Within The Ruins – Invade

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 8.12.2010

Yhdysvalloista kajahtaa päivä päivältä omaperäisempiä metalli-yhtyeitä ja tällä kertaa suurennuslasin alla on Within The Ruins joka tarjoilee melodista sekä teknistä deathcorea. ”Invade” on yhtyeen toinen täyspitkä albumi ja olen tehnyt tuttavuutta siihen kaikessa rauhassa, sillä kyseessä on sellainen genre-hirviö jota ei yksinkertaisesti voi kerralla sulattaa.

Deathcorea on tehty viimeisen vuosikymmenen aikana jo vaikka millä mitalla, mutta harvemmin sitä kuitenkaan on viety ihan tappiin asti kuten WTR tekee. Albumilta löytyy kaikki mitä siltä voi toivoa ja vähän enemmänkin: massiiviset breakdownit, konekivääri rummutukset, Meshuggahmaiset nykimis-kitarat, tilu-soolot ja vihaiset vokalit (mutta laimeat lyriikat). Kappaleet ovat uskomattoman monipuolisia ja niistä löytyy paljon hyvää, mutta aina kun melodinen puoli ottaa vallan, niin vie se osittain mielenkiinnonkin mennessään.

Yhtyeen kaikki muusikot ovat uskomattoman lahjakkaita ja hoitavat tonttinsa moitteettomasti, sillä soitannallisiin puutteisiin albumi ei missään tapauksessa kaadu. Mietteeksi vaan jää, että missä menee se hyvän maun raja, sillä äärimmäiset revittely-soolot alkaa raastamaan korvia jo alkumetreillä ja saa Within The Ruinsin kuulostamaan lähinnä yli-innokkaalta instrumentti-pornolta kuten mm. Dragonforce.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kun yrittää yhdistää liikaa elementtejä jo ennestään äärimmäiseen genreen niin siitä tulee usein vaan järkyttävä sotku ja punainen lanka katoaa lähes kokonaan, nyt pääsi käymään niin.

5/10

Kappalelista:

01. Designing Oblivion (Intro)
02. Versus
03. Behold The Harlot
04. Red Flagged
05. Invade
06. Ataxia
07. Cross Buster
08. Feast Or Famine
09. Oath
10. The Carouser
11. Roads

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.myspace.com/withintheruins

Kirjoittanut: Tommi Hämäläinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat