Wöyhötyksen ytimeen(kö?) — arviossa Wöyh!in ”IV”

Kirjoittanut Iida Elstelä - 28.1.2021

Vuonna 2011 Jussi ja Antti Hyyrysen perustama Wöyh! julkaisee uuden ”IV” -nimeä kantavan albumin perjantaina 29.1., ja on sanottava, että kuuntelijoiden on valmistauduttava melkoiseen pyöritykseen wöyhöulottuvuudessa.

”IV” alkaa lupaavasti introlla ”Kaksi planeettaa”, ja jatkuu sujuvasti tutun kuuloiseen wöyhötykseen biisillä ”Jagodajaada”. Tämän jälkeen tunnelma muuttuu vieraammaksi singlenäkin julkaistun ”Ukemi tatami totemi tatamin” myötä. Hyvän ystäväni ja Wöyh!in suurfanin mielikuva kappaleesta on 80-luvun lastenohjelman alkutekstit, jossa samuraiasuihin pukeutuneet nallet Ukemi, Tatami ja Totemitatami laulavat vihollisensa kumoon. Mikäli Hyyrysten tarkoitus on ollut hämmentää, se onnistui viimeistään nyt.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”IV” tarjoilee kuulijalle kirjaimellisesti mitä tahansa. Löytyy ehtaa wöyhötystä progressiivisen rockin muodossa, löytyy poppia ja löytyy jazzia, sekä ilmeisesti myös 80-luvun lastenohjelmaa. Viidennen kappaleen ”Kuolemansäde” kertosäkeestä mieleen häivähtää vanhempi Pariisin Kevät, kun kahdeksas kappale ”Kosmoksen viisaat II”  on progressiivisuudessaan jopa avant-gardistinen.

Verrattuna aiempiin albumeihin, ei ”IV” ole samanlainen kokonaisuus. Albumi onkin jaettu A- ja B-puoliin, joten yhdellä kuuntelulla tarina katkeaa keskeltä. Levyn ongelma on, että Wöyh!istä ajattelee, että se voi olla mitä vain, mutta jos se yhtäkkiä onkin jotain muuta kuin ”sitä”, tulee hämmennys. Levy ei ehkä kuulosta Wöyh!iltä, mutta miltä Wöyh! oikeastaan kuulostaa? Ehkä ”IV” on sittenkin avain wöyhötyksen ytimeen, ja ovi aukeaa kokonaan viimeistään sitten, kun uudet kappaleet on päässyt todistamaan livenä. Wöyhöttääkö vai eikö wöyhötä — aika näyttää. Aiemmista levyistä oppineena uskallan väittää, että ”IV”:stä aukeaa uusia ulottuvuuksia vielä kuukausia levyn julkaisun jälkeen. 

Wöyh!in uusi albumi ”IV” on kuin sillisalaatti ananaksella höystettynä. Se pidätkö albumista riippuu siitä pidätkö ananaksesta. (Itse pidän.)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8/10

Kappalelista:
1. Kaksi planeettaa
2. Jagodajaada
3. Ukemi tatami totemi tatami
4. Wöyhötyksen ytimeen
5. Kuolemansäde
6. Lopullinen voitto
7. Kosmoksen viisaat I
8. Kosmoksen viisaat II
9. Robottirakkautta
10. Jaloilleen nostetut lentävät lautaset
11. W28Y8

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat