Voimakkaita tunteita rakkaudesta: Kaaoksen Ystävien uusi musiikkivideo Kaaoszinen ensinäytössä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 23.3.2017

Liika on aina liikaa, mutta kohtuus ehdottomasti liian vähän, lausui K. A. Fagerholm. Monen mielestä lause osuu usein myös rakkauteen ja tätä teemaa käsitellään voimakkailla tunteilla ladatussa uudessa Kaaoksen Ystävät -kappaleessa ”Liikaa rakkautta”. Kaaoszine yhteistyössä yhtyeen kanssa tarjoaa nyt lukijoilleen mahdollisuuden katsoa yhtyeen tuoreen videon sivustonsa kautta ja voit katsoa videon tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen kitaristi Timo Hyvönen on kertonut kappaleen synnystä seuraavaa:

”Olin soitellut kotona jo hetken aikaa erilaisia versioita alun kitarakuviosta, kunnes se loksahti nykyisen muotoonsa vuonna 2014 julkaistun Loppu-albumin studiosessioissa. Soitin sitä ikään kuin lämmittelynä, kun olimme juuri ryhtymässä äänittämään jonkun biisin pohjia yhdessä. Toisen kitaristimme Heikki Kokon silmissä syttyi haukan katse ja hän ilmoitti, että kyseessä on hittibiisin alku. Unohduksen välttämiseksi äänitimme sen kitarapätkän nopeasti muistiinpanoksi. Loput biisin pohjasta syntyi vaivattomasti ja Jukka pääsi työstämään melodiaa sekä sanoitusta.”

Kappaleen sanoitukset tehnyt laulaja Jukka Ruostila on kertonut biisin sanoista seuraavaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

””Liikaa rakkautta” -biisin lyriikassa ruoditaan ihmissuhteiden vaikeita puolia. Sitä, kuinka joskus kaikista läheisimmät ihmiset satuttavat toisiaan kaikista eniten. Ja kuinka joskus näiden ihmisten väliset taistelut menee niin pitkälle, että lopulta vain taistelu on voittanut ihmisen, eikä ihminen ole voittanut yhtään mitään. Siinä vaiheessa ei kukaan voi tehdä muuta, kuin nöyrtyä. Ja syy tähän kaikkeen on siinä, että nämä ihmiset vain välittävät toisistaan niin paljon. Liikaa rakkautta.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat