W.A.S.P. sekä Uriah Heep Karjurockiin

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.2.2015

W.A.S.P. 2015Heinäkuun helteillä 16.–18.07.2015 Nopperlan maalaismaisemassa Karjurock on julkaissut ensimmäiset kiinnityksensä. Festariden pääesiintyjäksi on kiinnitetty legendaarinen W.A.S.P. W.A.S.P. ja sen keulahahmo Blackie Lawless ovat tulleet tunnetuiksi villeistä live-esiintymisistään ja jopa paheksuntaa herättäneistä levynkansistaan ja biiseistään. Ainutkertainen miljöö perinteisessä suomalaisessa maalaismaisemassa Lokalahdella on tehnyt Karjurockista jo vuosia omanlaisensa tapahtuman. Karjurockissa viihtyvät sekä vieraat että artistit, mikä tekee viikonlopusta ikimuistoisen kaikille.

Karjurock on kasvanut vuosien saatossa vajaan 15 000 festivaalikävijän suurtapahtumaksi ja odotettavissa on tänäkin vuonna uusi kävijäennätys.
Kotimaisista kärkinimistä perjantaina lavan ottaa haltuunsa suomirockin klassikko Neljä Ruusua, joka parin vuoden keikkatauon jälkeen jatkaa helmikuussa julkaistavan albumin teemalla. Perjantaina esiintyvät lisäksi Happoradio, Redrama ja JUJU.

Lauantain ulkomainen vetonaula on heavy rockin kiistaton legenda Uriah Heep. Vuonna 1969 perustettu yhtye on jatkanut omalla soundillaan jo 40 vuotta ja on edelleen yksi suurista rockikoneista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lauantain fiilistä luovat Vain Elämää- tähti Jenni Vartiainen, energinen Maija Vilkkumaa ja takuuvarmat viihdyttäjät Matti ja Teppo.
Erilliskonsertti jo torstaina

Karjurock avaa ovensa jo torstaina 16.7. Robinin erilliskonsertilla. Luvassa on Robinin lisäksi tunnelmaa ja ohjelmaa koko illan ajan erityisesti lapsiperheille.
Lipunmyynti Karjurockiin alkaa maaliskuun loppupuolella paikallismyyntipisteissä ja Lippupalvelussa kautta maan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat