White Lies huhtikuussa klubikeikoille Helsinkiin ja Tampereelle

Kirjoittanut Teemu Hakala - 19.11.2010

Brittiyhtye White Lies saapuu toivotuille klubikeikoille Suomeen huhtikuussa. Tammikuussa odotetun toisen albuminsa julkaiseva bändi esiintyy Tampereen Pakkahuoneella perjantaina 15. huhtikuuta ja Helsingin The Circuksessa lauantaina 16. huhtikuuta. Keikkojen lipunmyynti käynnistyy keskiviikkona 24. marraskuuta.

Lontoolaiskolmikko Harry McVeighin, Charles Caven ja Jack Lawrence-Brownin muodostama White Lies nousi sensaation lailla brittilistan ykköseksi debyyttialbumillaan ”To Lose My Life” alkuvuodesta 2009. Levy nappasi listasijoituksia yli kymmenessä maassa nousten esimerkiksi USA:n Billboard Heatseekers-listan sijalle neljä. White Liesille sateli ehdokkuuksia musiikkialan gaaloissa ja yhtye sai kotiinviemisiksi mm. parhaan tulokkaan tittelit sekä Q- että Mojo Awardsissa. ”To Lose My Life” on myynyt tähän mennessä jo yli miljoona kappaletta maailmanlaajuisesti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vuoden 2010 White Lies on viettänyt tiiviisti tien päällä lämmitellen mm. Musea, Kings Of Leonia ja Coldplayta. Viimeksi Suomessakin bändi esiintyi juuri Musen lämppärinä Kaisaniemen puiston jättikonsertissa heinäkuussa.

Keikkakiireiltään yhtye on kuitenkin ehtinyt nauhoittamaan tammikuun 19. päivä julkaistavaa ”Ritual”-albumiaan. Levyn on tuottanut Alan Moulder, joka on aikaisemmin tehnyt töitä mm. Smashing Pumpkinsin, My Bloody Valentinen ja Nine Inch Nailsin kanssa. Levyn ensimmäinen single ”Bigger Than Us” on saanut vastikään ensisoittonsa Suomenkin radiokanavilla.

White Liesin Helsingin keikka on osa Nyt-liitteen ja Radio Helsingin järjestämää ”Ilta ystävien seurassa” -klubisarjaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KEIKAT:
Pe 15.4.2011 Tampere, Pakkahuone
La 16.4.2011 Helsinki, The Circus (ovet klo 20, ikäraja K-18)

LIPUT:
Tampere alk. 28 €, K-15/K-18
Helsinki alk. 29 €, K-18

Lipunmyynti alkaa ke 24.11.2010 klo 9.00.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat