Videohaastattelussa perjantaina debyytti EP:nsä ”Tarnished Dreams Run Wild” julkaiseva Clear Vision: ”Kyllähän tämä bändi sai alkunsa korona-aikana”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 12.10.2021

Kotimainen melodista metallia soittava Clear Vision sai alkunsa kylmänä varhaisena kevätpäivänä Teemu Aallon studiossa. Yhtyeen debyytti EP ”Tarnished Dreams Run Wild” käsittelee ihmisenä olemisen vaikeuksia ja lohduttaa lupauksilla valosta tunnelin päässä, vaikkakin kaikki kappaleet omaavat pohjoismaisen kylmyyden ja tunkeilevan energian.

Clear Vision on kuusihenkinen yhtye, johon kuuluvat Mikko Laihanen (rummut), Jaakko Mäntymaa (laulu), Antti Röksä (rytmikitara), Mika Koskimies (puhdas laulu), Johnny Texas (basso) sekä Petri Paronen (kitara).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bändin pääasiallisena kappaleiden kirjoittajana toimiva Petri Paronen kertoo perjantaina 15. päivä lokakuuta ilmestyvästä ”Tarnished Dreams Run Wild” EP:stä seuraavaa:

”Kaikilla kappaleilla on monella tapaa yksi teema, jota voidaan kuvata elämän vaikeuksiksi. Mutta silti, kun elämässä on menetetty paljon, tunnelin päässä on edelleen toivoa. Kaikki kappaleet ovat henkilökohtaisia ​​minulle kirjoittajana. Jaakko, joka kirjoitti suurimman osan EP:n sanoituksista melkein kuin luki mieleni ja puki sanoiksi sen mikä oli piilossa mielessäni.”

Clear Visionin kitaristi ja pääasiallinen kappaleiden kirjoittaja Petri Paronen, basisti Johnny Texas sekä laulaja Mika Koskimies vierailivat hiljattain Kaaoszinen videohaastattelussa On The Rocksissa Helsingissä kertomassa korona-aikana alkunsa saaneen yhtyeen tähän astisesta taipaleesta ja valotti hieman yhtyeen suunnitelmia tulevaisuuden suhteen. Voit katsoa videohaastattelun kokonaisuudessaan tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaaoszinen kanavan YouTubessa voit käydä tilaamassa täällä. Tilaamalla kanavan tuet samalla sivustomme toimintaa.

Voit tutustua bändiin paremmin tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat