Viranomaiset estivät Watainin Pelle Forsbergia pääsemästä Yhdysvaltoihin: ”Minua ei ole ikinä kohdeltu näin paskasti”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 22.11.2019
Watain

Ruotsalainen pitkän linjan black metal -yhtye Watain on kohdannut ikäviä vastoinkäymisiä tuoreen kiertueensa alussa. Bändin kitaristi Pelle Forsberg on saanut kiellon astua jalallaan Yhdysvaltoihin viiteen vuoteen, jonka seurauksena Watain joutuu esiintymään ilman häntä ja improvisoimaan settinsä toteutukseen lennosta vain neljän muusikon voimin.

Forsberg oli tapahtumia ennen lomalla Meksikossa, jotta voisi kokea kuolleiden päivän eli dia de los muertosin. Forsberg suuntasi tämän jälkeen yhdysvaltoihin kokoamaan Watainin tulevaa kiertuetta, mutta hänet pysäytettiin Atlantassa rajavalvonnan toimesta. Pysäytyksen syyksi Forsberg epäilee sitä, että hän oli ostanut lipun niin, että se sisälsi paluun Meksikoon seuraavana päivänä, jolloin hinta oli halvempi.

Forsbergilla oli kaikki paperit kunnossa, mutta helvetti pääsi irti siinä kohtaa, kun miehen puhelinta alettiin tutkia. Forsberg vannottaa, että puhelimestaan ei löydy mitään laittomuuksia, mutta siellä on sitäkin enemmän kuvia, jotka miehen mukaan ”saattavat häiritä tavallisia ihmisiä”. Kuvia kiertueelta, kuvia Forsbergista ”pelottavissa asuissa”, kuvia moottoripyöräilystä kaverien kanssa, joissa esiintyy ”kyseenalaisia klubitunnuksia”, sekä kuvia Forsbergista leikkaamassa auton alle jääneiden eläinten päitä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tätä seurasi tapahtumaketju, joka on kustantanut bändille paljon rahaa sen yrittäessä taistella rajavartioita vastaan. Forsberg kertoo, että neljä eri viranomaista kuulusteli häntä, ja aina, kun hän kysyi jotain, vastaukseksi häntä huudettiin vain vaikenemaan. Forsberg virui sellissä, jossa hänellä oli vain pieni herneillä täytetty tyyny, ja jossa valot olivat päällä koko ajan.

”He pyysivät minua täyttämään kaavakkeen, jossa minulta kysyttiin, että onko joku viranomainen kohdellut minua huonosti. Vastasin kyllä, ja helvetti pääsi irti. Minua ei ole ikinä kohdeltu näin paskasti! Minulle ei annettu tietoa mistään, en saanut soittaa puheluita, ja kun kysyin jotain, minulle vain huudettiin, että ’Turpa kiinni, me määräämme täällä!'”

Forsbergilla ei ole lausuntonsa mukaan rikosrekisteriä, mutta viranomaiset olivat myös googlettaneet bändin nimen, jonka seurauksena hän epäilee heidän saaneen yhä enemmän näyttöä estää häntä pääsemästä maahan, sillä Watain on ollut uransa aikana erilaisten syytösten ja kohujen keskellä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtye kirjoittaa Facebookissa:

”Emme pyydä teiltä sääliä. Jokainen, joka päättää tehdä sitä, mitä me teemme, joutuu valmistautumaan kohtaamaan vastustusta sen kaikissa paskaisissa ja aivottomissa muodoissa aina väillä. Pyydämme kuitenkin teidän ymmärrystänne. Ja jos todella haluatte tukea Watainia tänä kriittisenä aikana, niin tulkaa kiertueelle ja ostakaa meidän fanituotteitamme. Arvostamme sitä juuri nyt enemmän kuin koskaan, sillä olemme nyt joutuneet valtaisan taloudellisen vahingon kohteeksi. Tämä koko fiasko on vain täyttänyt meidät vihalla ja voimalla, ja olemme valmiit vapauttamaan sen 26 konsertin aikana”

Forsberg palautettiin takaisin Meksikoon, missä on oli ennen astumistaan Yhdysvaltoihin. Forsbergille on tapahtumaa aikaisemmin myönnetty työskentelyviisumi viisi kertaa aikaisemmin.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat