Xandria – Neverworld’s End

Kirjoittanut Juha Attola - 24.2.2012

Xandria on ollut itselleni aikaisemmin tuttu lähinnä muutamasta kokoelmilla olleista kappaleista. Mieleen tuleekin ensimmäisenä yhtye, joka kuulostaa b-sarjan Nightwishiltä. Mielikuva osuu oikeaan vain osittain, nimittäin Nightwish-vaikutteet kyllä kuuluvat, mutta kyseessä ei tosiaankaan ole mikään b-sarjan yhtye. Kyseessä on yhtyeen viides albumi ja se on saanut nimekseen ”Neverworld’s End”.

”A Prophecy Of Worlds To Fall” avaa pelin, ja onkin erittäin oivallinen avauskappale. Reilu seitsenminuuttinen kappale pitää sisällään mahtipontisia melodioita, joita tukevat pätevä laulaja sekä asiansa osaava rytmiryhmä. Kappaletta ei ole myöskään pilattu tekemällä siitä liian teatraalista, mikä on usein tyypillistä tämän tyylisille orkestereille. Seuraavana tuleva kappale ”Valentine” tuokin jo hieman enemmän Nightwish-vaikutteita mukaan, ja nimenomaan Tarja Turusen aikojen Nightwishiä. Tämä kappale ei aivan yllä avausraidan tasolle, mutta toimii kuitenkin varsin moitteettomasti.

”Forevermore” ja ”Euphoria” jatkavat albumia erittäin mallikkaasti, ja viimeistään tässä vaiheessa tulee mieleen kysyä itseltäni miksi olen ohittanut tämän yhtyeen aikaisemmin, tämähän on nimittäin varsin kelvollista tavaraa. En sitten tiedä johtuuko se pelkästään laulajan vaihdoksesta, tällä levyllä yhtye nimittäin esittelee uuden vokalistin, neidon nimeltä Manuela Kraller. Hän hoitaakin osuutensa varsin kelvollisesti, eikä lauluosuuksista juurikaan jää pahaa sanottavaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyn miinuspuolet löytyvätkin pakolliselta pullamössöballadi-osastolta. ”The Dream Is Still Alive” on nimittäin erittäin tylsänkuuloinen kappale, ja samantyylisiä löytyy tästä genrestä jo aikaisemminkin aivan riittämiin. Mutta kun tähän lisätään vielä hetkeä myöhemmin tuleva ”A Thousand Letters”, joka kuulostaa lähes identtiseltä tuon edellä mainitun kappaleen kanssa, ei voi kuin ihmetellä miksi yhtye on päättänyt laittaa nämä molemmat kappaleet levylle. Yksi olisi siellä joukossa vielä mennyt, mutta kaksi täysin samanlaista hidastelua on jo vähän liikaa.

Muutamaa notkahdusta lukuun ottamatta kyseessä on kuitenkin kelvollinen teos, joka tulee varmasti kelpaamaan kaikille tämäntyylisen musiikin ystäville. Kuten jo aikaisemmin totesin, en itse ole yhtyeen tuotantoon aikaisemmin juurikaan jaksanut tutustua, mutta kyllä tämä levy antaa rohkeutta tsekata nuo edellisetkin albumit.

7/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1.A Prophecy Of Worlds To Fall
2.Valentine
3.Forevermore
4.Euphoria
5.Blood On My Hands
6.Soulcrusher
7.The Dream Is Still Alive
8.The Lost Elysion
9.Call Of The Wind
10.A Thousand Letters
11.Cursed
12.The Nomad’s Crown

http://www.xandria.de/

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat