Voiko proge olla kuunneltavaa? Symphony X loppuunmyydyssä Circuksessa.

Yleensä lähden raportoimaan artisteja, joita tunnen edes vähän, mutta tällä kertaa tietoni illan pääesiintyjästä olivat todella vähäiset. Tiesin, että bändi soittaa metallia ja nimestä voin päätellä, että kyseessä olisi sinfonista metallia. Koska en bändistä tiennyt mitään, päätin myös olla katsomatta illan settilistaa etukäteen ja kuuntelematta musiikkivideoita YouTubesta, joten ensikosketukseni Sympony X:ään tulee tämäniltaisesta keikasta. Saa nähdä tuleeko tästä uusi lempparibändi, vai jääkö keikka viimeiseksi.

Myös illan lämmittelijä Savage Messiah oli entuudestaan täysin tuntematon. Kävin kuitenkin kuuntelemassa pari biisiä etukäteen ihan vain sen takia, että tiedän jaksaako paikan päälle mennä bändiä kuuntelemaan. Ja ne pari kappaletta mitä kuuntelin (”The Bitter Truth” ja ”Hands of Fate”) herättivät minussa sen verran mielenkiintoa, että päätin lähteä katsomaan myös heitä, ja tämä ei missään tapauksessa ollut virhe.

Savage Messiah tulee Englannista ja on perustettu 2007, joten kyseessä on suhteellisen tuore bändi. Yhtye on kuitenkin ehtinyt julkaisemaan jo viisi albumia, joista tuorein, ”Demons” on julkaistu tänä vuonna. Bändin soitanta oli todella vauhdikasta ja se laittoi yleisön hyvin liikkeeseen heti ensimmäisestä biisistä alkaen. Iltainen oli bändin ensiesiintyminen Suomessa ja uskon, että bändiä tullaan näkemään vielä jatkossakin täällä päin maailmaa.

Koko bändi näytti nauttivan lavalla olostaan, ja sen tunsi yleisöön asti. Soitanta oli todella menevää, ja vaikka kappaleet olivat kaikki uusia tuttavuuksia, niistä sai helposti kiinni ja parissa kertosäkeessä pääsi itsekin laulamaan. Jos bändiä pitäisi verrata johonkin toiseen, niin ensimmäisenä mieleen tulee suomalainen Santa Cruz (2007–2018), mutta pienemmällä volttimäärällä. Eli musiikillisesti samanlaista, mutta lavaenergiassa jäävät jälkeen.

Pidin bändistä, ja se suoritti kyllä tehtävänsä kunnialla alusta loppuun, mutta se siitä. En usko, että menisin itse bändin omalle keikalle, vaikka musiikista nautinkin. Samanlaisia bändejä kun löytyy miljoonia muita. Bändillä on ehkä vielä oma tyylilaji löytämättä, mutta uskon sen vielä löytyvän ja näen bändillä valoisan tulevaisuuden, koska soitanta oli kohdallaan ja kappaleet kirjoitettu hyvin.

Settilista:
Virtue Signal
Heretic in the Modern World
The Bitter Truth
The Lights Are Going Out
Under No Illusions
What Dreams May Come
Parachute (Chris Stapleton)
The Fateful Dark
Down and Out

Savage Messiahin jälkeen päästiin kuuntelemaan 30 minuutin ajan ambient-ääniä ukkosesta, kunnes illan pääesiintyjä asteli lavalle suurien aplodien saattelemana. Jo intron aikana pystyi ilmassa tuntemaan sen odotuksen multihuipentuman, kun suomalaisen yleisön 12 vuoden odotus vihdoin palkitaan.

Pienen googletuksen jälkeen selviää, että Symphony X on amerikkalainen bändi ja ollut aktiivinen jo vuodesta 1994. On mielestäni outoa, että en ole bändiin sen enempää törmännyt aikojen saatossa, mutta toisaalta, ei bändi Suomessa usein ole käynytkään. Viimeksi he soittivat Helsingin jäähallilla 2007 Dream Theaterin lämmittelijänä. Tämä on yhtyeen toinen oma keikka Suomessa, sillä 2003 bändi kävi soittamassa Tampereella ja Helsingissä ”The Odyssey” -levyn kiertueellaan. Odotus kuitenkin palkitaan ainakin bändin osalta, sillä alkuperäinen keikkapaikka Nosturi jäi yleisömäärälle liian pieneksi, ja myös Circukseen siirretty keikka oli loppuunmyyty. Seuraavalla kerralla voi olla, että bändi nähdään jo Black Boxissa.

Heti ensimmäisen kappaleen kohdalla minulle tehtiin selväksi se fakta, että kyseessä on progressiivista metallia soittava bändi, koska kappale kesti lähemmäs kymmenen minuuttia. Huvikseni näin jälkikäteen laskin, että yhtyeen albumien keskiarvokappaleen pituus on yli kuusi minuuttia. Kun taas illan aikana soitettujen biisien keskiarvoksi tuli hiukan yli yhdeksän minuuttia, mutta tätä arvoa nostaa pitkälti ”The Odyssey”, jonka kesto on niin albumilla kuin livenäkin noin 25 minuuttia.

On myönnettävä tässä kohtaa se, että progressiivinen musiikki ei todellakaan ole minun suosikkigenrejäni, mutta nyt on myös myönnettävä se, että Symphony X:n kappaleet eivät todellakaan kyllästyttäneet minua ollenkaan vaan jaksoin kuunnella ne alusta loppuun ilman, että mielenkiintoni olisi hiipunut, kuten esimerkiksi välillä käy Rushin kappaleiden aikana. Symphony X ei ehkä tehnyt minusta progressiivisen musiikin ystävää, mutta se herätti minussa mielenkiinnon, että ehkä on olemassa myös muutakin progressiivista kuunneltavaa kuin Symphony X.

Ihmettelin keikan alkupuolella sitä, että soittaako yhtyeessä kitaraa Yngwie Malmsteen, mutta eihän se ollutkaan, vaan siellä oli Michael Romeo, joka ei ehkä ole Ynkkä, mutta eivät hänenkään kitarataitonsa paljon tästä eronneet, sillä miehen soittoa oli nautinnollista kuunnella. Muissakaan yhtyeen jäsenissä ei ollut mitään valittamista, vaan soitanta oli todella ammattitaitoista. Vaikka musiikissa ei ollut paljon kertosäkeitä missä laulaa mukana (vaikka oli kyllä niitäkin), oli yleisö silti mukana menossa koko keikan ajan. Olin itse ylätasanteella kuuntelemassa keikkaa tällä kertaa, enkä kertaakaan nähnyt tilannetta, missä koko yleisö olisi seisonut paikallaan, vaan aina jossain heilui nyrkki tai pää.

Ilta oli yhtä pitkää soitantaa, mutta ”Nevermoren” jälkeen laulaja Russell Allen piti puheen, jossa tietenkin kiitteli kaikkia paikalle tulleita ja muisteli hiukan vuonna 2017 Adrenaline Mobin kiertuueella tapahtunutta kolaria, jossa menehtyi hänen kaksi ystäväänsä. Hän sanoi olevansa yhä kivuissaan tästä kolarista, mutta halusi jatkaa laulamista, koska se kyky hänelle on myönnetty ja hän tuntee itsensä velvolliseksi käyttää kykyään.

Koska bändi ja sen kaikki kappaleet olivat minulle täysin uusia, ne sulautuivat helposti yhteen eivätkä juurikaan eronneet toisistaan, mutta ”Without You” kuitenkin erosi selvästi muista. Se oli paljon herkempi kuin muut biisit ja taisi olla myös lyhyempikin. Selvästi illan paras kappale minun mielestäni, vaikkakin paljon suuremmat suosionosoitukset sai vasta encorena soitettu ”The Odyssey”.

Yhtyeen edellisestä levystä ”Underworld” oli ehtinyt kulua jo neljä vuotta, siksi settilista pyöri pitkälti parhaiden hittien ympärillä, koska mitään suurempia vuosijuhlia ei ollut muillakaan albumeilla. Koska kappaleet kestävät niin pitkään, ei illan aikana ehditty kuulla kuin kymmenen kappaletta, mutta tämä kyllä riitti minulle aivan mainiosti. Bändin suurimmat fanit olisivat varmasti halunneet kuulla enemmän, mutta yli puolentoista tunnin jatkuva soitanta on varmasti raskasta koko bändille.

Illan pääsetin toiseksi viimeisessä kappaleessa ”Sea of Lies:ssa” huudatettiin yleisöä koko illan edestä ja kuultiin vielä toinen spiikki. Kuvaajamme oli ottanut minulle kuvan illan settilistasta, joten tiesin ”Set the World on Fire (The Lie of Lies)” -biisin olevan viimeinen kappale, joten siirryin sen jälkeen lähemmäksi ulko-ovia, koska Circuksesta poistuminen (varsinkin loppuunmyydyissä tapahtumissa) on yhtä helvettiä. En vielä tässä vaiheessa tiennytkään, että encorena soitettava ”The Odyssey” tulee kestämään 25 minuuttia! Toisaalta, olisihan sen voinut nimestä päätellä, mutta enpä ole aikaisemmin kuullut yli 20 minuuttia kestävää kappaletta livenä. Ja piru vie! Sehän kuulosti vielä hyvältä, eikä puuduttanut ollenkaan.

Tämä oli tosiaan ensikosketukseni Symhony X:ään, koska en muista koskaan edes kuulleeni yhtyeen kappaleita radiossa, mikä ei kyllä ole ihme, koska mikään radiokanava ei halua soittaa pitkiä kappaleita. Oliko tämä viimeinen Symphony X:n keikka jolla käyn? Ei todellakaan! Nautin soitannasta ja uskon, että ennen seuraavaa kertaa olen käynyt tuotannon läpi ja osaan nauttia kappaleista vielä enemmän.

Settilista:
Iconoclast
Evolution (The Grand Design)
Serpent’s Kiss
Nevermore
Without You
Domination
Run With the Devil
Sea of Lies
Set the World on Fire (The Lie of Lies)
Encore:
The Odyssey

Raportti: Marko Valve
Kuvaaja: Teemu Kivekäs