Yhdestä Rainbow laulajasta toiseen – Arvostelussa Sunstorm – ”Afterlife”

Kirjoittanut Joonas Valkonen - 18.5.2021

Vuonna 2006 esikoisalbuminsa julkaisseen Sunstormin kokoonpano on muuttunut lähes jokaisen albumin kohdalla. Yhtyeen kuudes albumi ”Afterlife” ei tee tässä poikkeusta. Yhtyeen alkuperäisenä laulajana toiminut Joe Lynn Turner, tuttu mm. Rainbowsta, vaihtui uuden levyn myötä, ironisesti kyllä, toiseen Rainbow laulajaan, Ronnie Romeroon. Rumpalin paikalta väistyneen Edo Salan taas on puolestaan korvannut Michele Sanna.

Ensimmäinen maistiainen tulevasta albumista saatiin 15 tammikuuta 2021, kun single ”Swan Song” julkaistiin. Ensi kuulemalta kappale kuulosti melko perusvarmalta rock-teokselta, joka varmasti soisi radiossa. Kuitenkaan mitään tajunnanräjäyttävää single ei tarjoillut. Rainbowsta tuttuja elementtejä on löydettävissä varsinkin laulujen osalta, mutta kokonaisuutena ”Swan Song” on melko tylsä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Meno kuitenkin muuttuu, kun albumin laittaa soimaan ja levyn nimikkokappale ”Afterlife” pamahtaa käyntiin. Energiatasot nousevat korkealle ja kappale toimii loistavana avauksena levylle. Mukaan mahtuu myös upeasti soitettu kosketinsoolo, joka ei vertailussa kalpene ollenkaan Simone Mularonin kitarasoololle. Vahvan avauksen jälkeen siirrytään samalla hyvällä energialla jylläävään ”One Step Closeriin”, joka erottuu levyltä edukseen melko maltillisilla säkeistöillä, joiden avulla kappaleen kertosäe saa tarvittavan lisäpotkun. Voin jo melkein kuulla, miten kyseinen kertosäe saa yleisön live-tilanteessa hoilamaan mukana.

Singlenä julkaistu ”Swan Song” löytyy seuraavaksi listalta, jota seuraa melko samanlainen, hieman hitaammalla temmolla varustettu ”Stronger”. Molemmat kappaleet toimivat levyn kokonaisuudessa, mutta yksilöinä jäävät hieman nököiksi. ”I Found a Way” pitää hyvän energian yllä, mutta pyrkii erottautumaan hieman muusta levystä poikkeavalla rytmillä, jonka avulla Nik Mazzucconin basso pääsee oikeuksiinsa ja onkin heittämällä kappaleen parasta antia.

Levyn pakollinen slowari on ”Lost Forever”, joka hienoilla stemmalauluilla maalailee suureleistä kuvaa ja toimii hyvänä tasapainottavana tekijänä levyn loppua lähestyttäessä. Levyn kolme seuraavaa kappaletta, ”Far From Over”, ”Here for You Tonight” sekä “Darkest Night” jatkavat tasavahvaa rockin ilosanomaa, mikä saa jalan tamppamaan rytmissä ja unelmoimaan tulevista keikoista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyn lopettaa ”A Story That You Can Tell”, joka tuuttaa vielä viimeisen vaihteen silmään. Romero tuntuu huutavan ulos kaiken, mitä palkeista lähtee, ja bändin soitanta tukee tätä loistavasti. Loppuun saadaan vielä upeaa kosketintyöskentelyä, joka kruunaa kappaleen sekä albumin.

Kokonaisuutena ”Afterlife” on todella toimiva paketti. Laulajan vaihto on selkeästi tehnyt hyvää, sillä omasta mielestäni tämä ylittää heittämällä bändin aiemman tuotoksen, ”The Road to Hellin”, vuodelta 2018.

”Afterlife” on albumi, jolla on selkeä linja, mutta jossa kappaleiden välillä on tarpeeksi muutoksia ja jossa varsinaisesti huonoja kappaleita ei ole lainkaan. Terävä soitanta ja vahva laulu tekevät tästä yhden tämän vuoden pirteimmistä levyistä. Ainoaksi kysymykseksi minulle jäi, miksi juuri ”Swan Song” valikoitui singleksi, jolla kiinnostusta pyrittiin herättämään.

8/10

Kappalelista:
1. Afterlife
2. One Step Closer
3. Swan Song
4. Born Again
5. Stronger
6. I Found a Way
7. Lost Forever
8. Far from Over
9. Her for You Tonight
10. Darkest Night
11. A Story That You Can Tell 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat