Beast In Black Ice Hall Helsinki 13.12.2019

Viisi biisiä piristämään korona-arkea: Kasperi Heikkinen (Beast In Black / Merging Flare)

Kirjoittanut Oskari Hyökyvaara - 18.4.2020
Beast In Black Ice Hall Helsinki 13.12.2019
Beast In Black Ice Hall Helsinki 13.12.2019

Koronaviruksen poistaman vapauden vuoksi monet suomalaisista viettävät aikaansa tällä hetkellä lähinnä kotonaan perheensä kanssa tai etätöitä tehden. Päätimme yhteistyössä eri kotimaisten ja ulkomaisten rock- sekä metallimuusikoiden kanssa piristää teidän arkeanne pienellä artikkelisarjalla, jossa eri muusikot listaavat teille kuunneltavaksi viisi kappaletta, joita he ovat omassa koronakaranteenissaan viime aikoina kuunnelleet. Sarjan 14. osassa ääneen päästetään Beast In Black -yhtyeensä kanssa viime vuonna Helsingin Jäähallissakin konsertoinut sekä uuden albumin toisen yhtyeensä Merging Flaren kanssa julkaissut kitara-virtuoosi Kasperi Heikkinen, jonka biisit sekä perustelut pääset lukemaan ja kuuntelemaan tästä:

”’Listen Children’ on biisi, josta olen aina pitänyt. Sen positiivinen yleisfiilis ja hyvä melodia sopivat hyvin kevääseen, kun päiväkin pitenee.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Tämä biisi on enemmän ’deep cut’ -osastoa. Helloweenin ’Chameleon’-levy tunnetusti jakoi mielipiteitä eikä ole minustakaan hirveän hyvä. ’First Time’ nousi kuitenkin suosikkibiisiksi ja on suosikkejani koko yhtyeen tuotannosta.”

”’Unchained’ on Van Halenin diskografian parhaita kappaleita. Biisissä on oikea ässäriffi, jota voisi kuunnella kasetilta päättymättömällä loopilla. Biisin yleisfiilis on erittäin positiivinen ja valaa uskoa paremmasta huomisesta.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vince DiColanEscape’ on loistavaa kasaria. Biisissä on hienot kiippari soundit sekä hyvät riffit. Biisi sopii loistavasti esimerkiksi lenkkipolulle ja on hyvä luomaan motivaatiota.”

”Eikö jokaisella listalla kuulu olla vähintään yksi AC/DC:n biisi? Olen kuunnellut AC/DC:tä todella pitkään, ja ’Down Payment Blues’ kuuluu mielestäni yhtyeen parhaimmistoon. Vaikka yhtyeen sanoitukset eivät usein ole kummoisempia, kappaleen humoristinen lähestymistapa rahattomuuteen on loistava.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kasperin yhtyeiden Beast In Blackin ja Merging Flaren musiikkia voit kuunnella tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat