Verta ja terästä – arviossa Manowarin pienjulkaisu ”The Final Battle I”

Kirjoittanut Sami Elamaa - 4.4.2019

Yksi ja ainoa oikea metallimusiikin sanansaattaja Manowar on matkannut viimeiselle taistelulle. The Final Battle -niminen maailmankiertue on lähtenyt liikkeelle, ja kiertueen jälkeen Manowarin tarina näyttää päättyvän lopullisesti. Silti vielä sävelkynästä irtoaa jonkin sortin materiaalia. ”The Final Battle I” -nimen saanut pienjulkaisu tarjoaa ympäri maailmaa oleville manowarrioreille terästä ja heavy metalia. Edellisestä kokopitkästä ”The Lord of Steel” (2012) on vierähtänyt aikaa, joten mielenkiinto heräsi välittömästi, kun uudesta pienjulkaisusta oli tullut uutisia.

Manowarin pomo Joey DeMaio on kuvannut tämän julkaisun räjäyttävän tajunnan kattoon asti. Tällainen mainostaminen ei ollut yllätys, kun Manowarista on kyse, mutta silti tällaiset puheet herättivät oman kiinnostukseni kiekkoon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”March of The Heroes Into Valhalla” -intro herättää toden teolla vahvoja reaktioita. Rehellisesti sanottuna en muista, onko Manowarin koko tuotannossa yhtä jylhää ja väkevää aloitusta kuin tällä julkaisulla. Koko konsepti kuulostaa ikään kuin apokalypsille omistetulta sävellykseltä. Laatuun on toden totta panostettu! Joey DeMaion aiemmat sanat osuivat nappiin. Levyn alku vaikuttaa todella lupaavalta.

Myös karismaattinen ”Blood and Steel” toimii hyvin. Suoraviivainen ja simppeli teos ei enää ole yhtä terävä kuin jotkin Manowarin vanhemmat kappaleet, mutta jättää hyvän mielen. Muutaman kuuntelukerran jälkeen sävellyksestä saa enemmän irti, ja etenkin kertosäe kuulostaa uljaalta! Odinille suuret kiitokset siitä, että kappaleen soundit eivät kuulosta samalta pörinältä kuin ”The Lord of Steel” -levyllä. Iso plussa!

Kuitenkin kaikki hyvä valitettavasti loppuu. Hieman Nightwishin folk-henkisellä tyylillä kehitetty ”Sword of the Highlands” hakee jotain samaa herkkää kipinää kuin esimerkiksi ”Louder Than Hell” (1996). Valitettavasti teos on vain yksi lattea ja kohtalainen kappale, joka ei sytytä minkäänlaisia innostuksen kipinöitä. Kyllä sen kuuntelee, mutta mieleen se ei jää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tasapaksu ja laahaava ”You Shall Die Before I Die” taas on yksi iso vitsi. Kuulemma Joey DeMaio itse hoitaa vokalisti Eric Adamsin roolin, ja siinä hän pahasti epäonnistuu. Mitä enemmän tätä kappaletta kuuntelee, sitä enemmän se kuulostaa humoristiselta näytteeltä. Tätä ei missään olosuhteissa voi ottaa vakavasti.

Tunnelma ”The Final Battle I” -levyn jälkeen on kaksijakoinen. Kaksi ensimmäistä raitaa osuvat napakymppiin, mutta loput jättävät todella kylmäksi. Mikäli tästä pienjulkaisusta seuraa vielä yksi ja viimeinen kokopitkä, toivottavasti siitä saadaan enemmän irti. Laadullisesti soundit ovat kuitenkin menneet parempaan suuntaan, mikäli verrataan ”The Lord of Steel” -kiekkoon. Sentään jotain hyvää on siis tehty.

7-/10

Kappalelista:

1. March of the Heroes Into Valhalla
2. Blood and Steel
3. Sword of the Highlands
4. You Shall Die Before I Die

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Manowar Offical Website

Manowar Facebook

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat