Villit hyvästit – Disco Ensemblen jäähyväiskeikka Tavastialla

Joskus asiat vain päättyvät, ja näin on nyt käynyt kotimaisen Disco Ensemblen osalta. Jo vuonna 1996 perustettu indiepunkbändi ilmoitti lopettavansa uransa loppuvuodesta Ultra Bran ja HIMin tapaan Tavastian lavalla. Vankan ja omistautuneen fanikunnan vuosien aikana kerryttänyt bändi olisi helposti voinut lopettaa jättimäiseen jäähallispektaakkeliin, mutta bändin henkeen sopivasti bändi piti homman intiiminä ja läheisenä. Ensimmäiset keikat myivät hetkessä loppuun, ja lisää julkistettiin heti perään: lopputuloksena oli ennätyksellinen yhdeksän illan putki, joka huipentui joulukuun toiseen lauantaihin.

Bändi ehdottomasti olisi voinut täyttää jäähallin ja soittaa kolmen tunnin maratonisetin kaikkine spessuineen, kuten kuulin jonkun yleisössä toteavan Tavastian salin täyttyessä piripinnoilleen bändin viimeisen lavallenousun ollessa käsillä. Etenkin nykyisin moni bändi tuntuu tekevän lopettamisestaan jättimäisen vuosien kiertueen kestävän spektaakkelin, jonka lopettaa stadionkeikalla kaikkine DVD-taltiointeineen. On siis nostettava hattua Disco Ensemblelle hengelleen uskollisena pysymisestä – bändi on ennen kaikkea muodostunut jonkinasteiseksi ”coming of age”-bändiksi monille 2000-luvun nuorille, joille bändin jäsenet olivat samaistuttavia kiukkuisia junnuja.

Tuskin tarvisi erikseen lähteä sanomaan, että yleisö oli innolla mukana heti bändin noustessa lavalle. Heti ”Warriors”-levyn ”Intron” jälkeen lähteneestä ”Drop Dead, Casanovasta” alkaen kukaan Tavastian salin etuosassa ei tainnut paikallaan pysyä. Pitti pyöri, yleisö hyppi ja lauloi mukana sillä innolla, jota tämänkaltaiselta illalta ei voisi olla odottamatta. Veikkaan, että viimeisetkin paikallaan pönöttävät rokkipoliisit jaksoivat rentoutua keikan edetessä – tännehän tultiin viimeisiä vetämään, eikä turhaan mököttämään. Sen verran villiä meno yleisössä oli, että joku – en ole varma, oliko yleisön jäsen vai työntekijä – toi puolenvälin tienoilla mukillisia vettä janoisille bailaajille.

Illan setti ei sinänsä mitään varsinaisia yllätyksiä tarjonnut, vaan oli melko kattava katsaus bändin tuotantoon läpi vuosien. Jokaiselta levyltä kuultiin juuri ne kappaleet, jotka bändin olettaisi niiltä soittavan. Yleensä vähäisemmälle huomiolle jäävä ”Viper Ethics”-debyyttikin oli keikalla edustettuna, vaikka tosin vain ”In Neon”-kappaleen muodossa. Oma kohokohtani bändin viimeaikaisilla keikoilla on ollut ”Afterlifen” keikkasuosikki ”Das Boot”, ja etenkin bändin vauhdikkaammat kappaleet saivat intiimimmän tunnelman myötä kovaa buustia. Keikan ”Black Euro”-veto taisi ainakin yleisen tunnelman osalta olla paras näkemäni, ja kaiken kaikkiaan jokainen illan vedoista oli kuin täydellinen viimeinen kerta kappaleiden parissa.

Olen kahden vaiheilla illan settilistasta. Jotenkin olisi ollut hienoa kuulla kappaleita kronologisessa järjestyksessä alkaen debyytistä ja päättyen viime vuonna julkaistuun ”Afterlife”-levyyn, mutta toisaalta ajatus bändin keikan loppumisesta johonkin muuhun kuin ”Stun Gun”-kappaleeseen tuntuu niin oudolta kuin voi. Tavastian keikkojen settilista pysyi käsittääkseni samana läpi keikkaputken, mutta tämä lähinnä tarjosi jokaiselle paikalla olleelle fanille tasapuolisen mahdollisuuden nähdä bändi viimeistä kertaa, varsinkin Tavastian ollessa kapasiteetiltaan melko rajallinen isompiin halleihin verrattuna. Olisi toki ollut hienoa, jos bändi olisi vaihdellut settilistaa ja sekoitellut mukaan erinäisiä harvinaisuuksia, mutta keikkojen myytyä hetkissä loppuun tämä olisi saattanut olla melko epäreilua niille, jotka eivät lippua onnistuneet saamaan.

Ilta oli siis kevyiden hyvästien ilta. Ei spektaakkelia, ei itkuntäyteisiä puheenvuoroja kultakin jäseneltä – tämän sijaan nähtiin bändi, joka pyrki tekemään hommansa parhaimmillaan ja priimana. Bändin pitkäaikaiset tekniikkapuolen duunarit saivat bändiltä kovasti kiitosta pikalaulujen muodossa, jotenkin hurmaavan ”emmää ny mitään hienoo oo tehny”-mäisen sivuuttavasti. Bändi olisi voinut täyttää jäähallin, mutta pysyi hengelleen uskollisena loppuun asti.

Kiitos, Miikka. Kiitos, Jussi. Kiitos, Lasse. Kiitos, Mikko.

Settilista:

1. Intro
2. Drop Dead, Casanova
3. Magic Recoveries
4. Second Soul
5. Das Boot
6. Eartha Kitt
7. Bad Luck Charm
8. Too Much Feeling
9. Beacon
10. Black Euro
11. Bay of Biscay
12. Threat Letter Typewriter
13. Afterlife
14. Headphones
15. Fight Forever
16. White Flag for Peace
17. In Neon

Encore:
18. This Is My Head Exploding
19. Spade Is the Anti-Heart
20. We Might Fall Apart
21. Stun Gun

Teksti: Thomas Frankton
Kuvat: AJ Johansson