Volbeat Qstockin lauantain pääesiintyjäksi

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 23.1.2020

Rockin suurnimi, tanskalainen Volbeat on oululaisen Qstock-festivaalin lauantain pääesiintyjä ensi kesänä.

Vuonna 2001 perustetun Volbeatin persoonallinen tapa yhdistellä heavy metallia, rock’n’rollia ja rockabillyä on ollut niin suuren yleisön kuin kriitikoidenkin mieleen. Yhtyeen seitsemäs studioalbumi ”Rewind, Replay, Rebound” julkaistiin elokuussa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Volbeatin esiintyminen Qstockissa kuusi vuotta sitten on jäänyt mieleen ehkä jopa festivaalin historian näyttävimpänä ja parhaana keikkana. Koska bändi on kasvanut noista päivistä selvästi suurempaan mittaluokkaan, voin helposti luvata, että tästä tulee mahtava huipennus ensi kesän Qstockille”, festivaalijohtaja Mikko Forstén toteaa.

Festivaalin aiemmin julkistettuja esiintyjiä ovat The Darkness (UK), Amaranthe (SE), Jinjer (UA), SANNI, J. Karjalainen, Vesala, Ellinoora, Pyhimys, Nelli Matula, Kaija Koo, Atomirotta ja Chisu.

Qstockin kahden päivän liput ovat myynnissä Ticketmasterin myyntikanavilla. Päiväkohtaisten lippujen myynti alkaa 30. tammikuuta, jolloin julkistetaan lisää esiintyjiä ja kaikkien tuolloin tiedossa olevien artistien esiintymispäivät.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa 24.-25. heinäkuuta. Qstock on ollut loppuunmyyty jo seitsemänä kesänä peräkkäin, ja se on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Suomen suurimmista festivaaleista. Viime vuonna tapahtuma teki kävijäennätyksensä keräten 40 000 juhlijaa kahden päivän aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat