Vlad In Tears on kuin HIMin sukulaissielu – arviossa yhtyeen ”Dead Stories For Forsaken Lovers”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 3.4.2020

En voi kutsua itseäni goottirockin suureksi ystäväksi, mutta toisinaan tuosta genrestä ponnistaa esiin mielenkiintoisia nimiä. Tällaisia ovat esimerkiksi toissavuonna ”Ritus”-albuminsa julkaissut Florian Grey, ja alkuvuodesta kahdeksannen pitkäsoittonsa julkaissut Vlad In Tears. Molempien yhtyeiden viimeisimmät julkaisut ovat olleet onnistuneita ja ovat tuoneet persoonallista perspektiiviä tummasävyiseen rockiin.

Jonkin verran HIMiä muistuttava, Italiasta kotoisin oleva Vlad In Tears on perustettu 2000-luvun alkupuolella, ja yhtyeen debyyttialbumi on vuodelta 2006. Tuon jälkeen italialaisyhtye on julkaissut tasaiseen tahtiin pitkäsoittoja ja siirtänyt tukikohtansa Saksaan. Viimeisin julkaisu, ”Dead Stories For Forsaken Lovers”, on yhtyeen kahdeksas albumi. Pitkäsoitolle on kasattu kaikkiaan 17 kappaletta, joista seitsemän jälkimmäistä on saatavilla ainoastaan fyysisen julkaisun muodossa. Kyseiset kappaleet ovat Alice In Chains -coveria lukuun ottamatta aiemmin julkaistuja, mutta akustisessa muodossa. Vlad In Tearsin die hard-faneille se on tietenkin miellyttävä lisä, ja sitä kautta fyysisestä albumista saadaan heillekin pakollinen hankinta.

”Dead Stories For Forsaken Lovers” -albumin mukana tulleessa saatekirjeessä todetaan uuden albumin olevan vaikuttava, ja sitä se totisesti onkin. Vaikka Vlad In Tearsin tuotanto oli itselleni entuudestaan tuntematon, onnistui yhtye kaappaamaan huomioni välittömästi ”We Die Together” -kappaleella. Myönnettäköön, että osasyy viehätystä ovat vahvat HIM-vivahteet, mutta siitä huolimatta en katsoisi Vlad In Tearsin olevan suomalaisyhtyeen kopio, vaan enemmänkin sukulaissielu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vlad In Tearsin ehdottomaksi valttikortiksi lukeutuu vokalisti Kris Vlad, jonka karismaattinen, tumma ja matala ääni sointuu täydelliseksi osaksi yhtyeen tummaa rock-äänimaisemaa. Iso tunnustus on myös annettava muulle yhtyeelle, joka on Vladin kanssa loihtinut toinen toistaan jännempiä kappaleita. Näiden piirteiden turvin levy etenee nikottelematta, eikä albumi kuulosta siltä, että jäisi junnaamaan paikoilleen. ”Tonite” on boogilla höystetty viettelykappale, ”Every Day It’s Gonna Rain” ja ”Heavy Rain” edustavat albumin voimaballadiosastoa ja ”Dead” sekä ”Broken Dreams” ovat pitkäsoiton suoraviivaisinta rockia. Kahdeksas pitkäsoitto on hyvin monipuolinen kokonaisuus, johon seitsemän akustista kappaletta antavat vielä oman kontrastinsa ja tunnelmansa.

Tiiviisti ilmaistuna: ”Dead Stories For Forsaken Lovers” on monipuolinen ja addiktoiva albumi, jonka äärelle on mukava palata kerta toisensa jälkeen. Jos Vlad In Tears on uusi nimi sinulle ja goottirock on juttusi, kannattaa tämä yhtye painaa mieleen.

8½/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. We Die Together
  2. Tonite
  3. Born Again
  4. Every Day It’s Gonna Rain
  5. Dead
  6. Sleep Lover Sleep
  7. Felt No Pain
  8. Heavy Rain
  9. Broken Dreams
  10. Tears Won’t Fall
  11. Man In The Box (Acoustic version)
  12. Days Gone (Acoustic version)
  13. How Do You Know (Acoustic version)
  14. Pretending (Acoustic version)
  15. Still Here (Acoustic version)
  16. You’ll Come Back To Me (Acoustic version)
  17. Entrapped Soul (Acoustic version)

Vlad In Tears Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat