Viisi biisiä piristämään korona-arkea: Henri Harberg (Kalmisto / Pyuria / Amputory / Stillburned / ex-The Undivine)

Kirjoittanut Johanna Ania - 11.6.2020

Koronaviruksen poistaman vapauden vuoksi monet suomalaiset viettävät aikaansa tällä hetkellä lähinnä kotona perheen kanssa tai etätöitä tehden. Päätimme yhteistyössä kotimaisten ja ulkomaisten rock- sekä metallimuusikoiden kanssa piristää teidän arkeanne pienellä artikkelisarjalla, jossa muusikot listaavat teille kuunneltavaksi viisi kappaletta, joita he ovat omassa koronakaranteenissaan viime aikoina kuunnelleet. Sarjan 68. osassa tutustutaan Henri Harbergin kattaukseen. Henkan ansioluettelossa keikkuvat muun muassa Kalmisto, Pyuria ja The Undivine. Henkka lienee röhinäpiireissä tuttu myös huumediilerin roolistaan Salkkareissa. Henkka pohjustaa listaansa:

”Musiikki on väline, joka kuljettaa ajasta ja paikasta toiseen. Nyt, kun liikkumisen vapautta on kevään aikana rajoitettu ja lopulta höllennetty, on päässä matkustaminen vielä tärkeämpi osa psyyken kasassa pitävää tukirakennetta kuin aiemmin. Ainakin mulle. Listan viisi musiikillista mankelia on valittu erinäisiin tunnetiloihin. Toisaalta joillakin saattaa olla tunteita vain kaksi, joten sitten saattaa tulla vähän ylisyöttöä. Sori siitä. Ehdottomien kestosuosikkien sijaan kaivoin viimeisimmät eniten kuunnellut löydöt, koska niitä alkaa tällaisessa ajallisen kompostoitumisen vaiheessa olemaan jo vähän vähemmän.”
”Mä uskon vakaasti, että mukavuusalueelta (karanteeniaikana olohuoneesta) on välillä hyvä mennä kuvainnollisesti sinne kellarissa hönkivään pannuhuoneeseen, jossa kaikki painajaiset heräävät henkiin. Terra Tenebrosa luo onnistuneesti äänimaisemia, joissa kaikki tuska palaa takaisin märehtimään loputkin rustot.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
”Industrialimpaa vääntöä ja omaan makuun pitkästä aikaa hyvää tuolta genren saralta. Ei siinä nyt pyörää ehkä keksitä uudestaan, mutta visuaalinen ja musiikillinen puoli toimii loistavasti yhteen. Nähty Tavastialla vielä ennen pandemian alkua. Lämmin suositus, jos joskus vielä on mahdollista mennä näiden keikalle.”

”No okei. Tämä on uus vanha löytö. Löysin Nilen uudestaan ’Vile Nilotic Ritesin’ myötä. Ajattelin, että omalla kohdallani Nile olisi mennyt sarkofagiinsa jo pysyvästi, mutta uusin levy toi bändin takaisin kestosoittoon. Hyvä ajoitus sitä paitsi! Kesään sopii hyvin matka muinaiseen Egyptiin.”

”Siinä missä mulle legendaarisen Akercocken uusin levy oli jokseenkin se kokin special-kastike, jota kukaan ei halua, oli hienoa huomata, että Akercocken ja The Berzerkerin porukoista koostettu The Antichrist Imperium toteuttaa juuri sitä aggressiivisempaa lähestymistapaa, jota jäin kaipaamaan Akercocken uudessa tulemisessa.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
”Tiedän, että bändi on vanha ja tämä olisi pitänyt löytää jo aiemmin, mutta itse törmäsin bändiin vasta tämän kappaleen myötä. Ja hei! Suomi mainittu! Torille sitten, kun sinne saa kokoontua. Kappale on myös ajankohtainen Pentti Linkolan hiippakunnan vaihdon takia. RIP.”

Artikkelisarjan aiemmin osat löydät täältä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat