Vorna ja Thyrgrim yhteiselle Euroopan kiertueelle

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 30.7.2015

vorna_promophoto2014Tamperelainen pagan metal –yhtye Vorna suuntaa lokakuussa Euroopan kiertueelle, joka vie yhtyeen aina Suomesta Itämeren toiselle puolelle Saksaan ja Hollantiin. Euroopan kiertueen keikoilla nähdään mukana saksalainen black metal –jyrä Thyrgrim, joka julkaisee lokakuussa järjestyksessään viidennen pitkäsoittonsa. Keikoilla nähdään myös paikkakuntakohtaisia support-esiintyjiä.

Vorna on vuonna 2008 perustettu kuusihenkinen pagan metal –yhtye, joka julkaisi debyyttinsä ”Ajastaika” vuoden 2013 syksyllä niittäen posiitivisia arvosteluja niin koti- kuin ulkomaidenkin medioissa. Hätkähdyttävistä keikoistaan tunnettu Vorna työstää paraikaa järjestyksessään toista täysimittaista albumiaan, jolle yhtye hakeekin tällä hetkellä julkaisijaa. Vorna suuntaa näin ollen alkavalle Euroopan kiertueelle mukanaan levyllinen uusia kappaleita.

Yhtyeen solisti Vesa Salovaara kommentoi alkavaa kiertuetta ja uutta albumia seuraavasti:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Toukokuun alussa aloitettiin työskentely Tuomas Kokon kanssa Electric Fox studiolla Jyväskylässä ja nyt, valmiita miksauksia kuunnellessa, ei tule mieleen, kuka olisi voinut olla parempi henkilö tekemään tämän levyn. Ei voitaisi olla tyytyväisempiä lopputulokseen ja yhteistyöhön ylipäätään. Kaiken kaikkiaan fiilingit on, että kasassa on nyt sekä biisien että livekunnon puolesta sellainen paketti, jonka kanssa kehtaa ylittää valtiorajoja.”

VORNA & THYRGRIM – EUROOPAN KIERTUE
1.10.2015 – FI – Semifinal, Helsinki
2.10.2015 – FI – Katse, Jyväskylä + Enthring
3.10.2015 – FI – Varjobaari, Tampere + Nation Despair
9.10.2015 – DE – Helvete Club, Oberhausen + Firtan, Kapala
10.10.2015 – DE – Club From Hell, Erfurt + Heimdalls Wacht, Pestnebel
16.10.2015 – NL – dB’s, Utrecht + support
17.10.2015 – NL – Boelie’s Pub, Winschoten + Anasarca, Hemelbestormer, Miscall

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat