. Tämä näkyy siten, että siirtymät tunnetiloista toiseen ovat toisinaan rajuja. Esimerkiksi kaihoisasta ”Butterflystä” siirrytään energiseen ”Truth Or Illusioniin”, jossa kaihoisuus karisee hetkessä tiehensä. Kyseisestä kappaleesta tehdään jälleen siirtyminen kevyemmän ja maalailevan äänimaiseman puolelle, mikä tuntuukin olevan Velvet Oceanille eräänlainen vahvuus.

”Purposes And Promises” on hartaudella ja tarkkuudella toteutettu melodisen metallin albumi, joka nostaa esiin Velvet Oceanin visionäärisyyttä luoda mahtipontisia ja melodisia äänimaisemia. Riitu Ronkaisen ääni istuu luonnolliseksi osaksi oululaisyhtyettä, eikä hänen tilalleen osaisi edes kuvitella ketään muuta, kun albumin on kuunnellut muutaman kerran. Myös kitaristi Jarkko Ronkainen toi esiin äänenkäyttöään ”Truth Or Illusion” -kappaleella. Ronkaisten yhteislaulu oli sen verran hyvän kuuloista, että sitä olisi omaan makuuni saanut olla enemmänkin kuultavissa.

Yhteenvetona todettakoon, että oululaisyhtyeen esikoispitkäsoitto on onnistunut kokonaisuus, jolta löytyy runsaasti niin tutkittavaa, kuunneltavaa kuin tunnelmoitavaakin. Omaan makuuni levy etenee välillä turhankin tasaisesti, ja olisin kuullut mielelläni lisääkin yhtyeen energisempää antia. ”Purposes And Promises” on lupaavan kuuloinen debyyttialbumi, ja kunhan Velvet Ocean kypsyy lisää, voi yhtyeeltä kenties odottaa määrätietoisempaa läpimurtoa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

6½/10

Kappalelista:

  1. It’s So Hard
  2. Tonight
  3. Requiem
  4. Butterfly
  5. Truth Or Illusion
  6. Elysian Fields
  7. Broken
  8. Innocent Eyes
  9. Lullaby
  10. Salvation

Velvet Ocean Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat