Within Temptation keikalle Club Teatrialle tammikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 12.12.2018

Vuonna 1996 perustettu Within Temptation on noussut maailmanlaajuiseen suosioon sinfonisen ja tummasävyisen metallin sanansaattajana. Yhtye on kahminut listojen kärkisijoituksia ja arvostettuja palkintoja, sekä esiintynyt ympäri maailmaa loppuunmyydyillä keikoilla. Within Temptationin tunnetuimpiin hitteihin lukeutuvat mm. ”What Have You Done”, ”Stand My Ground”, ”All I Need”, “Faster” ja ”Frozen”.

Bändi päätti hiljattain laajan Euroopan -kiertueensa, mutta saadaan nyt hyvin eksklusiiville keikalle Ouluun Club Teatrialle perjantaina 18.1.2019. Ennakkoliput tulevat myyntiin keskiviikkona 12.12. klo 12:00

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Illan lämppäribändinä nähdään hyvässä nousukierteessä oleva kotimainen Dark Sarah. Yhtyeessä vaikuttavat laulaja Heidi Parviaisen lisäksi mm. Raskasta Joulua -projektin perustaja ja johtava kitaristi Erkka Korhonen sekä toisena vokalistina JP Leppäluoto.

Oulu tarjosi Club Teatrialle uudet tilat Limingantullista osoitteessa Krouvintie 9. Rakennuksessa on aiemmin toiminut rautakauppa Starkki. Club Teatria Oulun avajaisviikonloppua vietettiin näyttävästi 16.-17.11. ja se huipentui Sunrise Avenuen konserttiin. Kaiken kaikkiaan avajaisviikonloppuna Club Teatrialla vieraili lähes 5000 ihmistä.

Club Teatrian myyntipäällikkö Sami Alasimi on uudesta VIP:sta innostunut. “Club Teatrian VIP-palvelut tarjoaa ainutkertaisen tavan nauttia keikkaillasta. VIP:n 250 hengen tiloissa on 24 kappaletta neljän hengen pöytiä, jotka ovat varattavissa etukäteen vaikka koko vuodeksi kaikille keikoille. Ravintolassa on pöytiin tarjoilu, loistavat näkymät suoraan esiintymislavalle ja äänentoisto kunnossa. Lisäpalveluna meiltä voi tilata vaikka limusiinikuljetuksen keikalle ja sieltä pois, joten lähes kaikki on nyt mahdollista. Koko VIP:n idea on tarjota mahdollisimman hyvää palvelua ja parasta siinä on, että tästä luksuksesta voivat päästä nauttimaan ihan kaikki, sillä rajallinen määrä VIP-lippuja tulee aina joka keikalle myyntiin Ticketmasterin kautta. Meillä ei ole naamavippiä,” Alasimi kertoo.
Nyt avattava VIP sijoittuu nykyisen baarin yläpuolelle ja sieltä tulee olemaan esteetön näkymä esiintymislavalle. VIP-asiakkaille on oma sisäänkäynti, oma baari sekä omat WC:t.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat