Where have they gone? – Norjalaista black metalia 90-luvulta (pt.2)

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 1.11.2015

Zyklon BSanotaan, että norjalainen black metal eli kulta-aikojaan 1990-luvulla. Ja kun katsoo edes hiukan, mitä black metal -julkaisuja tuolloin vuonomaasta tuli, ei sitä oikein kiistämäänkään pysty. Emperorin ”In the Nightside Eclipse”, Immortalin ”Pure Holocaust”, Darkthronen ””Under a Funeral Moon”, Mayhemin ”De Mysteriis Dom Sathanas”, mainitakseni vain muutamia omia suosikkejani noilta ajoilta. Mutta unohtaaksemme täysin nämä suhteellisen tunnetut yhtyeet ja teokset, keskittyy seuraava artikkeli yhtyeisiin, jotka vaikuttivat norjalaisessa äärimetalliskenessä 90-luvulla mutta joista ei liiemmin ole sen jälkeen kuulunut. Kovin tiukasti ei portteja ole kiinni pidetty, vaan mukaan on kelpuutettu myös 2000-luvulle asti selvinneitä yhtyeitä. Mukana on myös muutamia yhtyeitä, joiden väitetään olevan aktiivisia tänäkin päivänä, vaikka mitään varsinaisia elonmerkkejä ei julkaisuiden muodossa ole hetkeen kuulunut. Genrerajatkin artikkelissa on pidetty tarkoituksella hyvin löysällä, eikä artikkelisarja koostu siksi silkasta perus- black metalista. Yksi asia näitä yhtyeitä kuitenkin yhdistää: jokainen niistä on omalla tavallaan vaikuttanut siihen, mitä norjalainen metallimusiikki joskus oli ja mitä se nykypäivänä on.

OdiumOdium
Sinfonista black metalia soittavan Odiumin kerrotaan olevan tauolla, mutta tosiasiassa yhtye on julkaissut 2000-luvulla vain yhden ja ainoan kappaleen ”Altering the State of Being” – senkin vuonna 2001. Yhtyeen ainoa täyspitkä albumi ”The Sad Realm of the Stars” julkaistiin sen sijaan vuonna 1998, ja itse asiassa tästä 90-luvun norjalaisen black metalin kulttialbumista julkaistiin uudelleenmasteroitu versio muutama vuosi sitten. Yhtyeen jäsenet ovat myöhemmin vaikuttaneet mm. Myrkskogissa sekä yksi yhtyeen perustajajäsenistä Tony ”Sechtdamon” Ingebrigtsen live-basistina mm. Dimmu Borgirissa sekä Emperorissa.

Tartaros(2)Tartaros
Vuosina 1993-1999 toiminut sooloyhtye Tartaros julkaisi ainoastaan yhden täyspitkän albumin ”The Red Jewel” (1999) sekä muutamaa vuotta aiemmin EP:n ”The Grand Psychotic Castle”. Yhtäläisyyksiä yllä mainittuun Odiumiin löytyy myös siinä mielessä, että yhtyeen ainoa jäsen Joachim ”Charmand Grimloch” Rygg on niin ikään toiminut Emperorin live-miehistössä, kosketinsoittajana tosin. Joachim Rygg on sittemmin säveltänyt musiikkia lukuisille televisio-ohjelmille, kuten Norjan Big Brother. Nykyisin Rygg soittaa R&B/Hip Hop/Pop-duetossa The DNC. The DNC:n musiikkia on kuultu lukuisissa elokuvissa ja televisio-ohjelmissa, kuten ”American Pie: The Naked Mile” , ”C.S.I. New York”, ”Las Vegas” jne.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Thy Grief - The Frozen Tomb of MankindThy Grief
Melodista black metalia soittanut Thy Grief oli niin ikään yhden täyspitkän ”ihme”. Yhtyeen ainokaiseksi jäänyt ”The Frozen Tomb of Mankind” ei loistokkuudessa yllä aivan klassisimpien 90-luvun norjalaisen black metal -albumien tasolle, mutta keskivertoa parempaa vaikka jokseenkin suhteellisen perusmeininkiä yhtye vuonna 1997 julkaistulla ainoalla albumillaan tarjoili.

 

Trelldom - Til Evighet

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Trelldom
”Tauolla” oleva Trelldom tunnetaan ennen kaikkea nykyisin God Seediin keskittyvän Kristian ”Gaahl” Eivind Espedalin toisena yhtyeenä. Yhtyeen viimeisin albumi ”Til Minne…” julkaistiin vuonna 2007, mutta yhtyeen todelliset meriitit löytyvät diskografian kahdesta ensimmäisestä albumista ”Til Evighet…” (1995) sekä ”Til Et Annet…” (1998). Yhtyeen mahdollisesta jatkosta ei löydy minkäännäköistä informaatiota.

Twin ObscenityTwin Obscenity
Death/ black metalin sekoitukseen musiikillisen konseptinsa perustanut viikinkimetalliyhtye Twin Obscenity operoi Norjan metalliskenessä aina vuoden 2001 kolmosalbumiinsa ”Bloodstone” asti ennen hajoamistaan. Yhtyeellä oli Century Media Recordsin kanssa kuuden albumin levytyssopimus, joka alkoi vuonna 1998 julkaistusta kakkosalbumista ”For Blood, Honour and Soil”, mutta vielä tänä päivänäkään Century Median katalogi ei tunnusta levy-yhtiön julkaisseen yhtyeeltä yhtä ainutta levyä, syystä tai toisesta.

Ved Buens Ende - Written in WatersVed Buens Ende
Vuosina 1994-1997 operoinut Ved Buens Ende oli yksi Norjan black metal -skenen kummallisuuksista. Avant-garde black metaliksi luokiteltu yhtye sekoitti musiikissaan jazzin ja black metalin, ja vieläpä todella onnistuneesti. Yhtyeessä vaikutti muun muassa Aura Noirissa paremmin nimellä Aggressor tunnettu Carl-Michael ”Czral” Eide sekä Dødheimsgardin Yusaf ”Vicotnik” Parvez. Ved Buens Ende julkaisi ainoastaan yhden täyspitkän albumin ”Written in Waters” vuonna 1995 sekä vuotta aiemmin kulttimaineeseen nousseen demonsa ”Those Who Caress the Pale”.

Zyklon B - Blood Must Be ShedZyklon-B
Zyklon-B oli niin sanottu ”superyhtye”, jonka muodostivat Emperor-kaksikko Vegard ”Ihsahn” Tveitan ja Tomas ”Samoth” Haugen, Satyricon-rumpali Kjetil-Vidar ”Frost” Haraldstad sekä muun muassa Dødheimsgardista tuttu Bjørn ”Draug Aldrahn” Gjerde. Apokalyptista black metalia soittaneen yhtyeen ainoaksi kunnolliseksi julkaisuksi jäi vuonna 1995 julkaistu EP ”Blood Must Be Shed”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

IldjarnIldjarn
Vidar ”Ildjarn” Våerin luotsaama Ildjarn oli myös yksi norjalaisen 90-luvun black metalin erikoisuuksia. Ambientin ja black metalin välillä edestakaisin poukkoillut yhtye julkaisi aktiivivuosinaan 1991-2005 useita black metal -albumeita sekä myös useita instrumentaalisia ambient-teoksia. Osan albumeista Vidar ”Ildjarn” Våer julkaisi soolona ja osan duettona yhdessä mysteerisen herrasmiehen nimeltä Nidhogg kanssa, jolloin yhtye myös käytti luonnollisesti nimeä Ildjarn-Nidhogg. Muutamilla Ildjarnin julkaisuilla vierailee myös sessiolaulajina Emperorista tutut miehet Ihsahn sekä Samoth.

Mock(2)Mock
Kampfar-vokalisti Per-Joar ”Dolk” Spydevoldin luotsaaman Mockin väitetään aktivoituneen uudestaan muutama vuosi sitten, mutta sittemmin mitään uutisia uusista julkaisuista tms. ei ole kuulunut. Mock nauhoitti ennen hajoamistaan vuonna 1994 yhden demonauhan ”Cold Winter” (1994) sekä yhden EP:n ”Vinterlandet”, joka julkaistiin vasta yhtyeen hajoamisen jälkeen 1995. Molemmat julkaisut kuuluvat kuitenkin Norjan 90-luvun black metalin historiaan hyvin vahvasti.

Thou Shalt Suffer(2)Thou Shalt Suffer
Emperorin keulamies Vegard ”Ihsahn” Tveitanin luotsaama death metal -projekti teki lyhyellä urallaan käytännössä kaikki merkittävät julkaisunsa yhden vuoden aikana. Vuonna 1991 julkaistuilla kahdella demonauhalla ”4-track Rehearsal” ja ”Into the Woods of Belial” sekä seiskatuumaisella EP:llä ”Open the Myseries of Your Creation” Thou Shalt Suffer toimi yhtyeenä, jossa soitti hetken aikaa myös toinen Emperor-jäsen Tomas ”Samoth” Haugen ja Ildjarnin nokkamies Vidar ”Ildjarn” Våer. Ihsahn julkaisi vielä vuonna 2000 Thou Shalt Suffer -nimellä albumin nimeltään ”Somnium”, mutta kyseinen teos sisältää death metalin sijaan neoklassista ambient- musiikkia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

FrostmoonFrostmoon
Myös vuosina 1997-2000 operoineen Frostmoonin väitetään aktivoituneen uudelleen vuonna 2007, mutta yhtyeen ensimmäinen täyspitkä albumi antaa edelleen odottaa itseään. Yhtye julkaisi 90-luvun lopulla yhden EP:n ”Tordenkrig” (1998) sekä seiskatuumaisen splitin Orkin kanssa (1999) ja oli jo pitkällä ensimmäisen täyspitkänsä ”Black Bestial Funeral” valmistelussa, kunnes  levy-yhtiö Oskorei productions lopetti toimintansa. Osa tuon julkaisemattoman albumin kappaleista  on kuultavissa vuonna 1999 julkaistulla ”Tordenkrig”-kokoelmalevyllä.

Thorns - Stigma DiabolicumThorns
Snorre W. Ruchin, miehen joka istui vankilatuomion avunannosta Mayhem-kitaristi Øystein ”Euronymous” Aarsethin murhaan, luotsaaman Thornsin väitetään niin ikään olevan aktiivinen tänäkin päivänä, mutta viimeisiä elonmerkkejä yhtyeestä on nähty 2000-luvun alussa julkaistulla ”Embrace/ Fragment” -EP:llä (2002) sekä samana vuonna julkaistulla split-EP:llä Gro Melgaardin kanssa. Thornsin ainoa täyspitkä, yhtyeen nimeä kantava ”Thorns” nauhoitettiin vuosituhannen vaihteen molemmin puolin ja julkaistiin lopulta vuonna 2001. Sitä ennen yhtyeen ”piireissä” teki tunnetuksi kenties vuonna 1999 julkaistu split-albumi ”Thorns vs. Emperor”, jolla kyseiset orkesterit muun muassa soittivat covereina toistensa kappaleita. Thornsin 90-luvun alun legendaarisia demonauhoja on julkaistu myöhemmin ”Stigma Diabolicum” -nimisellä kokoelmalla. Samalla nimellä yhtye myös aloitti jo 80-luvun lopulla.

Malignant Eternal - Far Beneath the SunMalignant Eternal
Kolme täyspitkää albumia 90-luvun loppupuolella julkaissut Malignant Eternal vaihtoi nimensä viimeiseksi jääneen ”Alarm” (1999)- albuminsa jälkeen M-Eternaliksi ja teki uudella nimellä vielä keikkoja 2000-luvun alussa, mutta mitään toimintaa ei yhtyeellä ole sittemmin ollut. Yhtyeessä vaikutti viimeisinä vuosina mm. Enslavedista tuttu kitaristi Arve ”Ice Dale” Isdal. Malignant Eternal oli kenties parhaimmillaan vuonna 1997 julkaistulla kakkosalbumillaan ”Far Beneath the Sun”, vaikka miksikään suureksi nimeksi se ei koskaan noussutkaan.

Demonic-logoDemonic
Pääosin duettona toiminut Demonic sai lyhyehkön uransa aikana julkaistuksi yhden demonauhan ”Når Morket Faller” (1994), yhden EP:n ”Lead Us Into Darkness” (1995) sekä yhden täyspitkän albumin ”The Empire of Agony” (1997). Duon Casper ”Witchdemon” Tollefsen sekä Rune ”Fiend” Mogerhagen lisäksi myös nykyisin Enslavedissa kannutteleva Cato Bekkevold mainitaan yhtyeen jäsenenä, vaikkei mies yhdelläkään Demonicin julkaisulla rumpuja soita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ringnevond - NattverdRingnevond
Muun muassa Susperian tänä vuonna jättänyt, Chrome Divisionissa edelleen laulava ja Borknagarin live-vokalistina toimiva Pål ”Athera” Mathiesen toimi vuonna 1993 perustetun black metal -yhtye Ringnevondin vokalistina käyttäen nimeä Daukjøtt. Ringnevondin ainoaksi julkaisuksi jäi vuoden 2000 täyspitkä albumi ”Nattverd”, joka tosin on sävelletty jo yhtyeen ensimmäisinä elinvuosina.

 

Svartsyn - Aandens MelankoliSvartsyn
Svartsyn oli doomia ja black metalia yhdistellyt lyhytaikainen yhtye. Alun perin Incitatus-nimellä vuonna 1994 perustetun yhtyeen ainoaksi merkittäväksi julkaisuksi jäi vuonna 1996 julkaistu EP ”Aandens Melankoli”.

 

Algol

 

Algol
Enemmän death metal -painotteiseen death/black metaliin keskittynyt Algol perustettiin alun perin jo vuonna 1989 nimellä Seance. Muutamien demonauhojen jälkeen yhtyeen ainoaksi täyspitkäksi albumiksi jäi vuonna 1996 julkaistu ”Entering the Woods of Enchantment”. Algolin vokalistina toiminut Thomas Andresen toimii nykypäivänä toisen vanhan legendaarisen death/black metal -yhtyeen Festerin laulajana bändin aktivoiduttua uudelleen vuonna 2010.

Winter Tales

Winter Tales
Melodista black metalia edustanut Winter Tales nauhoitti ainoan täyspitkän albuminsa ”Fantasies in Flesh” vuonna 1998, mutta albumia ei koskaan julkaistu levy-yhtiö Velvet Musicin lopetettua toimintansa. Albumi löytyy kuitenkin tänä päivänä kokonaisuudessaan youtubesta.

 

Sort Vokter - Folkloric Necro Metal

 

Sort Vokter
Sort Vokter oli muun muuassa Ildjarnista tuttujen Vidar ”Ildjarn” Våerin ja Nidhoggin tähdittämä tunnelmallisempaan black metaliin keskittynyt projekti, jossa heilui mukana myös kaksikko nimeltään Tvigygre sekä Heiinghung. Yhtyeen ainoaksi jäänyt tuotos oli täyspitkä albumi ”Folkloric Necro Metal” vuodelta 1996.

 

Abysmal - The Pillorian AgeAbysmal
Niin ikään yhden albumin ”ihmeeksi” jäänyt Abysmal perustettiin vuonna 1990. Hitaaseen ja painostavaan doom/black metaliin keskittyneessä yhtyeessä vaikutti myös samoihin aikoihin Carpathian Full Moonissa kitaraa soittanut Endre Begby. Yhtyeen ainoa albumi ”The Pillorian Age” julkaistiin vuonna 1995.

 

 

Artikkelin ensimmäisen osan voit lukea tästä.

Kirjoittanut: Riku Mäkinen

Luetuimmat

Uusimmat