Viikate julkaisee uuden albuminsa tammikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 2.12.2015

Viikate 2016Viikate julkaisee uuden ”XII – Kouvostomolli” -albuminsa tammikuun 29. päivä 2016. Kahdennellatoista studioalbumillaan yhtye vie hilpeän, sementtipölyssä ilakoivan säveltaiteensa keskemmälle molliviihteen kirkasta tanssilattiaa kuin koskaan aikaisemmin.

Suljetun kesäkahvilan portailta tavoitettu yhtye kommentoi uutukaista seuraavasti: ”Hieman tuota yllä olevaa tekstiä on tarkennettava, sillä tällä uudella levyllä on mukana myös kappaleita, jollaisia ei ole ennen tämän pumpun kiekoilla kuultu! Se, sopivatko ne tähän vakavasti otettavaan taiteeseen, on sivuseikka. Jokaisen yhtyeen kahdestoista levy on kuin ananaksen viljelijä, joka sanoo: KYLLÄ! Yhtä kaikki, tolkuttoman riemullista näitä ralleja on yhdessä soittaa. Tuostahan tuo albumin nimikin juurensa juontaa. Tässä vuosien varrella on tullut hyvinkin selväksi, että mitä haikeampi molli, sitä leveämpi hymy, siis kaipausta suu vehnäsellä. Tällä logiikalla toimii kouvostomolli!”

”XII – Kouvostomolli” julkaistaan perinteisissä
CD- ja LP -formaateissa sekä nykyaikaisina download- ja stream -versioina. LP-versiossa on mukana myös juliste, hihamerkki, latauskoodi sekä bonuskappale ”Ei kasvoihin”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”XII -Kouvostomolli” -albumin kappalelista näyttää tältä:

Viikate XII Kouvostomolli 20151. Elämä on katiska
2. Mantelinmakuinen
3. Rottinki
4. Puolikulkijat
5. Kovaa teetä
6. Allikko
7. Olen sees
8. Pelastus
9. Musta, metalli & taivas

Viikate polkaisee uutta levyä leuhuttaakseen koko kevään kestävälle kiertueelle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

MISSÄ MOLLI MOJAHTAA 2016:

05.02. Kouvola, Kuusankoskitalo, Talvivalkeat 2016
06.02. Helsinki, Radio Rock -risteily
12.02. Turku, Venus
13.02. Joensuu, Lunta Ilosaaressa
19.02. Kajaani, Rock House Kulma
20.02. Oulu, Tähti
26.02. Helsinki, Tavastia-klubi
27.02. Forssa, Status
01.04. Lappeenranta, Old Cock
08.04. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
09.04. Jyväskylä, Lutakko
16.04. Huittinen, Seurahuone
22.04. Tampere, Pakkahuone
23.04. Lahti, Finlandiaklubi
29.04. Kotka, Amarillo
30.04. Helsinki, Virgin Oil Co.
04.05. Pori, Bar Kino
05.05. Hämeenlinna, Suistoklubi
06.05. Kuopio, Henry´s Pub

www.viikate.com
www.facebook.com/viikate
www.instagram.com/viikateofficial

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat