Vuoden 2021 Emma Gaala järjestetään suorana tv-lähetyksenä ilman yleisöä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.3.2021
Ville Valo & Agents Emma Gaala
Maamme suurin ja arvostetuin vuotuinen musiikkialan palkintotapahtuma Emma Gaala järjestetään alkuperäisen suunnitelman mukaan 14. toukokuuta, mutta ilman yleisöä. Emma Gaala kerää tuttuun tapaan yhteen viime vuoden menestyneimmät kotimaiset artistit ja yhtyeet, joista monet ovat valmistelleet gaalaa varten ainutlaatuisia esityksiä. Emma Gaalaa voi seurata suorana lähetyksenä Nelosella ja Ruudussa alkaen klo 19.00.
Vuoden 2021 Emma Gaala joudutaan järjestämään ilman yleisöä koronapandemian takia. Gaala päästään kuitenkin järjestämään alkuperäisen suunnitelman mukaan 14. toukokuuta, mutta ilman yleisöä. Järjestyksessään 35. Emma Gaala tarjoaa kuitenkin tuttuun tapaan ainutlaatuisen tilaisuuden nähdä vuoden menestyneimmät kotimaiset artistit ja yhtyeet esiintymässä saman illan aikana. Illan aikana nähdään mm. viime vuoden isoimmista hiteistä vastanneet Arttu Wiskari ja Leavings-orkesteri sekä Elastinen feat. Jenni Vartiainen. Lisäksi Emma Gaalan lavan valtaavat kaikki tulokassarjan ehdokkaat eli BEHM, Lauri Haav, LÄHIÖBOTOX, Mouhous, Pihlaja ja william. Lisää artisteja julkistetaan kevään mittaan, ja tuttuun tapaan gaalaan on tulossa myös yllätysesiintyjä.
Koronaturvallisesti järjestettävässä Emma Gaalassa jaetaan palkintoja yhteensä kahdessakymmenessäneljässä eri ehdokassarjassa. Eniten ehdokkuuksia kahmi viime vuonna läpimurron tehnyt BEHM, joka saa jännittää Emma-pystiä kuudessa eri sarjassa (Vuoden artisti, albumi, tulokas, biisi, pop ja yleisöäänestys). Katso kaikki ehdokkaat täältä.

Tämän vuoden Emma Gaalaan jo ostetut liput käyvät sellaisenaan ensi vuoden tapahtumassa. Vuoden 2022  Emma Gaala  järjestetään Hartwall Arenalla 5.2.2022. Lipun voi myös halutessaan palauttaa 17.5.2021 mennessä Ticketmasteriin, jolloin rahat saa takaisin käsittelyajan puitteissa.  Tarkemmat ohjeet palautukselle löytyvät täältä.

Emma Gaalan arvot ja säännöt löytyvät täältä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat